Tauon jälkeen toisen kerran kilpaillut Jontikka voitti myös Teivossa.
Tauon jälkeen toisen kerran kilpaillut Jontikka voitti myös Teivossa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Jontikka kerää saamatta jääneitä rahoja

Kuusivuotiskautensa vahvasti avannut Jontikka vei tiistain Toto5-avauksen Teivossa kolmanneksi pelatuimpana.

Toto5-1: Takamatkalta neljänteen pariin selvinnyt Jontikka lähti päätöskierroksen käynnistyessä kirikaistalle, sai kaarteen puolivälissä selän Kukkarosuon Iitasta ja eteni takasuoralla tämän perässä toiseen ulos.

Kukkarosuon Iita laukkasi maalisuoran alkupuolella kärkikamppailusta, mutta takaa vauhdikkaasti aloittanut ja jo ensimmäisen kaarteen jälkeen johtoon edennyt Huvin Viku piti sinnikkäästi kiinni paikastaan melkein kalkkiviivoille asti.

"Pitkäksi meni vähän kiri", Jyri Korkiavuoren oria ajanut Hannu Hietanen totesi. "Loppukaarteessa tuntui, että oli vielä hyvinkin painetta, mutta ei siitä sitten oikein lähtenyt kovin lentoon enkä uskonut enää voittoon asti. Vasta viimeisillä metreillä tuli lopuksi edelle, kun ehkä muutkin hiljenti vielä enempi."

Jontikka teki 2120 metrillä ajan 25,7 ja paransi tasoitusennätystään toista sekuntia.

"Kun terveyttä piisaa, niin varmasti nousee vielä", Hannu Hietanen uskoi. "Varmaan rahasarjoja ajetaan vielä, kun sillä olisi voinut olla rahaa jonkin verran enemmänkin, mutta se sairasteli silloin vähän ratkaisuhetkillä noissa ikäluokkalähtöjen aikoina."

Viimeisen kierroksen alkupuolella taustalla laukannut Riipinen otti raville selvittyään hyvin kyytiä ja ehti vahvan lopetuksen ansiosta vielä kolmanneksi.

Lähdön suosikki Kaarnalii seuraili pitkään sisäradan jonossa kuudentena ja viidentenä hevosena. Se pääsi viimeisellä takasuoralla ulommas ja iski loppukaarteessa vapaalle radalle, mutta kiri tyssäsi hieman loppuhetkillä.

Toto5-2: Vuoden alkupuolella Suomeen hankittu ja huhtikuusta asti Jyrki Tammimetsän valmennuksessa ollut 5-vuotias Geremi Boko avasi voittotilinsä uudessa kotimaassaan kolmannella yrityksellä.

Auton takaa hyvin lähtenyt Geremi Boko valtasi johtopaikan, jonka Tammimetsä luovutti jo kaarteessa Wall Street Comerylle. Matkavauhti oli reipasta, ja Tammimetsä pääsi päätöspuolikkaan käynnistyessä kääntämään toiselle radalle.

"Hevonen lähtee hyvin, mutta halusin ainakin tämän startin vielä ajaa selästä", Jyrki Tammimetsä kertasi. "Hevonen tuntui hyvältä, ja ajattelin kokeilla, että käännetään ulos ja katsotaan, mihin se riittää. Voitto irtosi tänään kyllä aika helposti. Ensimmäinen startti meni vähän penkin alle, mutta nämä kaksi seuraavaa on mennyt kyllä hyvin."

Geremi Boko sivusi 2100 metrin kilpailussa ennätystään 14,3a. Se oli melko tasaisesti pelatussa lähdössä neljänneksi käytetyin merkki.

Kolmannesta sisältä Geremi Bokon jälkeen vapaasti ulos päässyt Big Mas seurasi pienen välimatkan päässä yhtä varmasti toiseksi. Wall Street Comery piti kolmanneksi ennen taustalta ulkoratoja vahvasti kirinyttä Lovely Alexanderia.

Vajaa 900 metriä ennen maalia toisesta parista kiriin noussut suosikki Pegasos Bolt ei pystynyt reippaassa menossa parantamaan.

Toto5-3: Ykköspaikalta johtoon avanneen Quick Petrolin perässä toiseen sisälle päässyt Rapid Leader spurttasi loppukaarteessa tilaa saatuaan ylivoimavoittoon, mutta sitä ennen nähtiin erikoinen episodi, kun etusuoran aikana viidennestä parista kuolemanpaikalle kiertäneen Olympic Blue Chipin ohjastaja Mika Forss varmisti seuraavassa kaarteessa ja vielä takasuoran alussa, ettei Hannu Torvinen pääse kääntämään Rapid Leaderia suosikin taakse.

"Mikalla näytti tosi hyvävoimaiselta siellä, ja hetken aikaa koitinkin peruuttaa siihen taakse, mutta se tila meni umpeen", Hannu Torvinen kertasi. "Se olikin loppupeleissä sitten hyvä homma, kun Antin (Teivainen) hevosella olikin voimia yllättävänkin paljon Mikan hevoseen nähden."

Lähes 48-prosenttisesti merkitty kohteiden luottohevonen Olympic Blue Chip vaikutti jo ensimmäisellä kierroksella painavan jonkin verran ohjille, eikä välispurtin jälkeinen jarruttelu ilmeisestikään tehnyt hyvää, sillä veto tyrehtyi pahoin jo loppukaarteen alkupuolella.

Takasuoralla sisältä Olympic Blue Chipin taakse noussut Wang Dang Doodle mahtui kiertämään sen ja kiri Rapid Leaderista jääneenä varmasti toiseksi. Quick Petrol kesti loppusuoran taipumisestaan huolimatta kolmanneksi.

Toiseksi eniten pelattu Rapid Leader nipisti ennätyksestään kuusi kymmenystä, kun 2100 metriä taittui aikaan 14,2a.

Toto5-4: Sisältä johtopaikan pitänyt J.A. Ninja joutui pistelemään avauspuolikkaan 11,5:n lukemiin, ennen kuin ohjissa ollut Jukka Torvinen pääsi rauhoittamaan tahtia. Juhani Aaltosen kymmenvuotias tamma kiristi tahtia uudestaan toisella kierroksella, nykäisi maalisuoran avautuessa ja erkani 11-vauhtisen päätöspuolikkaan myötä selvään voittoon tuloksella 14,4a/2100 metriä. Se oli toiseksi pelatuin.

"Muutama vastustaja ajatteli, että me voitaisiin antaa keulapaikka pois, mutta koitin kyllä näyttää heti, että me koitetaan keulasta, kun muutamaan starttiin on jäänyt sellaista jossittelemista, kun on selästä yritetty ajaa", Jukka Torvinen perusteli rohkeaa ja onnistunutta taktiikkaansa.

Ensimmäisen kaarteen lopussa ulommilta radoilta toiselle radalle päässyt Mister Lane pudotti takasuoralla J.A. Ninjan taakse, josta piti voittajasta jääneenä täpärästi toiseksi. Takasuoran alussa toisesta ulkoa kolmannelle radalle noussut Spanish Rose puristi tasaisesta rintamasta kolmanneksi.

Selvä suosikki Surprise Leader pudotti ensimmäisen kaarteen alkupuolella ulommilta radoilta parijonoon ja sai asemat neljännestä parista. Kierrosta myöhemmin kirivaiheen käynnistyessä eteen nousi huono selkä, ja suosikki oli loppukaarteen alussa vielä ulommas noustuaan edelleen kaukana kärjestä. Surprise Leader kiri ihan hyvin, mutta jäi totosijojen tuntumaan.

Toto5-5: Kaarteen jälkeen johtoon edennyt Sign Of Secret piti tasaisen reippaan matkavauhdin päätteeksi niukasti pintansa. Etukaarteessa toisen radan jonosta kirikaistalle muiden mukana lähteneet Way To Go ja Ago Diva puristivat loppuhetket parhaiten ja kipusivat kärkirintamaan Sign Of Secretin kanssa, mutta jäivät mainitussa järjestyksessä himmeämmille mitaleille.

Esa Holopainen ajoi Anne Takapuron valmentamaa 6-vuotiasta Sign Of Secretiä, joka juoksi pitkän tauon jälkeen toisen kilpailunsa. Se oli toiseksi pelatuin ja kuittasi voittorahat 2100 metrillä ajalla 15,1a.

"Odotinkin menestystä", Esa Holopainen paljasti. "Viimeksi oli tarkoituskin, että annetaan nätti juoksu, eikä saatu sitten mahdollisuutta. Se jäi ihan pussiin, ja siitä startista jäi hyvä maku. Uskon, että jos hevonen pysyy nyt terveenä ja kaikki on kohdillaan, tämä parantaa jatkossa vielä ihan huomattavasti. Tämä on tosi hyvän tuntuinen hevonen."

Kolmannella puolikkaalla kolmannesta parista kuolemanpaikalle kiertänyt Hugo Pepper antoi maalisuoralla selvästi periksi. Niukka suosikki Millstone's Pin Up meni neljänteen sisälle, josta se putosi viimeisellä takasuoralla väsyvien mukana hännille. Se pääsi loppukaarteen alussa vapaille ja kiri sen jälkeen tasaisesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi