Josveis jatkoi tappiotonta montéuraansa lauantaina Kajaanissa.

Montélähdön avaus oli reipas. Janita Antti-Roikon ohjastama Vilma Lyydia ravasi ensimmäiset 500 metriä aikaan 19,5, eikä muista ollut sille haastajaksi. Peli näytti jo lähes selvältä, kunnes Vilma Lyydia viimeisen takasuoran lopussa sortui laukalle ja kärkipaikalle nousivat Josveis ja Nelly-Janiika Korpikoski.

Ratsukko jatkoi kärjessä maaliin saakka. Montéstartti oli Antti Ojanperän valmentaman Josveisin uran kolmas, eikä se ole vielä toistaiseksi hävinnyt.

Korpikoski totesi lähdön jälkeen, että oli alun perin suunnitellut ajavansa itse keulasta. Kova avaus pakotti kuitenkin hänet luovuttamaan paikka Antti-Roikon hevoselle.

”Käytiin Janitan kanssa siinä keskustelua, että hän voisi antaa keulan pois, mutta mun hevonen oli niin laiska”, Korpikoski naurahti. ”Se on erikoisen laiska ajettava tuossa matkalla, ja hämää kaikki vastustajatkin. Mutta loppua se tulee hyvin.”

Kuninkuusraviviikonloppuna ajettava suomenhevosten montén SM on Korpikosken ja Josveisin yhteisenä tavoitteena. Liki kaikki muut meriitit suomalaisessa montéssa saavuttaneelta Korpikoskelta kyseinen titteli vielä puuttuu. Tilanne voi tänä vuonna kuitenkin muuttua.

”Kärrylähdöissä hevonen on ollut viime aikoina vähän vaisumpi, mutta monté selvästi sopii sille.”

Kajaanilaislähtöiselle Korpikoskelle Kajaanin ravirata on yhä eräänlainen henkinen kotirata, mikä toi päivän suoritukseen oman lisänsä.

”Mua jännitti ihan extrapaljon tänään. Lapsetkin olivat ensimmäistä kertaa molemmat mukana katsomassa”, hän huokaisi.

Äitiyslomalta menestyksekkäästi takaisin kilpakentille palannut Korpikoski on iloinen siitä, että myös pienten lasten äiti pystyy sovittamaan kilpaurheilun elämäänsä.

”Hassua, että puolitoistavuotias Veerakin osasi löytää minut sieltä radalta ja kannusti yhdessä Viljamin kanssa”, Korpikoski kertoi. ”Tämä oli varmasti yksi urani tunteellisimpia voittoja.”