Juntti-Jussilta jäi Porin 76-finaali väliin, mutta ruuna ei keskiviikkoiltana pääkaupungin raveissa kärsinyt nuhasta tai tukkoisuudesta.

Kesällä laukaalaisen eläinlääkäri Antti Kinnusen omistukseen ja valmennukseen siirtynyt Juntti-Jussi on ollut uudesta kodistaan tosi menestyksekäs.Se on voittanut puolet kahdeksasta kisastaa Kinnusilta, ja esitykset eivät muutenkaan ole jättäneet paljoa toivomisen varaa. Porin poisjäännin aiheuttanut pikku nuhaisuus oli tiessään Vermossa, ja Juntti-Jussi paineli keulasta karkuun elämisen riemusta.

“Kyllä sen tunsi kotonakin, että ruuna palasi normaalirituaaleihinsa muutamassa päivässä”, kuvaili Kinnunen, toisen polven ajomies.

“Juntti-Jussi oli tänään tosi hyvä, mutta se oli alkuun turhankin innokas. Loppukaarteessa se toisaalta tuntuu pitävän sellaisen miettimispaussin, ennen kuin se alkaa kiriä, ja siinä vähän jännitti, että löytyykö sitä kirivaihdetta ollenkaan. Löytyi se, ja Jussi olisi voinut mennä sitä kyytiä pitempäänkin.”

Vermon vaikeaksi ennustettu T65-rivi alkoi kahdella ykkössuosikilla. Ivar Holmlund ajoi mailin matkan keulassa tallinsa Sands Pepperillä. Viisivuotias tamma on tallin ykköspyssyn Seabiscuitin pikkusisko.

“Sands Pepper on vähän turhan herkkä hevonen”, Holmlund kuvaili.

“Nytkin keulassa se reagoi jokaiseen liikkeeseen, jotka vastustajat tekivät., Vauhdista tuli siksi nykivää, mutta tänään se riitti lopulta vielä aika varmasti. Vaikka ei sinne enää hirveästi varaa jäänyt.”