Jukka Mattilan Korven Liideri voitti pikkuyllättäjänä.
Jukka Mattilan Korven Liideri voitti pikkuyllättäjänä.Arkistokuva: Pekka Salonen

Kengityksen keventäminen auttoi Korven Liiderin ravaamista

Pitkään jatkuneen heikomman menestyksen myötä unohdettu Korven Liideri muistutti Kouvolan avauskohteessa osaamisestaan.

Toto4-1: Toisen kaarteen jälkeen toisesta parista kirikaistalle lähtenyt Korven Liideri painui päätöspuolikkaan käynnistyessä keulaan eikä antanut perässä toiseksi kiertäneelle Limuskalle saumaa ohitukseen.

"Lasit meni tukkoon. Pikkuisen näin Timoa (edellä menneen Runoneidon ohjastaja Timo Tuominen) siinä. Ajattelin, ettei tule ajettua pyörään eikä kolhittua ketään, niin ajattelin, että antaa hutkia kolmatta rataa", Jukka Mattila perusteli pitkää kiriä.

"Hyvän tuntuinen ollut pitkään, mutta laukat on vähän ollut riesana. Tynellin Markku kävi kengittämässä sen, ja vähän kevennettiin etupäätä. Se ei lyö niin kainaloihinsa, niin tuntui, että nyt oli veto päällä."

Tammikuussa edellisen kerran voittanut 7-vuotias Korven Liideri teki 2100 metrillä ajan 27,6a. Se oli tasaisesti pelatussa lähdössä vasta seitsemänneksi käytetyin merkki.

Suosikiksi luotettu Limuska oli hyvä toinen reilusti ennen Runoneitoa, joka pääsi takasuoralla siihen asti johtaneen Sakarinin ohi sisäradalle.

Toto4-2: Vermossa viime viikolla kauden avausvoittonsa napannut Gashaw Boko ehti terävällä kirillä taas niukasti ensimmäisenä linjalle. Hannu Korven suojatti oli amatööriohjastajien SM-liigan osalähdössä toiseksi pelatuin ja ravasi 2100 metrillä ajan 16,5a.

Takarivistä lähtenyt Gashaw Boko jäi kuudenteen ulos, josta se nousi puolimatkassa selässä kolmannelle radalle. Se iski takasuoran puolivälin jälkeen vielä ulommas, kiri vahvasti perille ja tavoitti Olle Rocin juuri ajoissa.

"Ei oikein tahdo nähdä mitään tuolla radalla, ja koitin vaan katsoa, että missä keula menee", Hannu Korpi kuvaili. "Katsoin sitten, että on lähdettävä, mutta eteen nousi vielä hevonen eikä se oikein vetänyt. Tämä ravaa kurvit paljon paremmin kuin suorat, niin ajattelin tuolla, että annetaan mennä, ettei tule turhan kiire. Tiukille meni, mutta tuli tärkeitä pisteitä."

Suosikiksi pelattu Olle Roc jäi reippaassa kiihdytyksessä kolmannelle radalle, josta Teemu Keskitalo sai sen kaarteen jälkeen toiseen ulos. Siitä oli lähdettävä jo etusuoralla uudestaan ulos ja kärjen rinnalle. Olle Roc hankki loppukaarteessa yliotteen ja tuli tasaisen hyvin loppuun asti, muttei ihan pystynyt pitämään.

Etusuoralla neljännestä ulkoa hyökännyt Mickey The Artist kiersi kolmatta rataa ilman vetoapua tasaisen vahvasti kolmanneksi.

Toto4-3: Suosikiksi pelattu Quite So Yanky ampaisi auton takaa vaivatta johtoon, sai vetää aika lailla haluamaansa tahtia ja hallitsi 15,5-lopetusta oikein varmoin ottein maaliin saakka. Koko 2600 metrille ajaksi tuli 18,1a.

"Siinä matkalla tuli muutama rytminvaihdos, ja tämäkin otti niihin turhan kovasti kiinni, mutta hienosti rauhoittui kuitenkin", Riina Piston valmennettavaa ajanut Hannu Torvinen kertasi. "Takasuoralla näki, että tilat tulee kaikille. Hevonen oli hyvävoimainen, ja annoin sen sitten mennä ihan omaa haluaan. Se ei ollut viime kerroilla ihan sellainen kuin haluttiin ja mitä se oli joihinkin lähtöihin, mutta tänään se oli paremman tuntuinen jo heti lämmityksessä."

Toisen kaarteen jälkeen kaukaa kuudennesta ulkoa reissuun lähtenyt Fountain Dynamite pääsi seuraavan kaarteen lopussa toiseen ulos, josta se tuikkasi viimeisen kierroksen alkupuolella sisälle johtohevosen taakse. Se sai tulla vapaasti, mutta tyytyi seurailemaan selvästi toiseksi.

Kolmannessa parissa ulkona matkannut Holy Jack kiersi viimeisellä takasuoralla kolmanneksi ja piti sijan edellisistä jääneenä. Avauspuolikkaan jälkeen kolmannelta radalta kuolemanpaikalle edennyt Pt's Silly Billy laukkasi noin 600 metriä ennen maalia, kun oli vielä kolmantena.

Toto4-4: Kohteiden pelatuin hevonen Look Complete sai juoksuradalta täydellisen startin ja veti tasaisen hyvää vauhtia oikein varmaan voittoon, joka tuli 2100 metrillä ajalla 15,9.

Look Complete siirtyi heinäkuun alkupuolella Iikka Nurmosen talliin Lahden Jokimaalle ja samalla lahtelaisen kimppatallin omistukseen.

"Oikein mukava hevonen, eikä tee virheitä kyllä kotona", Iikka Nurmonen kehui. "Pikkupettymys oli eka startti, mutta nyt näytti onneksi hyvältä. Vauhti tuntui koko ajan hiljaiselta, ja annettiin vaan hevosen rullata sitä, mitä se meni. Tosi kevyesti hevonen meni. Voitti helposti ja tuli voimissaan maaliin, mutta kevyt se tosiaan oli. Ilman kenkiä ajettiin, eikä laukkakaan ollut kaukana."

Alusta asti lähinnä tullut Large Point seurasi sisärataa pitkin yhtä varmasti toiseksi.

Loukkaantumistauolta palannut Zeus Kemp lähti viimeisellä takasuoralla viidennestä ulkoa selässä kolmannelle ja loppukaarteessa neljännelle radalle. Se kiri maalisuoran lujaa ja nousi kolmanneksi selvästi ennen edellään mennyttä Piedmontia.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi