Vermossa aurinko paistoi Kiikku's Chancelle ja Juha Utalalle.
Vermossa aurinko paistoi Kiikku's Chancelle ja Juha Utalalle.Kuva: Pekka Salonen

Kiikku's Chance Derbyn Tammachampion

Derbyn karsinnoissa syksyllä Kiikku's Chance oli epäonninen: vauhti meni hurjasteluksi ja finalipaikka haihtui ilmaan. Derbyn Tammachampionissa lauantaina Christa Packalénin valmennettava otti revanssin.

Kiikku's Chance on ollut nelivuotisikäluokan kovia nimiä koko kauden. Se otti Villinmiehen Tammakilvassa kakkosen ja ehti jo tehdä Teivossa syyskesällä ikäluokkansa tammojen SE:nkikn täydellä matkalla, 13,2. Suuret voitot ovat kuitenkin kiertäneet, mutta Derbyn Tammachampionissa Vermossa menestys alkoi häämöttä jo kisan alkupäässä, kun Juha Utala ajoi Kiikku's Chancen keulaan. Vielä paremmalta näytti, kun valjakko sai rauhoittaa vauhtia kovasti matkalla, ja niinpä hollolalaiset hallitsivat lähtö varmasti perille.

Pekka Korpi on tottunut voittamaan tänä vuonna "kaikki" suuret kisat, mutta nyt oli kakkostilan vuoro. Hopea ei ollut häpeä, sillä Arctic Model tsemppasi hienosti johtavan rinnalta.

T76-kierros alkoi suosikkivoittajalla, kun Vektorin Maine ja Jukka-Pekka Kauhanen olivat monien vaiheiden jälkeen lopulta selvästi ykkösinä maalissa. Voitto oli hieno 65-vuotislahja, sillä omistaja Esa Niirasella oli synttärit. Kakkoskohteeseen saatiin pieni yllätys, kun Sunbird Chelsea ja Jukka Torvinen uhmasivat suosikkia Davidson Webiä ja pitivät reippaassa tempossa pitkällä matkalla keulan ja jaksoi kun jaksoikin.

"Jenkkikärryt, etukengät pois ja ennen kaikkea vihdoin hyvä lähtöpaikka", omistaja Tino Grönstrand luetteli voiton osatekijöitä.

Päivitetty 24.10. klo 18:44, korjattu kilpailun nimi Derbyn Tammachampion, ei Tammaderby

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi