Maija Korhonen sanoi, että Köppisen toinen ravikuninkuus tuntuu kuin unelta, josta ei ihan heti halua herätä.
Maija Korhonen sanoi, että Köppisen toinen ravikuninkuus tuntuu kuin unelta, josta ei ihan heti halua herätä. Kuva: Roosa Lindholm

Köppinen jyräsi ravikuninkaaksi Vermossa

Kolme vuotta sitten ravikuninkaan tittelin Porissa saavuttanut Köppinen uusi temppunsa Vermon Kuninkuusraveissa.

Ari Moilasen ajokki Köppinen oli ennen päätösmatkaa kärkiparia Costello - Välähdys perässä 1,1 sekuntia.

Ari Moilanen eteni vakiajokkinsa kanssa vetotöihin alussa ja veti tasaisen reipasta tahtia. Kirikierroksella Moilanen pyysi Köppiseltä lisää vauhtia, jolloin 14-vuotias konkari pakeni muilta ja repi tarvittavan eron. Köppinen voitti päätösmatkan tuloksella 24,0a / 2100 metriä.

Köppistä valmentaa siuntiolainen Jyrki Korhonen.

"Ihan uskomatonta. Viimeiselle kierrokselle kun lähdettiin, Aku alkoi painaa kaasua. Heti alkoi tulla eroa muihin. En ollut uskoa silmiäni", Jyrki Korhonen oli lähdön jälkeen ihmeissään mutta onnellinen.

Costello oli kuninkuuskilpailussa toinen, Välähdys kolmas.

Lisää aiheesta myöhemmin Hevosurheilun nettisivuilla.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi