Iikka Nurmosen ajama Kopran Suhari jatkoi joulukuussa alkanutta voittokulkuaan.
Iikka Nurmosen ajama Kopran Suhari jatkoi joulukuussa alkanutta voittokulkuaan.Kuva: Juhani Hynynen

Kopran Suhari aloitti Magic Mondayn Toto65-rivin

Kierros käynnistyi Joensuussa ajetulla kylmäveristen nousijadivisioonakarsinnalla, jossa kaarteessa johtoon edennyt suosikki Kopran Suhari hallitsi tapahtumia maaliin asti.

Hieman yli 38 prosentin kannatuksen kerännyt Kopran Suhari sai pitkään painetta N.P. Turbolta ja päätösvaiheessa Suvileilta, mutta vastasi kummallekin varmasti ja voitti lopulta selvästi. Iikka Nurmonen ajoi Jaakko Mikkosen 6-vuotiasta ruunaa, joka pudotti ennätyksensä 2140 metrin matkalla aikaan 30,0a.

"Kopran Suhari oli epävarma eikä sitä pystynyt ajamaan välillä, mutta se voitti lopulta kuitenkin varmasti", Iikka Nurmonen kuvaili.

Pitkän kirin tehnyt Suvilei oli hyvä toinen ennen lopun sisäkautta tullutta Huvimenoa sekä N.P. Turboa, joka sekään ei antanut periksi.

Toto65-2: Turun päässä ajettiin lämminveristen nousijadivisioonakarsinta, jossa johtoon ampaissut Amour Mirage huolehti vauhdista viimeiselle takasuoralle asti. Sen voimat ehtyivät, ja järjestys kärkipäässä vaihtui. Takasuoran alussa neljännestä parista ulkoa kiriinsä lähtenyt Expectalot vei lopulta voiton kolmanneksi pelatuimpana.

Antero Tikkalan noin 13-prosenttisesti merkittyä Expectalotia ajoi Jukka Torvinen, jolle ykkössija oli tämän vuoden ensimmäinen. Expectalot ravasi 2100 metrillä ennätyksensä 15,8a. Sen perässä tullut Capo Birdland kiri loppuhetkillä melkein kokonaan rinnalle toiseksi. Ziggo K.A. pilasi laukkaan ensimmäisessä kaarteessa.

Toto65-3: Johtoon avannut L'amour du Gull sai vetää haluamaansa tahtia ja piti 12,5-vauhtisessa päätöksessä muut varmasti kurissa. Jani Ruotsalainen ajoi Jere Taulion valmentamaa voittajaa, joka oli kolmanneksi eniten pelattu hieman alle 20 prosentin kannatuksella ja ravasi 2140 metriä aikaan 17,1a.

"Hevonen sai alkuun pari turhan kovaa reissua. Nyt se pääsi helpommalla ja voitti heti", Jere Taulio iloitsi.

Kolmannesta sisältä viimeisellä takasuoralla kärjen kimppuun iskenyt Mr Chance oli hyvä toinen ennen sisällä seurannutta Winzetiä ja suosikki George Birdlandia, joka kiri toivottomista asemista hyvin.

Toto65-4: Nappijuoksun saanut Hilavitku yllätti Turussa ajetussa kylmäveristen nousijadivisioonakarsinnassa. Niko Jokelan ajama Hilavitku pääsi viimeisellä takasuoralla sisäradan jonosta toiseen ulos, josta kiri lopussa kiertelemättä varmaan voittoon.

"Voitto ei yllättänyt enää niin paljon, kun Hilavitku oli lämmityksellä tosi hyvän tuntuinen. Se oli rento, rauhallinen ja ravasi hyvin. Se oli eri tuntuinen, mitä se on ollut aiemmin minun ajamanani", Niko Jokela kertoi.

Janne Bährendin valmentama Hilavitku oli vasta kahdeksanneksi pelatuin alle kahden prosenttia merkittynä. Loppukaarteessa kuolemapaikalta johtoon edennyt Villihiisi laukkasi vähän ennen maalia, ja toiseksi kiri voittajan tavoin sisältä sujuvasti irti päässyt Sointu-Esteri.

Toto65-5: Kierroksen pelatuin hevonen Vilar Lake riisti ensimmäisellä takasuoralla väkisin johtopaikan Wheelie Awakelta, sai vetää seuraavan kierroksen rauhassa ja pinkoi 13-vauhtisessa päätöksessä omille teilleen.

Martti Sissosen suojattia ajoi Jani Ruotsalainen, jolle voitto oli Joensuun kohteissa toinen peräkkäin. Vilar Laken peliosuus kohosi yli 55 prosentin.

Loppukaarteen alkupuolella toisen radan jonosta kireihinsä kääntäneet Laurila's Denethor ja Cold Seastar veivät muut totosijat.

Toto65-6: Kohteet päättyivät Turussa toiseen isoon yllätykseen, kun pitkältä tauolta palannut Love de Villeneuve voitti Hilavitkun tavoin kahdeksanneksi pelatuimpana. Love de Villeneuve oli kerännyt kohteen merkeistä vähän yli kaksi prosenttia.

Antti Teivainen karautti Erik Skutnabbin valmentamalla Love de Villeneuvella johtopaikalle ja luovutti sen kaarteen lopussa Holiday Orsille, joka vetäisi kolmannen puolikkaan 12,5:n lukemiin. Sisäradalta pääsi maalisuoralle tultaessa vapaasti ulos, ja Love de Villeneuve spurttasi varmasti kärkeen tuloksella 15,3a/2100 metriä.

"Hiitillä ei ole käyty kertaakaan, ja tämä yllätti ihan hirveästi", Erik Skutnabb painotti.

Holiday Ors piti toiseksi niukasti ennen suosikki Dream And Hopea, joka sai tulla kolmannesta sisältä viimeisen suoran myös vapaasti. Westcoast Victoria taipui toiselta radalta ilman vetoapua.

Päivitetty 22.1.2018 kello 20.56: lisätty voittajahaastattelut

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi