Olli Koivusen voittovire piti myös Riihimäellä.
Olli Koivusen voittovire piti myös Riihimäellä.

Kuningatarkilpailusta rannalle jäänyt Varjonova häikäisi Riihimäellä

Rovaniemen Kuningatarkilpailussa toisen varahevosen roolia näytellyt Varjonova oli menopäällä Riihimäen Toto5-avauskohteessa, kun voitti lennokkaalla kirillä.

Toto5-1: Lähdössä Huvin Viku otti heti keulapaikan Arto Hammarin ohjastamana, mutta Toivo Niemen ajokki Muiston Prinssi iski takasuoralla vaateliaana rinnalle ja riisti paikan hetkeksi itselleen, kunnes Huvin Viku painui keulaan jälleen.

Pitkältä kilpailutauolta palannut Tarunlento johti toista rataa, ja tämän takana väijyi Varjonova. Bella Varjosen valmennettava sai kirimerkin takasuoralla ja täräytti hetkessä kärkeen ja kohti ylivoimavoittoa.

"Alku otettiin rauhassa, kun kärki piti vauhtia. Takasuoralla annoin tamman mennä lujaa, jos päästäisiin vikaan mutkaan sisäradalle ja se onnistui", Olli Koivunen kertoi.

Varjonova oli seitsemän kylmäverisen lähdössä vasta neljänneksi pelatuin, mutta Koivusen rankingissa tammalla oli paikka korkeammalla.

"Varjonova oli oma suosikki ehkä."

Alkumatkasta paikkoja vaihdellut kaksikko tuli maaliin seuraavana. Muiston Prinssi oli toinen, Huvin Viku kolmas.

Toto5-2: Olli Koivusen voittokulku jatkui heti seuraavassa lähdössä, kun isä-Harrin ohjastama Expanse's Tornado voitti lähtönsä.

Hannu Korven ohjastama Kitty Beat oli mailin kisan kiihdytyksen nopein, eikä Korvella ollut aikomustakaan laskea ketään edelleen.

Olli Koivunen käänteli Expanse's Tornadon kolmannelle 3. ulkoa 800 metriä maaliin. Tasaisesti pelatun kohteen kakkossuosikki lähestyi kärkeä hiljalleen ja rymisteli maalisuoralla helppoon ykköstilaan voittoajalla 15,8a / 1600 metriä.

Lähdöstä ei saatu voittajahaastattelua voittajan ohjastajan kiirehdittyä lämmittämään seuraavia ajokkeja.

Suosikki Kitty Beat jaksoi toiseksi ennen ulkoa kirinyttä Midnight Sun Seliä.

Toto5-3: Kierroksen pelatuin osallistuja piti pintansa, kun Papa Corleone lasketteli keulavoittoon kengittä.

Jukka Torvisen ajama Dream Step Wili otti kiihdyksessä keulapaikan, mutta Torvisella ei ollut mitään sitä vastaan, että velipoika Hannu eteni tarjoamaan vetoapua suursuosikki Papa Corleonen kanssa.

Olli Koivunen eteni Selene Lunen kanssa johtamaan toista rataa, muttei vaatinut keulahevoselta vauhtia. Papa Corleone irrotti maalisuoralla muista kevyesti ja voitti 2600 metrin kisan ajalla 17,6a.

Selene Lune punnersi kakkosrahoille ja jätti Ari Moilasen ajaman Not So Easy Bluen kolmanneksi.

Toto5-4: Rivi jatkui suosikkien tahdissa, kun kriteriumvoittaja Run For Royalty sai alkukangertelun jälkeen vaihteen ajoissa silmään.

Antti Teivainen piti paalulta keulapaikan Bestsellerin kanssa ja sai vetää kierroksen rauhassa 20,0-tahtia.

Kirilenkille lähdettäessä Jukka Torvisen ajama MAS Archie kiersi keulahevosen rinnalle ja vyöryi keulaan Bestsellerin laukattua loppukaarteessa.

Derbykarsintoihin viimeistellyt Run For Royalty ei saanut alkumatkasta vaihdetta silmään, mutta maalisuoralla vetoa löytyi, ja nelivuotias ehti hallittuun voittoon.

"20-vauhtia ekan tuhannen vetävät, ja kaukana viimeisenä ollaan, kova paikka oli tietysti", valmentaja Mathias Furuhjelm myönsi. "Valmentaja on tyytyväinen, nyt pientä viilausta derbykarsintoihin."

MAS Archie jätti Beatboxerin maalisuoran taistossa kolmanneksi.

Toto5-5: Päätöskohde meni kakkossuosikki Trendille suosikki Pyöriän Vilistyksen laukkaillessa.

Kuudentoista kylmäverisen tasoitusajossa Timo Tuominen otti joukon komentoonsa sisäradalta lähteneen Jemmatarin rattailla.

Ari Moilanen käänteli Trendin 3. ulkoa kolmannelle etusuoralla ja laskeutui kirilenkin alussa johtavan rinnalle. Marianne Punkarin valmentama Trendi hankki otteen keulahevosesta loppukaarteessa ja piti pintansa helposti perille.

"1000 metriä ennen maalia oli väsyneen näköistä porukkaa edessä, joten kokeiltiin, jos johtavan rinnalle päästäisiin. Siihen päästiin, ja hyvin hevonen kamppaili siitä voittoon", Ari Moilanen kehui.

Jemmatarin työnteko vetojuhtana palkittiin kakkosrahoilla. Kari Rosimon ajama Ahon Taika tuli maaliin seuraavana.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi