Vermon kuningatarkilpailusta tulee lauantaina kuluneeksi kolme viikkoa. Kokonaiskilpailussa neljänneksi sijoittuneelle Carmelalle Jyväskylässä juostava tammalähtö on uran viimeisiä startteja. 

Carmelan omistaja-valmentaja Seppo Suuronen on ilmoittanut, että tamma jää tänä syksynä varsalomalle ja siirtyy kokonaan siitokseen. Carmela on kantavana Liisingistä.

“Kyllä hevosella on ikääkin jo, ja kun se nyt varsalomalle jää, se ei palaa enää radoille. Jos se vaan rupeaa varsoja tekemään, niin tehkööt niitä sitten”, Seppo Suuronen sanoo.

Viimeistä starttia ei kuitenkaan ole vielä merkattu kalenteriin.

“Startti kerrallaan, ei tässä mitään paineita ole. Kyllä me muutaman lähdön vielä ajamme”, valmentaja sanoo.

Lauantaina vastassa ovat muun muassa kuningatarkilpailun kärkikolmikko, Saaga S, Akaasia ja Virin Camilla. Carmela kiihdyttää ysiradalta.

“Hevosella on kaikki kunnossa, mutta lähtö on kova, siellähän ovat kaikki parhaat viivalla. Voittoa en lupaa, mutta johonkin hyvään sijoitukseen olen tyytyväinen”, Suuronen sanoo.

6. lähtö, kylmäveriset tasoitusajo 2640 metriä tammoille P. 7000 e. (7000-3500-2100-1400-700-700) 

1 Virin Camilla / Hannu Torvinen
2 Viksun Tyttö / Terho Rautiainen
3 Topmar / Ari Moilanen
4 Ryti-Tyttö / Jonny Länsimäki
5 Pramia / Ville Pohjola
6 Marj-Lovviisa / Hannu Lindström
7 Saaga S / Matti Nisonen
8 Akaasia / Markku Hietanen
9 Carmela / Antti Teivainen