Toto4-voittajat, peliosuus ja arvo

Toto4-1: 5 Bastian 18,10 %, 7,16 e

Toto4-2: 7 Tähen Lohtu 11,04 %, 29,52 e

Toto4-3: 5 Gillian Comery 30,99 %, 47,55 e

Toto4-4: 7 Dream On 5,66 %, 414,24 e

 

Vaihto: 68 191,10 euroa

Kolmevuotiaana kerran voittanut Bastian aloitti tämän kauden hyvällä kakkossijalla, joka kirkastui Turun perjantairaveissa voitoksi.

Toto4-1: Yli puolet avauskohteen merkeistä kerännyt Daisy Nash ampui ykköspaikalta johtoon ja piti tempon taas kohtalaisen reippaana. Toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Langen’s Greyhound haki paikkaa sisäradalta, otti takasuoran lopulla vauhtia pois ja ahtautui kolmanteen sisälle, jolloin Bastian jäi vetämään ulomman radan jonoa.

Fox Lover sai makoisat asemat Bastianin takaa ja iski kiriin loppukaarteen alkupuolella. Bastian vastasi sille, mutta Daisy Nashilta ei löytynyt enää pateja ja suuri suosikki tipahti voittotaistosta jo maalisuoralle kaarruttaessa.

Markku Niemisen valmentama Bastian puursi vahvasti maaliin saakka ja voitti kolmanneksi pelatuimpana ajalla 16,1a/2100 metriä. Sitä ajoi illan toisen voittonsa saavuttanut Ari Moilanen.

“Ei ollut toivepaikka. Selkäjuoksu oli toiveissa, mutta selät hävisi tuossa takasuoran lopussa meidän edestä ja siihen sitten jäätiin”, Ari Moilanen kertasi. “Siinä vaiheessa kun Olli käänsi meidän ulkopuolelle, hevoseen tuli kyllä puhtia lisää ja se piti sitten aika helpostikin Ollin hevosen takanaan. Se oli aika raakile vielä 3-vuotiaana, mutta hevonen on tullut eri mittoihin ja siinä on raamia paljon. Uskon kyllä, että se voi päästä vielä pitkälle.”

Fox Lover oli mitan hävinneenä toinen ennen Langen’s Greyhoundia, joka pääsi tulemaan lopulta sujuvasti sisäkautta ja kiri loppuhetket hyvin.

 

Toto4-2: Ari Moilanen onnistui jälleen, ja näin vihtiläisen hattutemppu sinetöityi jo illan viidennessä lähdössä. Voittoajokki oli Urpo Nummen valmentama Tähen Lohtu, joka painui viimeisen takasuoran alkupuolella kärjen rinnalta keulaan ja erkani omille teilleen.

Ylivoimainen voitto tuli 6-vuotiaan tamman tasoitusennätyksellä 32,9/2100 metriä. Tähen Lohtu oli toiseksi pelatuin.

Yli 51-prosenttisesti merkitty Kallistus oli kohteiden pelatuin hevonen niukasti Daisy Nashia enemmän käytettynä. Kallistus laukkasi pian startin tapahduttua, pudotti raville ja hyppäsi melkein samassa uudestaan.

Kallistus putosi ison pääjoukon hännille, mutta pääsi etenemään toista rataa lopulta neljänteen ulos. Viimeisen takasuoran alussa edessä kuitenkin laukkailtiin, ja myös Kallistus erehtyi vielä askelissaan. Se kulki raville selvittyään lujaa ja kiersi neljättä rataa pitkin toisena maaliin, mutta tuli videotarkastuksen jälkeen hylätyksi.

Toiseksi sijoittui toista rataa kolmanteen ulos edennyt ja siitä tasaisesti punnertanut Veli Pollea. Alkumatkasta johtopaikkaa puolustanut ja sen viimeisen takasuoran alkupuolella menettänyt Intoriina Rols oli kolmas.

 

Toto4-3: Tasaisen tiukka kiihdytys, jossa suosikki Quattro Tilly pääsi kaarteen lopulla johtopaikalle. Se sai rauhoittaa 13,5-avauksesta kierroksen väliajaksi 17,0, mutta toisessa kaarteessa kolmannesta parista rinnalle kiertänyt Gillian Comery tuli reippaan päätöskierroksen loppuhetkillä kuitenkin ohi.

Olli Koivunen ajoi päättäväisesti ratatallin Gillian Comerya, joka oli toiseksi pelatuin ja teki 2100 metrillä ennätyksensä 15,0a.

“Ajattelin kyllä, että tämä on vahva hevonen ja puristaa parhaansa”, hoitaja Elli Haulivuori totesi. “Se on rauhoittunut treeniajossa. Kun porukassa ajetaan, se on siinä jotenkin tasoittunut. Aluksi se oli vähän sellainen hosuja, mutta nyt se on tosi mukava. Se on mennyt tosi hienosti jatkuvasti sen jälkeen, kun sai sellaisen pykälän silmään.”

Loppukaarteen alussa kolmannesta ulkoa hyökännyt Speak Of The Devil nousi kärkiparia haastamatta kolmanneksi.

 

Toto4-4: Päätöskohteessa käytiin kärkisijoista tasaista kamppailua, johon ilmoittautui viimeisellä satasella vielä kaikkein uloimpaa ylivoimaista vauhtia kiitänyt Dream On. Matka riitti, ja Peter Lindroosin ajokki ehti hänniltä yllätysykköseksi.

Voitto oli Kalle Roineen 6-vuotiaalle Dream Onille uran ensimmäinen. Se aloitti tämän kauden viime viikolla Solvallan nelossijalla ja sivusi nyt 2100 metrillä ennätystään 16,4a. Se oli seitsemänneksi suosituin merkki.

“Hevonen on tullut hirmuiskuun”, Peter Lindroos iloitsi. “Se teki Jompella Solvallassa jo hyvän juoksun. Näin sen lähdön, ja se tuli tosi kovaa sielläkin loppua, kuten teki tänäänkin. Tietenkin lähtökohtana oli seiskarata, yönmusta paikka. Pikkaisen yritettiin alussa lähteä, mutta näki, ettei päästä mihinkään, ja sitten siellä hännillä ajeltiin. Onhan sieltä vaikea voittaa, mutta hevonen kehitti ihan uskomattoman loppukirin. Tosi hyvä fiilis, kun tällä on ollut kaikenlaista. Oli kiva, että onnistui vielä kotiradalla.”

Johtopaikalla voitossa kiinni ollut Rim Bay Orchid jäi aivan viime hetkillä toiseksi. Viimeisen takasuoran aikana kolmannesta parista kuolemanpaikalle kiertänyt Meet Me In Shade oli sen tuntumassa kolmas.

Takasuoran alussa neljännestä ulkoa Meet Me In Shaden perässä kirikaistalle lähtenyt suosikki Shackhills Thunder jatkoi loppukaarteen alussa ilman vetoapua. Se ei enää edennyt ja antoi suoralla vähän periksi.

Alkumatkan kolmatta rataa kiertänyt Artsi eteni toisessa kaarteessa kuolemanpaikalle, josta taipui päätösvaiheessa.