Lissun Eerikki näytti heti kauden avauskilpailussaan keulapaikalta muille kaapin paikan. Kuva: Anu Leppänen
Lissun Eerikki näytti heti kauden avauskilpailussaan keulapaikalta muille kaapin paikan. Kuva: Anu Leppänen

Lissun Eerikki avasi kautensa Kavioliiga GP:n voitolla – ”Uskomaton hevonen”

Teivon Kavioliiga Grand Prix -ravien päälähdöissä nähtiin vakuuttavat voittajat. Kautensa suoraan 20 000 euron ykköspalkinnolla ajetussa lähdössä avannut Lissun Eerikki antoi myrskyvaroituksen, eikä myöskään Thai Profit lämminveristen puolella jättänyt epäselvyyttä parhaasta.

Kylmäveristen Kavioliiga GP:n juoksun käsikirjoitus muuttui oleellisesti, kun keulapaikkaa ensimmäisellä takasuoralla hakemaan lähtenyt Kartier sortui laukalle. Sen takana aloittanut Lissun Eerikki käytti Ari Moilasen ajamana tilaisuutensa ja marssi johtopaikalle asti. Avauskierroksen väliaika oli Rokin Maxin säestäessä rinnalla 26,0 ja kolmannella tempo nousi 24,0-lukemiin. Viimeisen puolikkaan Lissun Eerikki lopetti 22,0-vauhtia ja piti kilpakumppaninsa varmasti kurissa. Toiseksi kiri Morison ja kolmas oli Pyörylän Paroni. Voittoaika edellisen kerran lokakuussa kilpailleella Pekka Luukkosen valmennettavalla oli 24,3a/2100 metriä.

”Hevonen oli heti tosi hyvä. Se lähti tänään yllättävän hyvin liikkeelle, meni tosi kevyesti ja ravasi tasapainoisesti”, vakiokuski Moilanen ihasteli voittajahaastattelussa ja sanoi voiton irronneen jopa puolihuolimattomasti.

Kymmenvuotiaan Lissun Eerikin omistaa Hevosmaailma-Talli, joka koostuu parista kymmenestä osakkaasta. Omistajatallin edustaja Mervi Lepistö hämmästeli Lissun Eerikin paluusuoritusta.

”Sanattomaksi vetää, uskomaton hevonen. Huikea esitys tauolta taas. Pekalla on taito tuoda hevonen valmiina starttiin”, Lepistö kiitteli treenaria.

Liki 200 000 euron ansiot omaava Lissun Eerikki on kilpaillut urallaan nyt 57 kertaa ja voittanut niistä 17 ja ottanut 15 hopeasijaa.

”Hevosen on annettu säästeliäästi vuosi vuodelta kehittyä. Oli toivekin, että siitä tulee pitkäikäinen kilpahevonen”, Lepistö kertoo. ”Se on rauhoittunut, minkä ansiosta laukat ovat jääneet. Ravi on aika omanlainen, mutta vuosi vuodelta se näyttää aina vain paremmalta. Se pääsee sillä liikesarjallaan yllättävän kovaa. Täytyy sanoa, että on hienoa olla omistamassa näin hienoa hevosta, joka vuosi vuodelta yllättää. Erkki on antanut meille niin hienoja elämyksiä jo tähän saakka, ja mitä se sitten vielä tulevaisuudessa tuokaan. En tiedä toista sellaista urheilulajia, että tällaisia kokemuksia ja elämyksiä saisi.”

”Itseluottamus nousee”

Lauantairavit kilpailtiin muutaman asteen lämpötilassa hiekkapintaisella talviradalla, jossa tarvittiin pitkät hokit. Lämminveristen Kavioliiga Grand Prix'n kiihdytyksessä Thai Profit piti sisäradalta kärkipaikan kohtalaisen vaivatta hallussaan, eikä viime vuonna läpimurtonsa kansalliselle huipulle tehnyt Kimmo Aholan suojatti siitä missään vaiheessa luopunut. Santtu Raitala ihasteli voittajahaastattelussa tutun ajokkinsa suoritusta.

”Oli taas supermahtava esitys tänään. Ensimetrit olivat meille mukavat. Hevonen kiihtyy auton takaa tosi kovaa, eikä tarvinnut käyttää parasta kiihtyvyyttä siihen. Viimeistä mutkaa Thai Profit meni hullunhyvän tuntuisesti. Ei ollut hätäpäivää, hevonen irtosi maalisuoralla omista haluistaan voittoon."

Omistaja–valmentaja Ahola oli ohjastajan kanssa samoilla linjoilla. Thai Profitin voittoaika oli 13,3ake.

”Tosi hyvä oli ja helposti voitti, jos niin voi sanoa. Johonkin suurempaan kisaan sillä kannattaa yrittää ja kokeilla ainakin. Varmaan mukana pysyy kumminkin”, Ahola pyöritteli kauden tavoitteita. ”Jollain tavalla se pikkuisen pystyy kehittymään. Kumminkin itseluottamus nousee, kun se pärjää. Siitähän hevosilla on paljon kiinni, että miten ne uskovat omiin kykyihinsä.

Voimatammalle kolmas peräkkäinen

Rivin avauskohteessa Markus ja Marita Kiiskin Ridgehead Laurette otti peräti kolmannen peräkkäisen lauantairavivoittonsa. Vauhtikestävyydellään vakuuttava tamma matkasi Tapio Perttusen ajamana 4. ulkona, iski kiriin 800 metriä ennen maalia ja runttasi ykköseksi ajalla 15,0ake.
Toisessa kohteessa Ari-Matti Konstin Lennon Rapina rutisti Ari Moilasen ajamana ykköseksi keulan rinnalta ajalla 27,5ke. Keskipitkällä matkalla ajetussa kolmannessa kohteessa nähtiin värikkäitä vaiheita ja lopulta paras oli kuin olikin pelisuosikki Be the One. Reima Kuisla Stable Oy:n omistama ja Nina Pettersson-Perklénin valmentama tamma matkasi 7. ulkona ja sen voittoaika oli 16,2.
Pekka Ruuthin valmentama Effronte Photo oli paras johtavan rinnalta ja kierroksen jättiyllättäjä, Antti Mäntymäen Excalibur It 4. ulkoa.

Thai Profit voitti kauden toisen Kavioliiga GP:n vakuuttavalla suorituksella. Kuva: Anu Leppänen

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi