Nappijuoksun saanut Sheikki ei pysynyt lopussa Lissun Eerikin tuntumassa.
Nappijuoksun saanut Sheikki ei pysynyt lopussa Lissun Eerikin tuntumassa.Kuva: Anu Leppänen

Lissun Eerikki vyöryi kuolemanpaikalta ylivoimavoittoon

Vermon lauantaikierros alkoi kylmäveristen toiseksi korkeimman tason lähdöllä, jossa Lissun Eerikki jätti kovat kilpakumppanit täysin varjoonsa.

Toto75-1: Tuurin Toivon poisjäännin jälkeen vain kuusi hevosta lähti 2620 metrin matkalle. Normaalisti hitaiksi alussa jäävät Morison ja Lissun Eerikki muodostivat tässä tapauksessa kärkiparin jo ensimmäisen kaarteen jälkeen, kun toista rataa vapaasti edennyt Morison pääsi kaarteen lopussa vastuksetta keulaan ja sisältä sen perään noussut Lissun Eerikki jatkoi ilman vetoapua.

Selväksi suosikiksi pelattu Sheikki sai asemat Lissun Eerikin takaa toisesta ulkoa, mutta sillä ei ollut merkitystä, kun Lissun Eerikki pisti kaksi kierrosta tasaista 1.26-tahtia juostuaan silmään isomman vaihteen ja erkani maalisuoralla omille teilleen.

Ari Moilanen ajoi Pekka Luukkosen valmentamaa 9-vuotiasta Lissun Eerikkiä, joka kuittasi 7000 euron ykköspalkinnon ajalla 25,6a. Se oli hyvä jo kauden avauksessaan kaksi viikkoa sitten, mutta hävisi silloin niukasti Morisonille, joka ei pystynyt tällä kertaa vastaamaan ja taisi menettää reilut sata metriä ennen maalia tulleeseen laukkaan kakkossijaan.

Sheikki ei pysynyt lopussa Lissun Eerikin kyydissä, mutta seurasi Morisonin laukattua toiseksi ennen kolmannesta sisältä vapaasti kirinyttä Kukan Tutua. Arto Hammarin mukaan Sheikki oli koko päivän tosi rauhallinen, mutta hän piti esitystä kuitenkin asiallisena.

Toto75-2: Kolmosdivarin karsinnan selvä suosikki Amazing Warrior valtasi kiihdytyksessä ongelmitta johtopaikan ja sai vetää pitkään täysin rauhassa, muttei ollut kuuden viikon tauolta ihan terävimmillään ja joutui tyytymään toiseen sijaan.

Keskipitkän matkan ryhmässä kolmannen kaarteen jälkeen toisesta ulkoa kuolemanpaikalle kiertänyt Roofer näytti sitä paremmalta, mitä kovemmaksi vauhti kiihtyi, ja se runttasi lopulta oikein varmasti suosikin ohi.

Tommi Kylliäinen ajoi 6-vuotiasta Rooferia, joka teki 2620 metrillä ajan 16,0a. Se oli neljänneksi pelatuin.

Markku Niemisen valmennuksessa Suomeen tultuaan muutaman kuukauden kilpaillut Roofer siirtyi viime kesänä Tommi Kylliäisen talliin, mutta Sarianna Hietakangas huolehtii itse Passionate Kempin pojan valmentamisesta.

Roofer on kilpaillut tasaiseen tahtiin ja voitti pitkästä aikaa viime kuussa. Sen jälkeen tuli vielä yksi kolmonen ennen tämänkertaista esitystä, joka oli Tommi Kylliäisen mielestä todennäköisesti Rooferin uran paras. Hietakankaan mukaan kaikki on tehty ennen kilpailua samalla tavalla kuin aiemmin. Startissa oli nyt vetolaput, mutta niitäkään ei tarvinnut käyttää.

Rim Bay Kickapoo seurasi kärjen takaa selvästi hävinneenä kolmanneksi. Ulkokautta yrittäneiden kirit tyrehtyivät 11,5-lopetuksessa.

Toto75-3: Kohteiden pankki Better Boss piti sisältä kohtalaisen varmasti johtopaikan ja hallitsi sen jälkeen vakuuttavan varmasti maaliin asti. Se nosti tempoa toisella kierroksella ja teki 2120 metrillä ajan 14,0a.

Iikka Nurmosen mukaan varaa jäi vaikka millä mitalla. Hänen tähtäimensä ovat Seinäjoen ja Solvallan kolmen kilometrin kisoissa, mikäli ne järjestetään ajallaan.

Joyride Luxi seurasi Better Bossin takaa toiseksi. Se ei pysynyt loppuhetkillä ihan lähituntumassa, mutta kun toista sijaa parempaan ei ollut muutenkaan mahdollisuutta, niin sillekin jäi voimia tallelle.

Viimeisen takasuoran alussa viidennestä ulkoa selässä kolmannelle radalle lähtenyt The Dude kiri maalisuoralla terävästi kolmanneksi.

Toisen kaarteen lopussa kolmannesta ulkoa reissuun lähtenyt ja etusuoralla vastuksetta kuolemanpaikalle edennyt Anything For You piti neljänneksi.

Toto75-4: Suosikkien merkeissä jatkettiin myös kylmäveristen nelosdivarin karsinnassa, jota Vokkeni johti alusta loppuun.

Kovimmista haastajista Rallin Muisto sekä Jemmatar laukkasivat alkumatkasta ja kolmanteen pariin ulos selvinnyt Tinderi viimeisen takasuoran alussa. Pärttyl teki toiselta radalta ilman vetoapua voitavansa, mutta Vokkenia se ei pystynyt millään muotoa haastamaan.

Jukka Huuskolan 6-vuotias Vokkeni toi ohjastaja Hannu Torviselle päivän toisen voiton todella helposti. Torvisen mukaan varaa jäi vaikka miten, kun Vokkeni taittoi 2120 metriä aikaan 29,2a.

Viimeisellä takasuoralla kolmannesta sisältä toiseen ulos päässyt Rivaltti ei löytänyt missään vaiheessa täysin vapaata kiritilaa, mutta seurasi Pärttylin takana kolmanneksi ennen taustalta tasaisen vahvasti ulkokautta kirinyttä Rallin Muistoa.

Toto75-5: Sarjaporrasta ylempänä päästiin yllätyksen makuun. Lähes puolet kohteen merkeistä kerännyt Syneri laukkasi ennen lähtölinjaa lyhyesti ja oli sen jälkeen niin paineissaan, ettei Ari Kotikulma pystynyt päästämään yhtään. Diori painui kiihdytyksessä ensin ohi, ja sen jälkeen johtopaikka oli tarjolla Myllyn Valtille.

Maltillinen vauhti matkalla takasi sen, että kärkihevosilla riitti voimia loppuun, joka tultiin lujaa. Myllyn Valtti näytti hallitsevan tapahtumia, mutta kun se nykäisi loppusuoralla ja Diori sai mahdollisuuden, tältä löytyi vielä hurjempi pätkä.

Puolentoista kuukauden paussilta tullut Diori voitti kahdeksanneksi pelatuimpana ajalla 26,6a/2120 metriä. Nina Pettersson-Perklenin valmennettavaa ajoi Jukka Torvinen.

Viimeisellä takasuoralla toisesta ulkoa uuteen selkään takaisin toiseen ulos kiertänyt Virin Veijari käänsi loppukaarteen puolivälin jälkeen uudestaan kiriin ja puristi edellisistä hieman jääneenä kolmanneksi ennen Syneriä, joka ei pystynyt viimeisellä satasella samanlaiseen rytminvaihdokseen kuin Diori.

Siporin Santtu jäi kirivaiheen alkaessa asemiinsa kolmanteen ulos, johon juuttui pahoin pussiin. Kun tilaa viimein tuli, se oli jo myöhäistä.

Pitkän kirin tehnyt Tokumentti laukkasi loppusuoran alkupuolella pienempää rahaa.

Toto75-6: Graceful Swamp Memorial ratkesi käytännössä rajuun kiihdytykseen, jossa suosikki Religious ampaisi seiskaradaltakin keulaan  jo ennen kaarretta.

Koko avauspuolikas taittui kympin pintaan, mutta Religious sai kiihdytysvaiheen jälkeen painella haluamaansa vauhtia ja piti muut varmasti kurissa. Nina-Pettersson Perklenin talliin heti perään toisen voiton tuonut Religious kirjautti 2120 metrillä hienon ajan 13,0a.

Religiousia ajoi tällä päivämäärällä 60 vuotta täyttävä Antti Teivainen, jota miellytti ajokissaan ennen kaikkea räjähtävä lähtönopeus.

Valmentaja kertoi, että Vermosta kymppitonnin tienannut Religious juoksee Ruotsin puolella divisioonafinaalin ja jatkaa sen jälkeen taas kotimaassa.

Mainio pääsi yrittämään Religiousin ohitusta tämän takaa, muttei 1.11-vauhtisessa päätöksessä pystynyt vakavasti haastamaan.

Mr Big Star seurasi kolmannesta sisältä viimeiselle totosijalle ennen Lewis Alea, joka hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa neljännestä parista ja joutui tulemaan loppumatkan kolmatta rataa ilman vetoapua.

Toto75-7: Espoon Palkinnon suosikki Willow Pride pystyi kiihdytyksessä ohittamaan sisäpuolelta lähteneen Ice Winen ja painui johtoon, josta sillä ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia vetää tammakisaa maaliin asti.

Kohteissa toisen voiton saavuttanut Ari Moilanen ajoi Markku Niemisen valmentamaa Willow Pridea, joka kuittasi 10 000 euroa ajalla 13,2a/2120 metriä.

Lähdöstä lisää erillisessä jutussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi