Sue's Photon kauden avausosuma tuli ylivoimaiseen tyyliin tällä kertaa Santtu Raitalan ohjastamana.
Sue's Photon kauden avausosuma tuli ylivoimaiseen tyyliin tällä kertaa Santtu Raitalan ohjastamana.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Lönköttelyvauhtia vetänyt Sue's Photo rikkoi kuparisen tämän vuoden osalta

Viisi muuta totosijaa ravannut Sue's Photo ei ollut onnistunut vielä voittamaan tällä kaudella, mutta Jokimaan sopivassa lähdössä kaikki oli pedattu sille.

Toto4-1: Santtu Raitala ajoi Tapio Mäki-Tulokkaan valmentamaa 7-vuotiasta Sue's Photoa, joka pääsi kiihdytyksessä sopuisasti Piedmontin edelle keulaan ja sai vetää täysin rauhassa.

Kun ensimmäinen kierros lönköteltiin 1.21:n lukemiin, päätöspuolikas taittui vauhdikkaasti kymppiä. Suosikin ajaksi 2140 metrin ryhmässä tuli 17,3a.

"Tämä on ollut joskus vähän ahkerakin tuosta kärkipaikalta, mutta meitä helpotti se, että Eskistä näki, että se on valmis antamaan meille keulapaikan lähtösuoralla. Ei tarvinnut ladata yhtään, ja hevonen rauhoittui menemään tosi hienosti", Santtu Raitala iloitsi. "Tämä on mun mielestä kehittynyt tosi paljon tänä kesänä. Se on aiemmin ailahdellut aika paljon, mutta nyt se on jotenkin löytänyt ihan erilaisen suoritusvarmuuden."

Toisen kaarteen jälkeen jonon kolmannelta sijalta toiselle radalle ilman vetoapua noussut Thai Profit ei edennyt missään vaiheessa suosikin kupeelle ja puristi lopun kiihtyneessä vauhdissa sen tuntumassa toiseksi ennen Piedmontia, joka ei loppuhetkillä pysynyt aivan Raitalan puserossa.

Toto4-2: Suosikille meni myös toinen kohde, mutta nyt paineltiin rivakasti läpi koko 2140 metrin matka. Takarivistä lähtenyt Glide On Fire eteni johtoon jo ensimmäisen kaarteen lopussa ja pysäytti kellot maalissa aikaan 14,3a, jolla 5-vuotiaan tamman edellisessä startissa syntynyt ennätys parani taas 1,3 sekuntia.

"Tämä on tehnyt meiltä jo kaksi hyvää juoksua, ja nyt otettiin kengät pois", Tommi Kylliäinen kertoi. "Hevonen meni helpon tuntuisesti, mutta vähän liikaa se oli ohjilla. Muuten oli kaikki helppoa. Lauantailähtöihin ehkä koitetaan."

Pääosin toista rataa ilman vetoapua juossut Poetry In Motion puristi myös tosi hyvin perille ja oli toinen selvästi ennen Blade Runner DK:ta, joka kiersi kolmannen kaarteen aikana neljännestä ulkoa toiseen ulos ja seurasi edellisistä jääneenä tasaisen hyvin. Takasuoran alkupuolelta kolmatta rataa ilman vetoapua tullut Moves Like Jagger oli tuntumassa neljäs. Epsilon d'Arry laukkasi lähtöön.

Toto4-3: Kun niukka suosikki Three Dee Nodo näytti jäävän toiselle radalle ilman vetoapua, Juha Utala käänsi sen kaarteessa ulommas ja otti kiinni niin voimakkaasti, että valjakko pakitti pienen porukan perälle ja lopulta kolmanteen ulos.

Takarivistä lähtenyt Othellos Magi jäi näin ilman selkää kaukana johtaneesta Phantom Smithista, joka pinkoi avauksen kympin pintaan. Miss Senorita seurasi tiiviissä tuntumassa, mutta muut tulivat alkumatkan selvästi jääneenä.

Pääjoukon kärjessä sisärataa juossut Coldspring ajoi kolmannen kaarteen alkupuolella pätkän kovempaa, mutta Hannu Torvinen oli Othellos Magin ohjissa tarkkana eikä päästänyt Coldspringiä nousemaan eteensä.

Tilanne pysyi ennallaan melkein maalisuoralle asti, jolloin Othellos Magi iski voimalla kärjen rinnalle ja saman tien ohi. Coldspring sai myös tilaa ja kiri hyvin toiseksi, mutta minkäänlaista uhkaa se ei pystynyt heittämään. Hannu Torvisen mukaan voitto tulikin oikein helposti.

"Kesällä lähdettiin Martti Salojensaarelle katselemaan hevosia, ja iskä halusi ostaa tämän", valmentaja Marja Haakana taustoitti Othellos Magin hankintaa. "Taulu oli aika risainen, mutta otettiin riski. On sitä hoidettu ja meidän normisysteemillä ajettu sisään. Kyllä se nyt on aika hyvä."

Startti oli 5-vuotiaalle Othellos Magille uusista käsistä reilun kuukauden aikana neljäs ja voitto kolmas. Kolmanneksi eniten pelattu ruuna teki 2140 metrillä ajan 15,0a.

Miss Senorita pudotti Phantom Smithin viime hetkillä totosijoilta. Loppukaarteessa huonosta selästä ulommas iskenyt Three Dee Nodo kiri viidenneksi.

Toto4-4: Rajussa kiihdytyksessä sisemmän lähtöradan turvin johtopaikan pitänyt Hijack'em veti lyhyellä matkalla puolikkaan 1.08,5:n kyytiä ja täyden kierroksen aikaan 11,5.

Rinnalla hiostanut Leemark's Casimir näytti olevan loppukaarteessa jo hieman edellä, mutta Hijack'em kontrasi varmasti. Kun toisen kaarteen lopulla neljännestä ulkoa hyökännyt ja kolmatta rataa tasaisen hyvin edennyt Callela Louis laukkasi maalisuoralle tultaessa kärkihevosten tuntumasta, jatkoi Hijack'em selvään voittoon ajalla 12,9a.

"Siinä tuli vähän painetta ja mentiin reipasta, ja kun kelit rupeaa viilenemään, niin se näkyy vähän tuossa lopussa, mutta hevonen tsemppasi tosi hienosti maaliin ja voitti loppupelissä helposti", toisen voiton ajanut Hannu Torvinen kuvaili.

Yli 57-prosenttisesti merkitty Callela Louis oli kohteiden pelatuin hevonen. Nina Pettersson-Perklenin valmentama Hijack'em oli päätöskohteessa toiseksi käytetyin merkki.

Kuudenteen sisälle mennyt Joker Photo hakeutui matkan edistyessä ulommas, iski loppukaarteessa taustalta neljättä rataa ja kiri terävästi toiseksi ennen toisesta ulkoa kiertelemättä tullut Massive Cloutia ja Leemark's Casimiria.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi