Hannu Torvinen ajoi Lotteria Maracatin hallittuun voittoon.
Hannu Torvinen ajoi Lotteria Maracatin hallittuun voittoon.Kuva: Anu Leppänen

Lotteria Maracat hallitsi keulapaikalta ja toi omistajakimpalle odotetun voiton – ”Kovat odotukset tälle kaudelle”

Tanja Soukan valmentama Lotteria Maracat otti tyylikkään voiton perjantaina Jyväskylän viidennessä lähdössä.

Hannu Torvinen otti 5-vuotiaan ruunan kanssa alun maltilla ja laskeutui parijonoon. Valmentaja oli kuskin tavoin toivonut selkäreissua tällä kertaa. Sellaista ei kuitenkaan tullut, sillä ensimmäisen puolikkaan jälkeen kaksikko jäi toiselle ilman vetoapua, joten Torvinen päätti ajaa kohti keulapaikkaa, joka olikin tarjolla.

Johtopaikalla Lotteria Maracat sai vetää mieleistään vauhtia ja irroitti lopussa varsin hallittuun voittoon ajalla 18,1ake. Täysosuma oli Tanja Soukan valmennettavalle jo kolmas neljään viime starttiin.

”Saatiin vähän aikaa tsekata, miten tilanne kehittyy. Kun olimme saaneet tasaisesti ajaa, käytiin kysymässä keulapaikkaa, jonne pääsimme helpolla”, Torvinen sanaili radan voittajahaastattelussa. ”Hevonen voitti varmasti. Ei ollut sinänsä mitään hätää. Olen ajanut hevosta kerran aiemminkin ja se on mennyt paljon eteenpäin siitä. Se tuntuu hevoselta, joka menee varmasti eteenpäin jatkossakin.”

Lotteria Maracatin omistaa ja on kasvattanut kimppa nimeltä Team Lotteria. Lähes sama porukka omisti myös ruunan emän Lotteria Catesin. Myös valmentajana toimiva Soukka on mukana omistajakimpassa.

”Meitä taitaa olla viitisen henkeä tässä porukassa”, kimpan edustaja Ilkka Luukkainen laskeskelee. ”Lotteria Cates aloitti hieman samaan tapaan kuin Lotteria Maracat, mutta sillä alkoi kurkku reistailla. Sillä oli myös näyttävän näköistä menoa. Ensimmäinen hevoseni oli Zimbad Babar.”

Zimbad Babar tienasi urallaan yli 60 000 euroa ja otti 19 voittoa. Kakkos- ja kolmossijojakin kertyi yhteensä 28 kappaletta, joten Luukkainen sai ensimmäiseksi hevosekseen oikein hienon ravurin.

Lotteria Maracat puolestaan aloitti uransa toissa vuonna. Kolmivuotiskausi tuotti kolmesta startista yhtä monta kakkossijaa, mutta viime kausi meni pilalle erilaisten ongelmien takia, eikä startteja kertynyt silläkään sesongilla kuin kolme. Saaliiksi näistä jäi yksi kolmossija. Tänä vuonna ruuna on päässyt näyttämään osaamistaan toden teolla.

”Pidän tätä todella hyvänä hevosena. Oikeastaan osasin odottaa voittoa tänään, ei tullut mitenkään yllätyksenä. Uskon sen riittävän vielä näissä sarjoissa ainakin”, Luukkainen sanoo.

”Se on tosi nopea kiihdyttäjä, eikä tänäänkään olisi ollut ongelmaa ottaa keulapaikkaa, mutta sitä selkäjuoksua haettiin. Siinä pitää olla tosi nopea kaveri, joka siltä pystyy keulat ottamaan.”

Luukkainen harmittelee, ettei omistajaporukka ole päässyt koronarajoitusten vuoksi seuraamaan hevosensa menestystä paikan päälle. Voittoja on juhlistettu kakkukahvein, mutta toiveissa on päästä mahdollisimman pian radan varteen jännittämään. Seuraavaksi kimppalaiset seuraavat silmä kovana kotisohviltaan, kun Lotteria Maracat kisaa lauantailähdöissä, jos kaikki menee suunnitellusti.

”Valmentaja sen tietysti päättää, mutta pieni käsitys minulla on suunnitelmasta”, Luukkainen nauraa. ”Uskon tämän pärjäävän lauantain rahasarjoissakin. Meillä on muutenkin kovat odotukset tälle kaudelle.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi