Stefan Pettersson tervehti ilolla suomalaisia ystäviään Vermon vierastallissa lauantaina aamupäivällä suuren hevoskuljetuksen saavuttua Ruotsista Vermoon.
Stefan Pettersson tervehti ilolla suomalaisia ystäviään Vermon vierastallissa lauantaina aamupäivällä suuren hevoskuljetuksen saavuttua Ruotsista Vermoon.Kuva Totofoto

Maailmanmatkaajat ovat jo Vermossa

Stefan Pettersson tervehti kuvaajia iloisena Vermon vierastallilla lauantaiaamuna. Matka Etelä-Ruotsista Halmstadista oli sujunut parhaimmalla mahdollisella tavalla, aikaa se vei runsaan vuorokauden.

"Tukholmassa pysähdyimme ja jaloittelimme hevosia pari tuntia Solvallassa" Stefan Pettersson kertoi.

Ruotsalaisia hevosia saapui kilpailemaan Suomeen sunnuntaina pitkälti yli 30. Suurimmassa kuljetusbussissa tuotiin kymmenen hevosta.

"Oasis Bi matkusti omalla omistajan kaksipaikkaisella kuljetusautolla. Sillä oli loisto-oltavat", Pettersson iloitsi.

"Oasis Bi on oikea maailmanmatkaaja, olemme käyneet kahdesti USA:ssa, kahdesti Italiassa, Ranskassa ja Etelä-Ranskassa monesti. Hetki sitten ruotsalaislehdessä laskettiin, että se on matkustanut uransa aikana yli 220 000 kilometriä."

Oasis Bi on 1,6 miljoonan euron ansioillaan suurin tähti Finlandia-ajossa. Se voitti viime vuonna Napolin Lotterian ja oli toinen MM-kilpailussa Yonkersissa."

"Yonkersiin lähtisimme mielellään vaikka kolmannen kerran, jos hevosen kunto vielä siihen syksyllä antaa aihetta."

"Prix d'Ameriquessa saavutettu kolmas sija on edelleen varsinkin Ruotsissa korkeassa arvossa."

"Tällä hetkellä Oasis Bi ei ole aivan samassa aikataulussa kuin edellisinä vuosina. Kevät on ollut hyvin kylmä myös Ruotsissa ja se on vaikeuttanut valmistautumisia. Maa on ollut jäässä."

Finlandia-ajoon Oasis Bi lähtee kovalla rutiinillaan.

"Se pystyy avaamaan auton takaa aivan miten lujaa vain halutaan."

Ruotsista tuli tukku suomalaisvalmentajien hevosia Vermoon.

Camilla Jansson iloitsi Veijo Heiskasen tallin Grainfiel Acen saamasta ykkösradasta, Laura Myllymaa luotti D.D.'s Hitmanin energiseen kevätkuntoon ja Jerry Riordanin neljän hevosen kanssa matkustanut Heli Tarrimaa kiitteli hyvin sujuneesta kuljetuksesta.

"Seinäjoen upean voiton jälkeen jälkeen oli viisasta tuoda Twister Bi välillä kotimaisemiin. Hevosella on edellen kaikki hyvin ja toivottavasti se pystyy täälläkin hyvään esitykseen."

Kaikki Finlandia-ajon jutut löydät TÄSTÄ.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi