Majestic Manin osalta kaikki asiat osuivat kohdilleen - Staro Miami jätettiin kolmanneksi
Teivon perjantai-illan suursuosikki Staro Miami teki voitavansa, mutta tehtävästä tuli takamatkalta vaativa, kun paalulle ilmoitetut ikätoverit pitivät tempon kovana läpi 2100 metrin kilpailumatkan.
Toto4-1: Viime kesänä Hambossa ja kauden lopulla Kasvattajakruunussa toiseksi sijoittunut Majestic Man ei ollut tämän kauden kahdessa startissaan esittänyt ihmeempiä, mutta kolmas kerta sanoi toden. Kun juoksukin onnistui täydellisesti, tuloksena oli selvä voitto hienolla tasoitusajalla 14,7/2100 metriä.
Majestic Man lähti voltista terävästi ja nappasi johtopaikan, jonka Jonna Irrin ja Taneli Säteen omistamaa ruunaa ohjastanut Hannu Torvinen luovutti pian Fullhand Comerylle. Tätä ajanut Ari Moilanen tiivisti tahtia joka puolikkaalla, eikä Staro Miami pystynyt nousemaan kuin tuntumaan. Loppukaarteessa kirimerkin saanut Majestic Man pudotti Fullhand Comeryn selvästi toiseksi.
"Tanelin kanssa suunniteltiin tuossa päivän aikana, miten ajetaan, ja kaikki meni kyllä ihan niin kuin puhuttiin", Hannu Torvinen iloitsi. "Meillä meni tosi helposti siinä perässä, niin oli sillai hyvä fiilis ajaa siinä. Helposti ohitti sitten. Hevonen ei ole ollut tänä vuonna ehkä ihan sellainen kuin viime vuonna, mutta toivottavasti se pikkuhiljaa paranee."
Majestic Man oli kolmanneksi pelatuin, mutta kun suursuosikki oli kerännyt lähes 75 prosenttia merkeistä, kyseessä oli yllätys.
Toto4-2: Takarivistä lähtenyt suosikki Amazing Warrior jäi toiselle radalle ilman vetoapua, kun Tequila Arette eteni kaarteen jälkeen edeltä keulaan.
Toinen puolikas oli maltillinen, mutta päätöstuhat tultiin tässäkin reippaasti. Ratkaisut jäivät 11-vauhtiselle viimeiselle puolikkaalle, ja maalisuoralla Amazing Warrior puristi kuin puristikin Tequila Aretten ohi.
"Tuolla 300 jäljellä tuntui, että mahdetaanko me pystyä sitä lyömään, mutta sitten vähän sen jälkeen aukaisin korvat, niin sitten tuntui, että kyllä meillä vauhti riittää", Mika Forss kuvaili.
Seppo Mäntyniemen valmentama Amazing Warrior teki 2100 metrillä ajan 14,7a. Voitto oli sille kauden toinen, kun takana on neljä starttia.
Diesel Degato seurasi Tequila Aretten takaa täyttä mahdollisuutta saamatta kolmanneksi aivan kärkiparin kannoilla niukasti ennen toisesta ulkoa vapaasti tullutta Diva Hossia.
Toto4-3: Jouni Miettisen valmentamat jyrät nousivat takamatkalta kärkisijoille, mutta Hevillä esti tallin kaksoisvoiton.
Vajaat 800 metriä ennen maalia kolmannesta parista ulkoa kiriin lähtenyt suosikki Larvan Hurmos kiersi lopun kolmatta rataa ilman vetoapua. Sen vetoavusta nauttinut tallikaveri Rapin Aatos iski maalisuoran alussa vapaalle radalle ja vyöryi 23-vauhtisessa päätöksessä ykköseksi. Ajan 25,1/2620 metriä kirjauttanut Rapin Aatos oli toiseksi pelatuin.
"Vähän lähdin seikkailemaan tuossa ekalla puolikkaalla sisälle, kun näytti, että sieltä aukeaa meille hyvin tilat, mutta sitten ei päästykään ja jouduttiin tavallaan peruuttamaan sinne paikkaan, minne olisi päästykin toista rataa pitkin", toisen voittonsa ajanut Hannu Torvinen kertasi. "Tämä on tosi hieno heppa. Se tekee niin hienosti töitä, että tavallaan joutuu vähän toppuuttelemaan. Vaikka ikää rupeaa jo olemaan, se vaan jaksaa."
Ensimmäisessä kaarteessa johtopaikastaan kiinni pitäneen Aatsin taakse pudottanut Hevillä pääsi viimeisen takasuoran alussa toiseen ulos, mahtui maalisuoralla hakeutumaan väljemmille vesille ja kiri loppuhetkillä terävästi puolittain Rapin Aatoksen kupeelle.
Avauspuolikkaan jälkeen kuolemanpaikalle kiertänyt Juiseri runttasi tasaisen hyvin neljänneksi, mutta Aatsi antoi selvästi periksi.
Toto4-4: Sisältä lujaa lähtenyt Juliet Ale piti johtopaikan 08,5-avauksessa, sai määrätä sitten tahdin ja veti oikein varmasti maaliin asti.
"Joutui vähän käskemään lähtöön, ja pikkaisen se jäi painamaan, mutta rauhoittui sitten kyllä 600-700 metrin jälkeen", Seppo Markkula selvitti. "Tämä hevonen on kunnossa. Suur-Hollolan karsinnassa oli viimeksi huono lähtöpaikka eikä juoksu onnistunut, mutta hevonen oli hyvän tuntuinen. Tämä jaksaa mennä pitkään kovaa, niin ajattelin lopussa, että antaa mennä tuolta kurvista asti."
Voitto oli Tiina Koskisen valmentamalle 6-vuotiaalle tammalle kauden ensimmäinen, mutta sillä oli kahdeksaan starttiin kaksi muuta totosijaa ja tuoreimmista kovia aikoja. Kolmanneksi eniten merkitty Juliet Ale taittoi 2100 metriä aikaan 13,0a.
Griminal Jack seurasi Juliet Alen takaa tämän tuntumassa yhtä varmasti toiseksi. Reilut 800 jäljellä neljännestä parista kiriinsä lähtenyt suosikki Juiceman pääsi vähäksi aikaa toiseen ulos, jatkoi loppukaarteessa uudestaan kolmatta rataa ja puristi edellisistä jääneenä kolmanneksi. Reverend Dred taipui kuolemanpaikalta.