Seppeleajo ei tarjonnut suurta draamaa, mutta HIFK:n raviliigan iso omistajajoukko nautti täysin siemauksin, kun Mascate Match hallitsi 2100 metrin kisaa alkuhetkistä lähtien.

Pekka Korven tallin toinen edustaja She Rains ampaisi auton takaa johtoon ja luovutti paikan heti Mascate Matchille, joka sai vetää rauhassa.

Vauhti kiihtyi toisella kierroksella, ja loppukaarteessa Pekka Korpi antoi Mascate Matchille menoluvan. Muut tulivat loppuhetkillä uudestaan tuntumaan, mutta voitto oli jo ratkennut.

“Kyllä se ihan hyvä oli ja helposti meni. Ei sen tarvinnut ihan kaikkea antaa”, Pekka Korpi kuvaili.

Päätöspuolikas taittui 1.12:n lukemiin, ja koko kilpailumatkalle ajaksi kirjattiin 15,9a. Mascate Match kuittasi voitosta 11 000 euroa ja kasvatti tienestinsä reiluun 35 000 euroon. She Rains täydensi Pekka Korven menestystä seuraamalla toiseksi, ja Edwina Orden tuli niin ikään sisärataa kolmanneksi. Näin koko totokolmikko koostui tammoista.

Jo kahdesti Ruotsin puolella tänä vuonna kilpaillut Mascate Match jatkaa näillä näkymin länsinaapurissa, sillä Elitloppet-päivän 3-vuotiaiden tammojen lähtö on ympyröity kalenterissa. Ilman tappiota sinne menevältä Mascate Matchilta odotetaan sielläkin paljon.

“Mun on turha kehua sitä, se näyttää kyllä, kuinka hyvä se on. Se on tosi rauhallinen, kiltti ja käyttäytyy hyvin, ja vielä osaa juostakin”, Pekka korpi luonnehti kaikki viisi starttiaan voittanutta tammaa.

Lisää teemasta: Finlandia-ajo