Kouvolan Toto5-kierroksen suursuosikki Metsärinteen Rambo jatkoi menestysputkeaan.
Kouvolan Toto5-kierroksen suursuosikki Metsärinteen Rambo jatkoi menestysputkeaan.Kuva: Ada Pykäläniemi

Metsärinteen Rambo vakuutti tyylikkäästi Toto5-suursuosikkina

Viisivuotias Metsärinteen Rambo on päihittänyt kasvuhaasteensa, ja se näkyy voittoputkessa.

Orimattilalaisruuna oli Kouvolan Toto5-illan suursuosikki peräti 56 peliprosentilla. Eikä suotta, sillä 20 metrin pakilta lähtenyt viisivuotias ampaisi vauhdilla liikkeelle ja oli kärkipaikalla jo ennen ensimmäistä kaarretta. Se hallitsi helponnäköisesti loppuun saakka ja lasketteli maalisuoralla suvereeniin voittoon ajalla 29,2ake. Lähdön kärkikolmikko erottautui  selkeästi muusta porukasta, toiseksi seurasi Posokka ja kolmanneksi kiri 60 metrin pakilta startannut Maisteri Jutila.

Metsärinteen Rambon esitystä juhlistivat radan varrella sen omistajat Carita ja Heikki Jämsänen sekä kasvattaja Sirpa Kippilä. Ruunaa valmentaa ja ohjastaa Timo Tuominen, ja hoitajana toimii omistajista Carita.

”Tosi hieno, upea juoksu oli alusta loppuun, Rambo on tehnyt mykistäviä juoksuja. Olen hoitajana sen mukana, joten olen kaikki juoksut ollut katsomassa”, hän iloitsi. ”Olen ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikäni, mutta tällaista hevosta ei meillä ole ollut koskaan aiemmin.”

Jämsänen etsi miehensä kanssa sopivaa varsaa, jolla voisi harrastaa ja kilpailla raveissa. Kun Kippilän tamma Mirette oli kantavana, ostivat he tulevan varsan mahaan.

”Sirpa on hyvä ystäväni, olemme tunteneet lähes koko ikämme. Miretellä oli kivasti menneitä jälkeläisiä kuten Metsärinteen Valta ja Metsärinteen Sisu, joten halusimme sen jälkeläisen. Se oli kantava Siporista, jonka jälkeläisistä olen tykännyt myös. Pääsin seuraamaan varsomista, ja olen ollut mukana Rambon touhuissa alusta lähtien.”

Kasvattajan suosituksista varsa päätyi valmennukseen Timo Tuomiselle, joka valmentaa myös en siskoa Metsärinteen Valtaa. Tuominen vastaa ruunan kaikesta valmennuksesta, ja Jämsänen harrastaa ja pitää sen mielen iloisena.

”Timo on hyvin kestänyt, kun käyn vähintään kerran viikossa siellä. Välillä ratsastan ja välillä ajan Ramboa. Se on hirveän kiltti hevonen, mutta touhukas ja eläväinen. Sillä on koko ajan jokin juttu meneillään ja siksi se sitten ruunattiin. Timo olisi pärjännyt kyllä, mutta halusin, että itse pystyn touhuamaan sen kanssa raveissakin mukavasti.”

Ruuna on isokokoinen ja mitä ilmeisimmin kärsinyt kasvuvaiheistaan. Se juoksi koelähtönsä syksyllä 2019 ja voitti sen jälkeen kolmesti. Alkuvuodesta sillä kuitenkin ilmeni ongelmia.

”Rambolla oli vinoutta ja ongelmaa mahan kanssa. Sille tuli vatsahaava, joka hoidettiin, ja kesän alussa se oli pari kuukautta Kaisa Tupamäki-Kukkamolla vesikävelyssä.”

Ruuna starttasi pitkän tauon jälkeen heinäkuussa, mutta tuloksessa ei ollut hurraamista.

”Startti ajettiin koemielessä, mutta hevonen ei ollut hyvä. Tarkkaa vikaa ei aina löydy, mutta Rambo on nuori hevonen ja sellaisella voi olla vielä kasvuhommia”, Jämsänen pohti. ”Pidettiin sitten pientä taukoa ja treenailtiin kotona. Se rupesi suorenemaan, ja sen myötä alkoi tulla tulosta.”

Palattuaan tauolta lokakuussa Metsärinteen Rambo on näyttänyt löytäneensä itsensä. Se on voittanut kaikki neljä kilpailuaan ja mennyt täyden matkan aikaan 27,7. Startteja sillä on vasta 11.

”Päätettiin aikanaan ajaa hevosen omia sarjoja, ja antaa sen kasvaa ja kehittyä niiden mukana. Rambo on synnynnäisesti ihan juoksija ja sillä on vauhti sisällään. Oikeanlaisella treenillä ja huollolla on sitten tullut tulosta.”

Ruunan juoksuja käyvät usein seuraamassa Jämsästen lisäksi heidän tyttärensä ja kasvattaja. Tarkoitus on jatkaa kilpailua parin viikon välein, mutta maltillisesti startti kerrallaan.

”Jaettu ilo on moninkertainen ilo!” Jämsänen nauroi. ”Tänään juhlitaan porkkanoilla ja hevosten hoitamisella ja juottamisella.”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi