Iikka Nurmosen ja Ossi Nurmosen taktiikka keulapaikan pitämisestä Midnight Hourilla oli tuloksekas. Kuva: Ilkka Nisula
Iikka Nurmosen ja Ossi Nurmosen taktiikka keulapaikan pitämisestä Midnight Hourilla oli tuloksekas. Kuva: Ilkka Nisula

Midnight Hour dramaattisen St Michelin sankari

Rataongelmien vuoksi viivästynyt St Michel -ajo alkoi suomalaisväreissä, kun Venice kävi kyselemässä keulapaikkaa Midnight Hourilta, mutta tyytyi sitten johtavan rinnalle.

Iikka Nurmonen piti päättäväisesti johdon ja siitä voittoon ajalla 10,6aly. Alku mentiin 11-vauhtia ja loppu aikaan 09,5.

Voitto oli komeetan lailla kuumimpaan lämminverikärkeen nousseen Midnight Hourin kauden kymmenes.

Tommi Kylliäinen löysi kiritilat Workout Wonderilla ja tykitti toiseksi. Suomalaisten kolmoisvoiton kruunasi Tuomas Korvenojan Jonesy.

"Ajatus keulassa ajamisesta oli mielessä ja treenarilta (Ossi Nurmonen) oli lupa ajaa siitä. Hevonen on kehittynyt ja kuuluu näihin lähtöihin”, Iikka Nurmonen kertoi voittajaseremonioissa.

Midnight Hourille jäi kaksi viikkoa sitten ajetusta Suur-Hollolasta jossiteltavaa, sillä jäi se jäi loppusuoralla voimissaan pussiin lähdön voittaneen Venicen taakse.

Valmentajan vaimo Tiina Nurmonen totesi, ettei pussiin jääminen harmittanut häntä.

”Mutta sen sanoin, että jos tämä hevonen ei voita mitään suurkilpailua, niin se harmittaa”, onnellinen Tiina Nurmonen riemuitsi.

Midnight Hourin omistaa Ilos Oy.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi