Alusta asti johtanut Conchita veti perille.
Alusta asti johtanut Conchita veti perille.Arkistokuva

Muille jäi jossiteltavaa - Conchita piti kärkipaikan maaliin asti

Santtu Raitalan ajama Conchita johti Kuopiossa ja Forssassa järjestettyä Magic Mondayn avauskohdetta koko matkan ajan.

Toto65-1: Mukana oli poisjääntien jälkeen vain viisi hevosta ja kolmosnumerolla kilpaillut Conchita pääsi matkaan sisäradalta, josta se piti johtopaikan.

Kolmantena seuranneen Going Aboven ohjastaja Iikka Nurmonen ja sen takana tulleen suosikki Hard Chipin kuski Jani Ruotsalainen kyttäilivät toistensa tekemisiä, ja viimeisellä takasuoralla lusikkansa soppaan heitti myös alussa laukannut The One And Only.

Iikka Nurmonen hakeutui viimeisen takasuoran lopulla pakittamalla väljemmille vesille, ja matkalla toiseen ulos vaihtanut Jani Ruotsalainen vuorostaan äkkäsi tilaisuutensa sisäkautta, kun Santtu Raitala iski loppukaarteessa kaasun pohjaan.

Hard Chip näytti pääsevän tosi sujuvasti kiriin, mutta se ponkaisi maalisuoran avautuessa laukalle. Conchita piti sen jälkeen varmasti pintansa ajalla 19,5a/2100 metriä, ja Going Above kiri ulkokautta toiseksi.

"Vuosi sitten vanhemmat oli kanssa Thaimaassa viikon mua pidempään, ja mä tulin aikaisemmin treenaamaan. Se silloin kanssa voitti Kuopiossa, joten pitää näköjään useammin startata näin", Veera Hakkarainen naurahti.

Conchita oli neljänneksi pelatuin.

Toto65-2: Viimeisellä takasuoralla taustalta kolmannen radan jonoon liittynyt ja loppukaarteen puolivälin jälkeen uloimmas viidennelle radalle hakeutunut Pyöriän Vilistys kiri Pilvenmäen loppusuoran vahvimmin ja voitti toiseksi pelatuimpana tuloksella 30,4a/2140 metriä.

"Hevonen oli tosi hyvän tuntuinen, ja sai nautiskella siellä selässä, että milloin käännetään. Voitti kyllä tosi helposti tänään, että varaa jäi vaikka millä mitalla", Harri Vaittisen valmentamaa ruunaa ajanut Teemu Keskitalo ylisti.

Puolimatkassa kolmannesta parista reissuun lähtenyt suosikki Sokker kiersi ilman vetoapua tasaisen vahvasti perille, mutta joutui tyytymään toiseen sijaan ennen perässään tullutta Aika Kihoa.

Fannikka taipui keulasta. Pelipiste laukkasi loppusuoran alussa sen kupeelta.

Toto65-3: Selvä suosikki Exuberance eteni kiihdytyksessä sopuisasti johtoon, sai vetää sopivasti ja nykäisi loppusuoran alussa. Ajaksi tuli 17,3a/2100 metriä.

"Kyllä hevonen omasta halustaan meni ja hyvän juoksun teki", Markus Dahlström kiitteli. "Sai ihan rauhassa mennä, eikä siinä ollut hiillostajia ollenkaan. Vähän liian kylmä on, muuten oli kyllä hyvä homma, ettei tarvinnut ihan täyttä ajaa."

Ellix Rhyme työntyi kolmannesta sisältä kaistaa vaihtamatta toiseksi, kun välistä toiselle radalle noussut Dreaming Blues ei pysynyt lopussa suosikin mukana.

Suomessa debytoinut Orlando Knick jäi taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua, josta se antoi lopussa vähän periksi.

Toto65-4: Kohteiden pelatuin hevonen Tanpopo sai reipasvauhtisessa kisassa nappijuoksun toisessa parissa ulkona, josta iski voittoisaan kiriinsä loppukaarteen alkupuolella.

Tanpopo tuli lopun selvästi muita paremmin ja kuittasi tonnin ykköspalkinnon 2140 metrillä ajalla 17,2a. Juhani Tapani ajoi valmentamaansa 5-vuotiasta ruunaa, mutta käytännön asioista arjessa huolehtii pääasiassa tytär Kiia.

"Treenaan täysin iskän ohjeiden mukaan ja hiittaan juuri kuin hän sanoo, mutta aika selkeä meillä on se perushiittisysteemi ja aika helppo sitä on noudattaa", Kiia Tapani selvitti. "Talli on nyt täynnä hyviä hevosia, ja ne menee kyllä pirun hyvin."

Vauhdista vastanneen El Senor Deon takaa vapaasti kiriin päässyt O.F.V.Prince nousi toiseksi, ja myös neljännestä sisältä vapaille löytänyt Lilla Robert ehti El Senor Deon ohi ennen maalia. Westcoast Skipper taipui kuolemanpaikalta.

Toto65-5: Loppukaarteessa toisesta parista ulkoa vapaan radan eteensä saanut R.R. Valssitar ratkaisi oikein varmasti. Kimmo Taipale sai tuuletella maaliin tullessa ylivoimavoittoa, jonka kolmanneksi pelatuin R.R. Valssitar saavutti tuloksella 29,8a/2100 metriä.

"Kun se tuli meille, sillä oli tosi paljon motivaatio-ongelmia, mutta me on saatu pidettyä se yllättävän pirteänä. Jospa se vaan jatkuisi tuollaisena", hoitaja Mia Heiskanen toivoi.

Johtopaikalla juossut suosikki Ariitta sai matkalla pariin otteeseen painetta Kartierilta, joka laukkasi loppukaarteen puolivälissä. Ariitta ei jaksanut sen jälkeen taistella enää täysillä. Unica puristi sen takaa toiseksi, ja Kartier paikkasi erhettään vielä vahvasti ja kiri Unican tuntumaan kolmanneksi.

Toto65-6: Päätöskohteen suosikki Lassic Point iski ensimmäisellä takasuoralla kolmannesta parista vastuksetta keulaan, piti tempon tasaisen hyvänä eikä jaksanut ratkaisuhetkillä aivan vastata Pops' Sunriselle, joka hyökkäsi takasuoran alussa kolmannesta ulkoa selässä ja eteni loppukaarteen puolivälissä kuolemanpaikalle.

Pops' Sunrisen perässä tullut Xavier K.A. heitti vetoavulleen suoralla haasteen, joka päättyi sen laukkaan noin sata metriä ennen maalia.

"Saatiin hyvä juoksu ja vielä hyvää vetoapua takasuoralla. Loppusuoran alkuun tuntui, että meistä tullaan ohi, mutta meillä kävi sitten tuuri, kun kaverilla haparoi ja laukkasi", Pops' Sunrisea ajanut Jukka Torvinen kertasi. "Tamma teki kuitenkin hyvän juoksun. Se on kyllä ihan tosi kiva hevonen. Tuossa lämmityksessäkin se on rento ja kiltti. Ihan huippukiva työkaveri, ja kun pyytää lisää vauhtia, se vastaa kyllä halukkaasti."

Harri Koivusen valmentama Pops' Sunrise kirjautti 2140 metrillä ajan 17,4a. Se oli toiseksi pelatuin.

Lassic Point piti varmasti toiseksi, kun Xavier K.A. laukkasi. Neljännestä sisältä irti päässyt Westcoast Huey kiri edellisistä jääneenä kolmanneksi ennen Lassic Pointille johtopaikan luovuttanutta Donatello Hossia. Mass Attackin kiri jäi takasuoran mittaiseksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi