Mustamani voitti Teivossa Esa Holopaisen ajamana.
Mustamani voitti Teivossa Esa Holopaisen ajamana.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Mustamani jyräsi voittoon johtoon edenneen Mopoheikin ulkopuolelta

Maanantain kierros käynnistyi kylmäverilähdöillä. Mustamani vei Tampereen Teivossa ajetun kakkoskohteen kolmanneksi pelatuimpana rehdillä esityksellä, sillä se juoksi ensimmäiseltä takasuoralta lähtien toista rataa ilman vetoapua.

Toto65-1: Rovaniemellä ajetussa avauskohteessa ensimmäinen kierros kaasuteltiin selvästi reippaammin kuin toinen, mikä suosi tasaisesti puurtanutta Nopsa Palmaa.

Takarivistä lähtenyt Nopsa Palma sai paikkojen selvittyä asemat toisesta parista ulkoa, jossa se sai seurailla maalisuoralle asti. Tuloksella 28,6a/2100 metriä tullut voitto oli sadannen startin juosseelle 10-vuotiaalle ruunalle uran kolmas ja ensimmäinen lähes kahteen vuoteen. Nopsa Palma oli viidenneksi pelatuin.

"Lähdettiin rauhallisesti ja koitettiin saada hyvä paikka. Viimeisessä kurvissakin ajattelin, että nyt pitäisi olla tuurit kohdillansa eikä keula jaksaisi. En uskaltanut hirveästi käskeä, ettei tulisi laukkaa, ja se riitti", Maarit Takalo nautiskeli.

Nopsa Palman edellä toista rataa ilman vetoapua taivaltanut Alvar Hem puristi toiseksi ennen kaksikon takaa väliin työntynyttä Vilkkaan Tuuria.

Tasaisesti pelatun lähdön suosikki Kuuraparta pakitti ensin taustalle, josta lähti varhain kolmannelle radalle ja punnersi tasaisesti toton tuntumaan. Vauhdikkaan avauksen päätteeksi johtoon edennyt Feetteri oli 26,5-vauhtisen ensimmäisen kilometrin jälkeen vaisu lopussa ja taipui selvästi.

Toto65-2: Takarivistä lähtenyt suosikki Mopoheikki pääsi etenemään takasuoran alussa kiertelemättä johtoon, jolloin Mustamani jäi toiselle radalle ilman vetoapua.

Teemu Okkolinin ajamalla Mopoheikillä oli tilanne hallinnassa, kunnes se viimeisellä satasella alkoi hölläämään. Tasaisen vahvasti puristanut Mustamani vyöryi loppuhetkillä varmasti ohi.

"Mustamani ei ollut Porin startin jälkeen niin hyvän tuntuinen, mutta vähän hierottiin ja hoidettiin ja nyt ollaan tässä. Tuollaisia esityksiä se tekee, kun on hyvä", valmentaja Tero Silvas iloitsi.

Ajan 27,3a/2100 metriä tehnyttä Mustamania ajoi Esa Holopainen, jolle täysosuma oli illan toinen.

Mopoheikki kesti toiseksi niukasti ennen Siinan Tähteä, joka hyökkäsi viimeisellä takasuoralla kolmannesta parista.

Toto65-3: Sanna Palosaaren valmennettaville kaksoisvoitto, kun sisältä johtopaikan pitänyt selvä suosikki Maffioso Face hallitsi varmaan tyyliin ja Capitol Hill kiri taustalta toiseksi.

Illan toisen voittonsa ajanut Jukka-Pekka Niskanen luotsasi Maffioso Facea, joka kuittasi 2000 euroa 2100 metrillä ajalla 14,0a.

"Kyllä kurvi pelasti meidät kiihdytyksessä, mutta lopussa vedin korvatkin turhaan auki, sillä se irtosi kyllä helposti", Jukka-Pekka Niskanen kehui.

Takasuoran alussa neljännestä parista kiriinsä lähtenyt Capitol Hill sai selän neljännestä sisältä ulos päässeestä Little Easysta, joka joutui kiertämään ilman vetoapua. Capitol Hill ei pysynyt ensin kunnolla mukana, mutta puursi tasaisen vahvasti perille asti ja pudotti Little Easyn viime hetkillä kolmanneksi.

Toto65-4: Teivon kovassa lämminveriryhmässä kenttä kääntyi, kun kaarteen jälkeen johtopaikan vallannut Dreambow pisteli 13,5-aikaisen kierroksen jälkeen kolmannen puolikkaan yhtätoista eikä jaksanut pitää tahtia yllä enää lopussa.

Takasuoralla kolmannesta parista hyökännyt Pascha Tilly toi kirinsä sen sijaan väkevästi loppuun asti ja erkani maalisuoralla selvään voittoon. Jari Kinnunen ajoi valmentamaansa 7-vuotiasta ruunaa, joka oli neljänneksi pelatuin ja teki 2100 metrillä hienon ajan 13,0a.

Hännillä seuraillut Madrid nousi Pascha Tillyn vanavedessä toiseksi, ja kolmannesta sisältä myöhään tilaa saanut Joe Di Maggio ehti napakalla spurtilla kolmanneksi.

Lähdön suosikki Excalibur It pääsi kiihdytyksessä toiseeen ulos, josta se jäi ensimmäisellä takasuoralla ilman vetoapua. Siitä se alkoi taipua jo viimeisen takasuoran alussa.

Toto65-5: Selvä suosikki Like a Boeing ampaisi auton takaa vaivatta keulaan, joutui vetämään Chief Of Romen ahdistellessa tasaisen reipasta ja piti ajettuna kohtalaisen varmaan voittoon ajalla 15,5a/2100 metriä. Ykkössija oli 5-vuotiaalle ruunalle neljäs peräkkäinen.

"Kaveri tykkäsi ajaa rinnalla reipasta, niin ajettiin sitten", Kari Alapekkala totesi. "Ulkoa vyöryttiin lopussa, mutta hyvin tämä vastasi kyllä. Päivät vähän vaihtelee, mutta kyllä tämä on nyt löytänyt sen suoritusvarmuuden."

Viimeisellä takasuoralla kolmannesta parista hyökännyt Dirk Diggler Sisu kiri kolmatta rataa ilman vetoapua hyvin maaliin asti ja hävisi vain vähän.

Sisältä hitaasti käynnistynyt Enter Mayweather putosi ensin porukasta. Se eteni ensimmäisellä takasuoralla viidenteen ulos, josta kipusi Dirk Diggler Sisun kannoilla kolmanneksi.

Toto65-6: Kierroksen pankki Better Boss oli kaiken luottamuksen arvoinen. Valmentaja Iikka Nurmonen sai ajaa suursuosikin vastuksetta keulaan ensimmäisen kaarteen lopussa ja sen jälkeen sopivaa tahtia erittäin varmaan voittoon, joka tuli 2600 metrillä ajalla 15,2a.

"Better Boss on kiltti ja aika sellainen touhukas ruuna", Iikka Nurmosen puoliso Jenni Tuokko kuvaili. "Sillä on toinen kaveri tarhassa, ja ne puuhastelee siellä päivät pitkät. Tosi siivo ja hyvä ajaa ja tekee kaiken oikeastaan just niin kuin pitääkin."

Johtopaikan luovuttanut Surprise Leader seurasi pienen välimatkan päässä yhtä varmasti toiseksi ennen kolmannesta sisältä maalisuoralle tultaessa ulommas hakeutunutta Gresille Bokoa.

Toisen kaarteen jälkeen parijonosta kuolemanpaikalle kiertänyt Wide Game tsemppasi ihan hyvin, mutta jäi neljänneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi