Metsämäen ajajaliigaa ylivoimaisesti johtava Olli Koivunen ajoi Pasi Pörstin suojattia.
Metsämäen ajajaliigaa ylivoimaisesti johtava Olli Koivunen ajoi Pasi Pörstin suojattia.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Muutos ruokinnassa on auttanut Mystic Poweria

Turun sunnuntairavien kohteissa kilpaili useampi iso suosikki, joista ensimmäisenä tulessa ollut Mystic Power hoiteli leiviskänsä varmasti.

Toto4-1: Mukana oli vain yhdeksän hevosta, mutta Mystic Powerilla oli keskipitkän matkan tasoitusajossa 40 metrin pakki. Heikompien vastustajien keskinäinen kilvoittelu matkan varrella kuitenkin silotti suursuosikin taivalta.

Mystic Power sai porukan kiinni ajettuaan asemat neljännestä ulkoa, josta se lähti päätöskierroksen käynnistyessä selässä kolmannelle radalle. Se jatkoi takasuoran alussa ilman vetoapua ja kiskaisi kärkeen jo ennen loppukaarretta.

Olli Koivunen ajoi Pasi Pörstin 8-vuotiasta ruunaa, jonka toinen peräkkäinen täysosuma tuli ajalla 16,3. Toissa perjantain voitto Forssassa oli kauden ensimmäinen.

"On ollut vähän ongelmia hevosen ulkoisessa olemuksessa aina lämmityksen jälkeen, kun kroppa ei ole toiminut. Se on hikoillut voimakkaasti, ja ollaan mietitty, mistä se johtuu. Nyt ruokintaan tehtiin radikaaleja muutoksia ennen Forssaa, ja lämmityksessä jo huomasi, että nyt hevosessa on vanhaa Mystic Poweria", Pasi Pörsti kertoi.

Sisäradan jonossa matkaa taittanut Star It pääsi loppukaarteessa sujuvasti vapaille ja kiri toiseksi ennen kolmannesta ulkoa kiertelemättä tullutta Power Agea.

Toto4-2: Valtakunnallisen ajajaliigan voitosta Santtu Raitalan kanssa kisaava Hannu Torvinen ajoi päivän toisen voittonsa Kari Vähämaan La Masse Monetairella, joka paineli suosikkina 2100 metriä aikaan 15,2a.

Avauspuolikkaan täyttyessä johtoon edennyt ja koko viimeisen kierroksen tasaisen lujaa tullut La Masse Monetaire sai parhaan haasteen Nedda Milleriltä, joka hyökkäsi loppukaarteen puolivälissä ja kiri suoran napakasti.

"Aina pieni hätä on, jos kaveri tulee kovaa ulkoa, mutta päästiin tuolla kurvin lopussa vähän karkuun, niin saatiin siellä riittävä etumatka ja se piti sitten varmasti", Hannu Torvinen kertasi.

Voitto oli 6-vuotiaalle La Masse Monetairelle kaikkiaan jo yhdeksäs, mutta tälle vuodelle startteja on tullut vähän ja ykkönen oli toinen. Tauon jälkeiset kolme starttia ovat sujuneet mallikkaasti.

"Se on tosi paljon rennompi", Hannu Torvinen arvioi. "Se on ollut joskus innokkaampi tuossa ennen lähtöä, mutta nyt ainakin rentous oli paljon paremmalla tolalla."

Kärkikaksikko teki lopussa eroa muuhun joukkoon, josta viimeisellä takasuoralla hänniltä kiriin lähtenyt Mayflower puristi kolmanneksi niukasti ennen sisäradan jonosta tilaa saanutta Sapphiraa sekä ensimmäisellä takasuoralla toiselle radalle ilman vetoapua kiertänyttä Inaccessiblea.

Toto4-3: Isoimmat kannatusluvut kerännyt Amazing Warrior pääsi ensimmäisen takasuoran lopulla etenemään johtopaikalle, josta hallitsi oikein varmasti.

Viimeisen takasuoran alkupuolella neljännestä ulkoa hyökännyt ja loppukaarteen puolivälissä suursuosikin tuntumaan edennyt Callela Einstein kiri hyvin maaliin asti, mutta Amazing Warriorilla oli varaa kiristää eikä sillä ollut 11,5-lopetuksessa hädän päivää.

Mika Forss ajoi Seppo Mäntyniemen 5-vuotiasta Amazing Warrioria, joka kuittasi kaikissa lähdöissä voittajalle maksetun tuhannen euron palkintonsa 2100 metrillä ajalla 15,3a.

"Koitin ajaa tänään joka kohdassa niin varman päälle kuin vaan mahdollista. Hevonen on myrkynnopea alusta, mutta ajattelin, että nyt ajetaan ihan rauhassa vaikka kuolemanpaikalta, jos ei päästä keulaan, mutta loppupelissä päästiin sinne ja avaushan ei ollut kova", Mika Forss kuvaili alun tapahtumia. "Ollin hevonen tuli viimeiset 700 varmaan tosi kovaa, mutta asetelmat oli tänään tämmöiset ja kyllä se tosi varmaa oli. Hevosella on voittosummaan nähden tosi hyvät varat jo tällä hetkellä, ja tämä on kehittyvä hevonen edelleen."

Ensimmäisellä takasuoralla toiselle radalle ilman vetoapua jäänyt Westcoast Skipper pääsi kierrosta myöhemmin pudottamaan sisäradalle ja seurasi hyvin kolmanneksi.

Toto4-4: Suosikkirivi toteutui, kun Olli Koivunen onnistui myös toisella suosikillaan Stoneisle Queridalla.

Toista rataa vapaasti edennyt Stoneisle Querida painui keulaan puolikkaan täyttyessä, tiivisti tahtia toisella kierroksella ja voitti tuloksella 16,5a/2100 metriä.

Suosikkia seurannut Zagat laukkasi puolimatkassa. Harri Koivunen oli tarkkana ja tuikkasi toisessa ulkona juosseen Stormy Vicen seuraavassa kaarteessa sisälle poikansa perään.

Voitosta ei näyttänyt syntyvän kamppailua, kun Stoneisle Querida teki loppukaarteessa eroa, mutta Stormy Vice tuli suoran väkevästi ja puristi loppuhetkillä puolittain kupeelle.

"Valmentajattaren tuntien olisi saatu molemmat kynsillemme, jos Harri olisi päässyt ohi", Olli Koivunen naurahti. "Tämä tuli oikeasti hyvin maaliin, mutta Harrin hevonen kehitti vaan ihan älyttömän kirin. Onneksi keksi sen niin myöhään vasta, ettei kerennyt meistä ohi."

Maria Penttisen 4-vuotias Stoneisle Querida on kilpaillut kahdeksan kertaa. Se joutui olemaan välissä puoli vuotta sivussa ja juoksi sen jälkeen nyt toisen starttinsa.

"Aika paljonkin tiedän siitä, mutta sitä tietoa on tullut nyt niin paljon, etten ole ihan perilläkään, että mikä on ollut ongelmana. Mutta tämä on tosi lahjakas hevonen, ja Mallun hevoset kun tulee starttiin, ne on aina kunnossa ja pärjää."

Sisäradan jonosta kiertelemättä vapaasti tullut Racket Cat piti kaksikosta jääneenä yllätyskolmoseksi, kun ulompaa yrittäneiden kireissä ei ollut tehoja.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi