Tuomas Pakkasella oli jälleen aihetta iloon.
Tuomas Pakkasella oli jälleen aihetta iloon.Arkistokuva: Jarno Unkuri

N.P. Turbo ratkaisi kärkiparin kannasta

Seinäjoen ensimmäisen Toto4-kohteen suosikki Sävel-Tähti laukkasi jo ennen lähtölinjaa, mutta toiseksi eniten pelatulla N.P. Turbolla juoksu onnistui sitäkin paremmin.

Tuomas Pakkanen selvisi Markus Porokan valmentamalla N.P. Turbolla kärkiparin taakse toiseen ulos, josta tarvitsi lähteä kiriin vasta viimeisen takasuoran alussa.

"Aika innokkaan oloinen oli, mutta kyllä se sitten tuohon starttiin rauhoittui ja lähti ihan varmasti liikkeelle", Tuomas Pakkanen kertasi. "Vauhti oli tasaista, eikä tullut niitä pahoja nykäisyjä. Hevosella oli loppusuoran alussa vielä paljon voimia. En tiennyt, kestääkö miten paljon pyytää, mutta varmasti ravasi lopun ja voitti sitten loppujen lopuksi ihan varman tuntuisesti."

Päätöspuolikas taittui 26,5:n lukemiin, ja koko 2600 metrille N.P. Turbon ajaksi tuli 28,7a. Päätöskierroksen alussa neljännestä parista kolmannelle radalle noussut Vaarao jatkoi takasuoran alussa N.P. Turbon takana ja mahtui loppuhetkillä työntymään sen sisäpuolelle toiseksi. Kiihdytyksessä johtopaikan vallannut Heikkalan Pehtoor jäi niukasti kolmanneksi.

Lähtösuoralla laukannut Vapun Muisto teki vahvan juoksun ja kiersi Vaaraon kannoilla toton tuntumaan. Avauspuolikkaan jälkeen kolmannelta radalta kuolemanpaikalle edennyt Ventta kesti kuudenneksi. Kunnaan Tähti pilasi suosikin tavoin laukkaan heti alussa.

Toto4-2: Kenttä kääntyi, kun hurjaa vauhtia vetänyt Star To Be Loved väsähti toisella kierroksella. Kolmas rata miehitettiin jo päätöstuhannen alkupuolella, ja neljännestä ulkoa sinne muiden mukana lähtenyt Wicasa Sioux jaksoi tulla lopun parhaiten.

"Totta kai siinä vauhtia pidettiin, mutta tämä seurasi tosi makean tuntuisesti eikä meillä ollut siinä mitään hätää. Kun loppusuoralle tultiin, mulla oli vetolaput vielä käyttämättä. Ne kun vielä vedin, hevonen vastasi tosi hienosti niihin ja tuli kovaa maaliin", ohjissa ollut Jukka Torvinen kehui.

Lähdön suosikki Double Boost laukkasi hylkäykseen jo ensimmäisessä kaarteessa, mutta voitto meni silti Kati Lindsbergin talliin. Tuloksen 14,0a/2100 metriä tehnyt Wicasa Sioux oli kolmanneksi pelatuin.

Kuudennesta ulkoa kolmannen radan letkaan liittynyt Gold Narva joutui hakeutumaan loppukaarteessa jopa viidennelle radalle. Se ei pystynyt millään haastamaan edempänä sekä sisempänä mennyttä Wicasa Siouxia, mutta runttasi oikein väkevästi toiseksi.

VästerboYellowDirt pääsi tulemaan sisäradan jonosta paljon sujuvammin ja kiri lopulta sisäkautta kolmanneksi.

Toto4-3: Toiseksi eniten merkitty Volsuritar pääsi alun haparoinnista huolimatta hyviin asemiin ja juoksi paikkojen selvittyä kolmannessa ja toisessa parissa ulkona, josta se kiersi viimeisellä takasuoralla vauhdikkaasti kärkeen.

Sara Niemen valmentama 7-vuotias Volsuritar on juossut 33 kilpailua, ja voitto oli jo yhdestoista. Ennätys parani toista sekuntia lähelle valiorajaa lukemiin 25,2/2120 metriä.

"Hyvältä tuntui lämmittelyssä, ja likka oli saanut hienoon kuntoon", Volsuritarta starteissa ajava Markku Hietanen kiitteli. "Se tuli hyvin loppuun asti, eikä ollut mitään hätää. Hyvä tammaa ja nousee vielä."

Toisen kaarteen jälkeen viidennestä parista ulkoa kirikaistalle lähtenyt Veeran Poika pääsi takasuoralla toiselle radalle, jyräsi vahvasti perille ja hävisi hieman yli valjakonmitan.

Suosikiksi luotettu Huvin Viku laukkasi lähtösuoralla Volsuritarta pahemmin. Jarmo Saarela ajoi parijonon ulkopuolelle juuttuneella suosikilla voimalla eteenpäin ja pääsi avauspuolikkaan jälkeen kuolemanpaikalle sekä siitä puolimatkassa keulaan. Huvin Viku ei pystynyt sitten vastaamaan edellisille, mutta piti alun johtaneen Kikan Velperin niukasti kurissa ja sijoittui kolmanneksi.

Toto4-4: Kohteiden pelatuin hevonen William Birdland ei antanut muille mahdollisuutta, kun se piti sisältä vaivatta johtopaikan ja hallitsi vakuuttavasti maaliin saakka. Startti oli Tapio Mäki-Tulokkaan valmentamalle orille tälle kaudelle kolmas ja voitto ensimmäinen.

"Kuten sanoin jo ennakkovihjeissä, tämä vaatii näitä startteja", illan toison ykkösensä ohjastanut Mika Forss muistutti. "Se on kuitenkin sen sarjan hevonen jo, että näitä ei voi ihan grillata siellä kotona täysin valmiiksi, niin startit tekee vaan hyvää."

"Se on ollut tällä kaudella lähtiessä paljon aktiivisemman oloinen itsekin. Viime vuonna se rupesi monta kertaa tuijottamaan sitä lähtöauton siipeä, ja silloin sillä ei uskaltanut satsata siihen alkuun. Mutta jos hevosella on nopeutta lopussa, kyllä sillä on sitä alussakin."

"Tämän paras ase on, että tällä pystyy ajamaan kuskin valitsemalla taktiikalla. Se ei jää yhtään koheltamaan, ja nytkin mentiin välillä tosi hiljaa. Harmittelin jo, että olisi saanut ajaa vähän reippaammin ekan tuhannen, mutta yhtä kaikki, kaikki oli oikein helppoa."

Vaikka matkalla mentiin rauhallista tahtia, voittoajaksi kirjattiin 14,4a/2100 metriä, kun päätöspuolikas taittui kympin kyytiä. Ysipaikalta suosikin selän pitänyt Listas Rafiki seurasi toiseksi niukasti ennen Sahara Rougea, joka tyytyi paikkaansa toisella radalla ilman vetoapua ja tsemppasi siitä rehdisti perille.

Toisessa parissa ulkona matkannut Elliot Boko iski viimeisen takasuoran alussa jo kiriin, mutta Santtu Raitala käänsi sen pian takaisin toiseen ulos. Ravirytmi uhkasi hajota, ja loppukaarteen alkupuolella laukka vaikutti todennäköisimmiltä tapahtumalta. Elliot Boko kokosi kuitenkin itsensä, kiri suoran vielä mukavasti ja työntyi puolittain Sahara Rougen kupeelle.

21.5. klo 20.52: Korjattu Wicasa Siouxin kohdalla ennätyksen tilalle tulos. Wicasa Sioux ravasi viikon takaisessa välistartissa puoli sekuntia paremman ajan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi