Iikka Nurmonen tuuletti ylivoimavoittoa Midnight Hourin rattailla.
Iikka Nurmonen tuuletti ylivoimavoittoa Midnight Hourin rattailla.Kuva: Anu Leppänen

Näin eteni Jyväskylän Toto76-kierros

Hevosurheilu raportoi Jyväskylän Toto76-kierroksen tapahtumat lähtö lähdöltä. Kierros päättyi Polaran voittoon.

Toto76-1: Pronssidivisioonakarsinnassa Iikka Nurmonen ja Midnight Hour saivat takarivistä juoksupaikan toisesta parista ulkoa. Kaksikko suuntasi 700 metriä maaliin kolmannelle ja leiskautti hetkessä aina keulapaikalle saakka.

Viisivuotias ruuna Midnight Hour hölläsi tahtia hetkeksi, mutta innostui uudestaan kilpakumppanin ilmestyessä tuntumaan. Midnight Hour voitti lopulta selvällä erolla toiseksi tulleeseen Robin Roofiin ja Mika Forssiin.

Midnight Hour nappasi 5000 euron ykköspalkinnon tuloksella 15,7a / 2140 metriä.

"Tänään oli hyvätasoinen lähtö, mutta se ratkesi onneksi jo viimeisessä kurvissa", Iikka Nurmonen kertoi voittajahaastattelussa.

Midnight Hour nähdään kilpa-areenoilla seuraava kerran kahden viikon päästä Tampereella finaalilähdössä.

Toto76-2: Valiodivisioonassa Terho Rautiainen nappasi silmäteränsä Suivikkaan kanssa makean voiton. Sisäradalta matkaan lähtenyt kaksikko ei ehtinyt alussa nopeimpien matkaan, mutta pääsi nousemaan toiselle radalle ensimmäisen kierroksen lopussa.

Suivikas iski tosissaan keulahevosen Hullumiehen kimppuun viimeisellä puolikkaalla ja erottui maalisuoralla voittotaistoon tämän kanssa. Suivikas oli tiukan kaksintaiston sitkeämpi osapuoli tuloksella 26,4a / 2140 metriä.

Pelisuosikki Köppinen sai mukavan reissun Suivikkaan takana toisessa ulkoa, mutta ei pystynyt haastamaan lopussa kärkikaksikkoa.

Toto76-3: Kylmäveristen 3140 metrin tasoitusajossa Mauri Jaara ajoi Vilma Lyydian kanssa kylmänviileästi. Ohjasta ei hötkyillyt tamman kanssa kiriin ulkoradoille aikaisessa vaiheessa. Vapaa latu löytyi loppukaarteessa, eikä Hevillän ja Jouko Tarvaisen hankkima etumatka piisannut. Vilma Lyydia nappasi Killerillä neljännen voittonsa viiteen viimeiseen kilpailuun.

Hevillän jälkeen kolmantena maalilinjan ylittivät Jussin Veitikka ja Mika Forss.

Toto76-4: Neljäs kohde oli kaksivuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunu-finaali. Erkki-Pekka Mäkisen suojatti Vixpress Li kiihdytti alussa keulaan, mutta Gravy Train Web haki ohjastansa Janne Sorosen kanssa paikan pian itselleen.

Hannu-Pekka Korven ajokki Twist Of Fate eteni lähes samassa rinnalle hiillostamaan, mutta keulahevonen ei ollut moksiskaan.

Gravy Train Web karkasi Kasvattajakruunun ykköstilaan omistajaporukka Talli Kreivin aikaan äänekkään kannustuksen siivittämänä. Voittaja palkittiin 12 500 euron ykköspalkinnolla.

Toiseksi lähdössä kiri Mika Forssin käskyttämänä Hotshot Luca. Vixpress Li oli kolmas.

Toto76-5: Sari Kivelän valmennuksesta ensimmäistä kertaa kilpaillut Hogwarts Express järjesti totopaukun lämminveristen 2640 metrin tasoitusajossa.

Santtu Raitala tarjosi tarkan juoksnu ajokilleen Hogwarts Expressille, joka mahdollisti Toto76-pelissä vain 0,46 prosenttia pelatun suuryllätyksen.

Voittaja-pelissä hevoseen panostaneet saivat rahansa takaisin bonuksen ryydittämänä 104,55 kertaa.

Keulassa juossut Instant Rich näytti pitkään voittajalta, mutta joutui viimeisillä metreillä taipumaan toiseksi. Esa Holopaisen ajokki Vasa Sund oli maalissa seuraavana.

Toto76-6: Hopeadivisioonassa alussa keulapaikan vallannut Regent Zet ja Esa Holopainen kelpuuttivat selän eteensä jatkossa. Hannu Torvisen ajokki Star Martini hölkytteli keulassa ensimmäiset 1500 metriä 18,0-vauhtia, mutta ei pystynyt maalisuoralla voittotaistoon.

Vauhdikkaan spurtin kehittänyt Regent Zet oli kierroksen ensimmäinen Open Stretch -voittaja. Anne Luttisen valmentama Ranch Kelly oli toinen ennen Kiikku's Chancea ja Juha Utalaa.

Toto76-7: Kierroksen suurin suosikki Polara eteni valmentajansa Antti Tupamäen ohjastamana keulapaikalle puolikas juostuna. Henri Bollström käskytti Tähen Toivomuksen samassa keulahevosen rinnalle. Viimeisellä puolikkaalla Tähen Toivomuksen lisäksi Polaraa ulkoa pyrki haastamaan Esa Holopaisen Carmela.

Suurimman uhan pelipankki Polaralle aiheutti kuitenkin Open Stretch -kaistaa pitkin hyökännyt Vihin Mahti. Maaliintulojärjestys tarkistettiin maalikamerasta, jolloin selvisi Polaran pitäneen voittoon. Carmela oli Vihin Mahdin jälkeen kolmas.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi