Talli Hyvät Hinkit otti ilon irti päästessään voittajaseremonioihin Naomi Wibbin ansiosta.
Talli Hyvät Hinkit otti ilon irti päästessään voittajaseremonioihin Naomi Wibbin ansiosta.Kuva: Pekka Salonen

Naomi Wibbin omistajat antavat hyvän kiertää

Vermon upein loppusuoran taisto nähtiin Toto65-pelin viitoskohteessa. Loppumetreillä voiton tavoittelijoita tuli koko radan leveydeltä, ja parhaiten kiri lopulta Jukka-Pekka Hukkasen valmentama Naomi Wibb.

Tamman Suomen uran alkuvaihe piti sisällä paljon epäonnea muun muassa pussitusten muodossa. Vermon lähdön alkukaan ei luvannut menestystä, kun tamma jäi takarivistä kauas. Eikä kiriin pääsykään mennyt kuin elokuvissa, mutta niin vain Tommi Kylliäinen kannusti ajokkinsa ykköseksi.

"Niitä kiriväyliä piti hakea oikein tosissaan, mutta kun tilaa tuli, tamma kiri hienosti", iloitsi Kylliäinen.

Naomi Wibbin omistama ravinaisten porukka, Talli Hyvät Hinkit, lahjoittaa 10 prosenttia tamman palkinnoista Roosa Nauha -keräykseen eli rintasyövän vastaiseen taisteluun, bravo!

Ei Vermoa ilman Erkki-Pekka Mäkistä. Ja myös Mäkisen ajokki Global Option ravasi itsensä pääradan historiankirjoihin. Ruunan ykkönen oli jo 12. pääkaupungissa tänä vuonna, mikä on enemmän kuin mikään muu ravuri on saanut kasaan yhden kalenterivuoden aikana Vermossa. Global Option oli keulassa tällä kerralla oikein pirteä. Viime keskiviikkonahan se joutui taipumaan samalta paikalta. Se on myös koko maan voitokkain ravuri 2015 yhteensä 16 voitollaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi