Risto Salmelan 6-vuotias New Life Wheels on voittanut kahdeksan uransa 23 kilpailusta.
Risto Salmelan 6-vuotias New Life Wheels on voittanut kahdeksan uransa 23 kilpailusta.Arkistokuva: Roosa Lindholm

New Life Wheelsin tappotahti puri peesiin päässeeseen Bret Bokoon

Ensimmäisessä kaarteessa johtoon edennyt New Life Wheels piti tempon kovana, eikä Porin tiistai-illan luottohevonen Bret Boko pystynyt ohitukseen.

Toto5-1: Lämminveristen ykkössarjaan ilmoitettiin seitsemän hevosta, mutta kahden kierroksen juoksun jälkeen voittokamppailu käytiin vauhdista huolehtineen New Life Wheelsin ja ensimmäisellä takasuoralla sen tuntumaan edenneen Bret Bokon kesken.

Yli 61-prosenttisesti merkitty Bret Boko seurasi pääosan matkasta New Life Wheelsin takana sisärataa, muttei jaksanut puristaa ohi, kun New Life Wheels paineli 2100 metriä aikaan 13,8. Risto Salmelan 6-vuotiaan ruunan tasoitusennätys parani lähes kahdella sekunnilla, eikä se ole päässyt auton takaakaan yhtä lujaa. New Life Wheels oli kolmanneksi pelatuin.

"Olosuhteet on ihan loistavat, ja hyvä hevonen, niin siitä se tulee", ohjastuksesta huolehtinut Mika Forss kiteytti.

Takamatkalta lähtenyt Bret Boko kaunisteli tasoitusennätyksensä lukemiin 13,2, mutta joutui sillä tyytymään hyvään kakkossijaan. Pitkään mukana pysynyt Victor Quo Vadis putosi lopulta selvästi kolmanneksi.

Toto5-2: Kylmäveristen kovan tasoituksen suosikki Mylverin Muisto selvisi haparoivasta alustaan huolimatta toiseen pariin ulos, josta sen täytyi lähteä kirikaistalle jo viimeisen kierroksen alkupuolella, kun Sopun Haaste nousi taaempaa reissuun.

Antin Onni eteni kolmannesta ulkoa pykälää edemmäs ja iski päätöspuolikkaan käynnistyessä kiriin, kun raviaan hakenut Mylverin Muisto pilasi ulkopuolelta laukkaan.

Kolmanneksi eniten pelattu Antin Onni kiri suotuisien tapahtumien jälkeen voittoon tasoitusennätyksellään 24,8/2120 metriä. Tapio Perttusen valmentamaa 8-vuotiasta oria ajoi Antti Teivainen, joka voitti jo ennen pääpelin kohteita Tammasarjan Antin Onnin kaksi vuotta nuoremmalla täyssiskolla Antin Helmillä. Kummankin kasvattaja on Antti Perttunen.

"Tapsa sanoi, että saa hevoselle vaan hyvän juoksun, niin se on kyllä kunnossa. Tänään meni nappiin, ja hevonen oli ihan hyvä", Antti Teivainen kiitteli. "Toinenkin voitti sillai helposti, että jaksoi hyvin mennä. Silläkin juoksu onnistui tosi hyvin, ja hyvä näin."

Ensimmäisellä takasuoralla neljännestä sisältä toiselle radalle ilman vetoapua nostanut Rankkari tsemppasi toiseksi ennen Tejasta, joka tuli taustalta tosi sujuvasti kiertelemättä. Mikori antoi johtopaikalta hitusen periksi. Ypäjä Luotsi ei päässyt tulemaan sisäradan jonosta vapaasti.

Toto5-3: Suosikki Enjoy Pepper painui tiukassa kiihdytyksessä johtoon, kun Goody Tooma laukkasi kaarteeseen mentäessä sisäpuolelta. Uloimmalta paikalta lähtenyt Cousin Evert ajoi kolmatta rataa eteenpäin, pääsi kympin pintaan sujuneen puolikkaan täyttyessä toiselle radalle ja jatkoi pian vastuksetta suosikin ohi keulaan.

Jarmo Saarela ajoi Cousin Evertillä reippaasti, ja Enjoy Pepper pääsi lopussa yrittämään vapaasti. Ohi ei ollut kuitenkaan asiaa, kun Juhani Kärjen valmentama 8-vuotias Cousin Evert polki vahvasti maaliin asti ja kirjautti 1600 metrillä ajan 12,4a. Cousin Evert oli neljänneksi pelatuin.

"Tarkoitus olikin ajaa eteenpäin, kun Cousin Evert on ollut keulasta ja keulan läheltä parhaimmillaan", Jarmo Saarela kertoi. "Ei siinä jätty pussittelemaan, kun se tykkää mennä. Se vastaa kyllä sitkeästi, jos joku yrittää tulla ohi."

Enjoy Pepper oli hevosenmitan hävinneenä toinen. Takasuoralla neljännestä parista selässä kolmannelle radalle lähtenyt Jimmy Ray kiri maalisuoran lujaa ja ehti Enjoy Pepperin ulkopuolelle kolmanneksi. Hänniltä loppukaarteessa vapaille hakeutunut Hijack'em kiri Jimmy Rayn kannoilla neljänneksi.

Toto5-4: Raju avaus, jossa Angel Raziel pääsi kaarteessa Nedda Millerin eteen toiselle radalle ja pian tämän jälkeen keulaan. Selväksi suosikiksi pelattu Nedda Miller jatkoi 1.09-avauksesta välittämättä eteenpäin ja sai kärkipaikan toiseen kaarteeseen mentäessä.

Nedda Miller hallitsi tapahtumia, kunnes loppukaarteen alkupuolella ponkaisi yllättäen laukalle. Boss kiersi takasuoralla toisesta ulkoa rinnalle, ja Westcoast Skipper tuli sen perässä. Angel Raziel pysyi pussissa, kun Nedda Miller ei päässyt laukalla alta pois ja sulki sisärataa.

Westcoast Skipper spurttasi maalisuoralla kärkeen, mutta tilanne muuttui vielä, kun Boss ajautui ulospäin. Vapaan väylän saanut Angel Raziel tuli viimeiset metrit tulisesti ja vei ratkaisun maalikuvaan, joka todisti Westcoast Skipperin ylittäneen linjan ensimmäisenä.

Olli Lähtisen valmentamaa Westcoast Skipperiä ajoi Antti Teivainen, jolle täysosuma oli siten jo illan kolmas. Viidenneksi eniten pelattu Westcoast Skipper teki 2100 metrillä ennätystään sivuavan ajan 14,1a.

"Kyllä tuumattiin linjan jälkeen heti, että ei kumpikaan osannut sanoa, että mitenkä kävi. Mikalla tuli luukut liian myöhään. Tuli todella kovaa, mutta tänään oli onnet meidän kohdalla", Antti Teivainen iloitsi. "Westcoast Skipper on rehti kilpahevonen. Tämä vuosi on hyvä, kun on jo viisi voittoa. Kyllä siinä hevosta tarvitaan, kun näitä tämän päivän lähtöjä voitetaan."

Toto5-5: Rivi päättyi suosikkivoittoon, kun sisältä vaivatta johtopaikan pitänyt Quell sai vetää sopivasti ja hallitsi varmasti loppuun saakka. Niko Jokela ajoi Anne Talonen-Levulan 9-vuotiasta ruunaa, joka teki 1600 metrillä ajan 14,4a.

Toiselle radalle ilman vetoapua ajautunut Grace Pezzo jarrutteli ensin jonkin aikaa, mutta Arto Hammar päätti puolikkaan jälkeen pitäytyä asemissa, ja tuloksena oli oikein hyvä kakkossija.

"Saatiin ajaa kyllä ihan oma ajo", Niko Jokela vahvisti. "Arton hevonen kiritti hyvin, mutta tämä piti koko ajan sen puolen mitan otteen. Quell on ollut aina, mitä olen sillä ajanut, oikein hyväravinen, ja nyt siihen on tullut vähän sitkeyttäkin lisää."

Loppukaarteessa kolmannesta ulkoa hyökännyt Bernetta kiri kärkiparista jääneenä kolmanneksi, kun Westcoast Deimos putosi kärjen takaa. Toisessa ulkona matkannut Jordan laukkasi loppukaarteessa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi