Olli Koivunen on liekeissä. Nuorukainen ohjasti Vermossa Toto65-ajajamestariksi Dennis Bokolla.
Olli Koivunen on liekeissä. Nuorukainen ohjasti Vermossa Toto65-ajajamestariksi Dennis Bokolla.Kuva: Pekka Salonen

Olli Koivusella loistava alku vuoteen

Harri Koivunen "kattoi" Vermossa pöydän, mutta sen jälkeen nuori polvi otti vallan. Vermon Toto65-ravitkin sen osoittivat, Olli Koivusen startti vuoteen on ollut erinomainen.

Isä-Koivunen aloitti siitosori Le Monteilin ja Koivusen perheen juhlat Toto65-kohteissa. Le Monteilin jälkeläiset saivat kolme tolppaa ja Koivunen jälkeläisineen samoin kolme. Loput kaksi ohjasti Olli Koivunen. Ensin 20-vuotias ajoi isänsä valmentaman Lecrossen Voimaliigassa viimeisellä takasuoralla karkuteille, mikä etu piti maaliin saakka. Risto Airaksisen kannustama Costatantisoldi lähestyi loppumetreillä.

"If you can't beat them, join them", tuumi Airaksinen, sillä seuraavan ykkösensä nuorempi Koivunen ajoi tarkalla ohjastuksella juuri Airaksisen valmentamalla Dennis Bokolla. Loppusuoraa valjakko tuli omaa vauhtiaan, ja Dennis otti ensimmäisen voittonsa Suomessa. Ruotsissa syntyneen ruunan edellisestä ykkösestä oli ehtinyt vierähtää jo vajaat kaksi vuotta.

"Ykkösiä tulee kyllä lisää, niin hyvältä Dennis tuntui", Olli Koivunen lupaili.

"Se tuli niin kovaa loppua, että ajamisen voi lopettaa jo puolivälissä maalisuoraa."

Olli Koivunen on ennennäkemättömässä vauhdissa, sillä tiistaina Teivossa turkulainen ajoi neljällä ajokilla kolme tolppaa. Vermossa saldo oli viidellä kaksi ykkösta, kakkonen ja kolmonen.

Toto65-jackpotkierros päättyi forssalaisriemuun, kun Ville Mäkelän valmennettava Blackened sai revanssin. Tamma jäi edellisessä juoksussaan Uudenmaan Upeimman finaalissa voimissaan pussiin. Nyt se kiri heittämällä takasuoralla kärkeen. Lopussa meni niin tiukalle Kari Venäläisen kannustaman Titan Rainin kanssa, että Ari Moilanen ohjasti jo tallialueelle, mutta "joutui" palaamaan voittajaesittelyyn.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi