Orchidea SLM kesti lähes uskomattomasti ykkösenä. Risto Airaksisen ajokki vastasi lopussa Landers Powerille.
Orchidea SLM kesti lähes uskomattomasti ykkösenä. Risto Airaksisen ajokki vastasi lopussa Landers Powerille.Kuva: Pekka Salonen

Orchidea kukki Vermon kurassa

Vermossa ei ollut keskiviikkoiltana optimiolosuhteet, mutta Orchidea SLM vähät välitti siitä tai raskaasta reissusta. Se porskutti uuden ennätyksen 12,2.

Hyviä olivat Vermossa muutkin 65-voittajat. Tekisi mieli sanoa että parhaat voittivat.

Vermon T65-kohteet "pikakelauksella":

T65-1:

Vaellus oli prosenttiensa arvoinen ja hallitsi keulasta alusta loppuun, Syytinki on piristynyt Pertti Puikkosella ja tiiviissä starttirytmissä. Ruuna kiri topakasti kakkoseksi.

T65-2:

Capone Boko meni kolmannen kerran peräkkin ravia ja voitti jo kolmannen kerran viime keskiviikosta alkaen. Markku Niemisen ajokki hallitsi keulasta kuskin mukaan helposti. Taakse jäi nimekäs porukka pitkän matkan hirmuja, ja tulevaisuus näyttää nyt lupaavalta Bret Bokon pikkuveljelle.

T65-3:

Stone Capes Nougat kierteli sitkeästi kolmatta rataa kirikierroksella, eikä muilla ollut vastausta voimapesälle. Tuija Irrin valmennettava on voittanut seitsemästä viimeisimmästä kilpailustaan viisi eli kaikki ehjät startit.

T65-4:

Orchidea SLM juuttui ravaamaan ensimmäisen puolikkaan kolmatta rataa. Risto Airaksinen ei häkeltynyt vaan kaasutti eteenpäin ja keulaan. Orchidea jaksoi vahvasti perille asti. Tammalla on nyt kolme peräkkäistä ykköstä, kaksi satulan alta ja nyt taas kärryjen edestä.

T65-5:

Kennien ja Ivar Holmlundin voitto on roikkunyt ilmassa, ja nyt ori työnsi turpansa ykköseksi. Toissatorstaina valjakolle jäi mustapekka kolmen hevosen millimetritaistossa, mutta nyt se oli niukasti ykkönen kirittyään vahvasti. Loppukaarre meni jopa neljättä rataa pitkin ja juuri maalin kohdalla se sai kiinni suuryllättäjä Holiday Orsin ja suosikki Freddie Alen.

T65-6:

Kuningatarkilpaa enteillen Vermossa ajettiin A.V.Marttilan tammasarjan 3100 metriä. Sekottajan onni kääntyi. Sunnuntaina Lahdessa oli tarjolla vain kolmatta rataa. Vermossa se pääsi keulaan, ja hallitsi todella hyvän näköisesti. Kuningatar Mokomani saattaa siis saada haastajan. Yllin Kyllin kurotti kakkoseksi ennen Topin Mustaa, ja suosikkien takana kuningatarpakka on huolellisesti sekoitettu.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi