Tapio Perttusen No Limit Star palasi voittojen tielle Teivossa.
Tapio Perttusen No Limit Star palasi voittojen tielle Teivossa.Kuva: Jarno Unkuri

Perttusen liisaama tamma jyräsi pitkällä kirillä ykköseksi – "Ajattelimme siitä tulevan ihan maailmankaataja"

Teivon tiistairavien T5-kohteissa nähtiin useampi hieno paluu voittokantaan.

Avauskohteessa tammat ottivat mittaa toisistaan 2100 metrin matkalla. Suosikiksi luotettu Pica-Pica Oak puolusti alussa johtopaikan ja veti joukkoa pitkään.

Tapio Perttusen ohjastama ja valmentama No Limit Star lähti kipuamaan toisesta ulkoa lähemmäs kärkeä jo 900 metriä ennen maalia. Viime kilpailuissa tamma ei ollut esiintynyt aivan odotetun loisteliaasti, mutta nyt menossa oli jälleen ruutia.

No Limit Star lähti tosissaan haastamaan Pica-Pica Oakia viimeisen kaarteen alussa. Jo maalisuoran alussa johtohevonen sai taipua, kun Perttusen ajokki karkasi maisemiin.

No Limit Starin vuoden toinen voitto irtosi ajalla 15,7ake.

”Avauskierros mentiin hyvää vauhtia, mutta jouduin lähtemään jo 900 metriä ennen maalia kiriin, kun Arin (Moilanen) hevonen ei vetänyt enää samalla tavalla. Lopulta voitto oli helppo”, Perttunen kommentoi voittajahaastattelussa.

Teivon startti oli viisivuotiaalle tammalle vasta uran 13. No Limit Starin lupaavaa uran alkua varjostivat epäonni ja vaivat.

”Se oli jo kolmivuotiaana mielettömän hyväntuntuinen. Ajattelimme siitä tulevan ihan maailmankaataja, mutta kun lähti menemään pieleen, niin meni todella pieleen”, tamman omistavan L.M.V. Stable Oy:n edustaja Lilja Virtanen muistelee.

”Se oli Ruotsissa Liljendahlin Reijolla, joka oli ajatellut jo tuovansa sen starttiin, mutta tamma oli viimeistelyissä etusestaan vähän huonontuntuinen. Sitä tutkittiin ja todettiin, että polviopeeratio on edessä, kun siellä oli jotain kalkkipiikkiä tai vastaavaa, minkä takia se pitää putsata. Sitten ajateltiin, että putsataan toinenkin polvi, kun kerran mennään. Se varmuuden vuoksi putsattu polvi otti ja tulehtui. Sen kanssa olimmekin ihmeissämme. Hevonen oli kahteen tai kolmeen kertaan tiputuksessa, ja voi kuvitella, mikä lasku operaatioista tuli.”

Kuntoutus vaati aikaa, ja Virtanen päätti ottaa hevosen Suomeen.

”Se oli alkuun omassa yksikössä Snellmanin Ninan hoidettavana, mutta lopetimme yksikön, ja siitä saakka se on ollut liisattuna Tapsalle. Nyt näyttää siltä, että ilman vastoinkäymisiä sillä voisi olla hyvä kuusivuotiskausi. Se on niin hieno ja hyväsukuinen tamma, siksi varmaan Tapsakin on sen kanssa jaksanut yrittää.”

Hyväsukuisen tamman kilpauran jatkoa oli jo ehditty miettiä ennen tiistain onnistumista.

”Toivottavasti sillä olisi kilpauran jälkeen pitkä ja hyvä siitosura edessä. Tämä on ehdottomasti tamma, minkä haluamme joskus astuttaa”, Virtanen kertoo. ”Siitä ehti olla jo alustavasti puhetta, kun oli kaksi mollivoittoista starttia, että jos tulee jotain, minkä vuoksi tulee taas kuntoutusta, niin sitten No Limit Star lähtee siitokseen.”

L.M.V. Stable Oy:n omistuksessa on useampia hevosia. Mukaan pääsee pienellä summalla, sillä kyseessä on niin sanottu suurkimppa.

”Meillä on kaikki hevoset tällaisia pienomistajille tarkoitettuja kimppahevosia. Ajatuksena on, ettei ole rahasta kiinni olla hevosenomistaja. ”

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi