She Will Be kiri tuulispäänä, mutta Pitch Perfectin etu piti.
She Will Be kiri tuulispäänä, mutta Pitch Perfectin etu piti.Kuva: Anu Leppänen

Pitch Perfect aloitti kunkkariperjantain rivin

Santtu Raitala sivusi kesäkuussa syntynyttä yhden kuukauden voittoennätystään 42 jo Seinäjoen perjantai-illan avauskohteessa, kun toiseksi eniten pelattu Pitch Perfect piti pintansa johtopaikalta.

Toto5-1: Reippaassa avauksessa kaarteen jälkeen johtoon edennyt Pitch Perfect sai päätöskierroksella painetta Feels Like Flyingilta, joka oli lähes 53-prosenttisesti merkittynä kohteiden luottohevonen. Niiden välinen kamppailu päättyi suosikin laukkaan loppukaarteen alkupuolella.

"Sillä oli rehellisyyden nimissä ilman muuta ote meistä", Santtu Raitala myönsi.

Pitch Perfectin voitto vaikutti sen jälkeen selviöltä, mutta loppusuoralla askel alkoi painaa ja taustalta päätösvaiheessa ulkoradoille hakeutunut She Will Be ehti tulisella kirillä melkein täysin vierelle.

"Mentiin sitä mitä päästiin ja kaverit lähestyi, mutta onneksi maali oli siinä kohtaa missä ennenkin ja saatiin pidettyä voittoon", Raitala totesi.

Ykkössija oli Timo Lahden valmentamalle 5-vuotiaalle tammalle toinen peräkkäin ja tuli 2100 metrillä ajalla 16,0a. Seinäjoella satoi iltapäivällä, ja vaikka rata oli kuivunut jo kohtalaisen hyvin, ei se tainnut olla vielä ihan nopeimmillaan.

Viidennestä sisältä vapaille luovinut Birthday Cloud pinnisti kolmanneksi, vaikka loppukaarteessa oli ilmeisesti pientä hässäkkää vastustajan kanssa.

Toto5-2: Takarivin uloimmalta paikalta lähtenyt Hallitseva kiersi selässä kolmatta rataa, kunnes toisen kaarteen alussa pääsi pudottamaan neljänteen pariin. Siitä se lähti viimeisen takasuoran alussa muiden mukana uudestaan kolmannelle radalle, jatkoi loppukaarteessa ilman vetoapua ja puristi tasaisen vahvasti ykköseksi.

Hannu Hietanen ajoi illan toisen voittonsa Veli-Jussi Ojaniemen 6-vuotiaalla tammalla, joka oli kolmanneksi pelatuin ja rikkoi tuloksella 29,8a/2100 metriä ensimmäistä kertaa tähtirajan. Se tapahtui osuvasti ensimmäisenä suomenhevosena 1.30-rajan alittaneen Murron nimikkolähdössä.

Veli-Jussi Ojaniemi painotti, ettei Hallitsevan suvussa ole lainkaan Suikkua ja sen kanssa on edetty hitaasti. Tälle kaudella tavoitteena oli tähtitulos voltista, joten se vielä odottaa.

"Pikkuisen loppusuoran alussa oli heikko hetki, että meinasi laukatakin siihen, ja piti ajaa sitten vähän varman päälle", Hannu Hietanen kuvaili. "Viimeksi siinä oli ollut jotain vaivoja. Se oli saanut hoitoja, ja kyllä tuntui, että parempaan suuntaan oli mennyt."

Viimeisen takasuoran aikana toisesta ulkoa kuolemanpaikalle edennyt Karisman Helmi puristi toiseksi ennen suosikki Qepe Pointtia, joka kärjen takaa ulommas noustuaan ei päässyt kuitenkaan kirimään vapaasti.

Alusta asti johtanut Lumi-Pinja jäi viimeisellä takasuoralla alakynteen, menetti kärkipaikan ja laukkasi loppukaarteessa.

Toto5-3: Lähtöasetelma ratkaisi 3-vuotiaiden oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun alkuerän. Kolmanneksi eniten pelattu Star Town Kemp kiihtyi nelosradalta vaikeuksitta keulaan, sai vetää haluamaansa tahtia ja hallitsi oikein varmasti perille asti.

Voitto oli toinen sekä valmentaja Markku Niemiselle että ohjastaja Ari Moilaselle, kun samanikäinen tallikaveri Consalvo vei ravien avauslähdön erittäin vakuuttavalla esityksellä.

Star Town Kemp voitti toista kertaa. Kilpailu oli sille kuudes. Heinäkuun alussa tulleen avausosuman jälkeen se oli Mikkelissä neljäs vain kymmenystä hitaammalla ajalla kuin voittaja Mask Off, joka selvänä suosikkina joutui nyt tyytymään kakkossijaan toiselta radalta ilman vetoapua. Star Town Kempin voittotulos 15,2a/2100 metriä jäi vajaan sekunnin Mikkelissä syntyneestä ennätyksestä.

"Korvat kiinni maaliin ajettiin. Ei niitä ole vielä vedetty startissa kertaakaan", Ari Moilanen huomautti. "Tämä menee tosi helposti kovaa. Vauhdin pitäminen ei ole tälle vaikeata."

Lovestory seurasi toisesta ulkoa vapaasti kolmanneksi. Sisällä kolmantena matkannut Believer hakeutui loppukaarteen puolivälin jälkeen vapaille, käänsi suoralla takaisin sisemmäs ja pinnisti aivan toton tuntumaan.

Toto5-4: Alusta asti johtanut niukka suosikki Muckelymimmy nosti tempoa loppua kohden ja voitti selvästi ennätyksellään 15,6a/2100 metriä.

Jari Autio ajoi kasvattamaansa 4-vuotiasta tammaa, jota valmentaa Katja Luoma. Voitto oli sille kolmas putkeen.

"Härmässä se ei ollut mun mielestä ollenkaan hyvä, mutta nyt oli sitten oikein huomattavasti kehittynyt siitä", Jari Autio painotti. "Pikkaisen selkää on hierottu, ja muualtakin. Jotain kankeutta siinä on, mutta ei ole päästy oikein selville, että mistä. Nyt ei ollut jälkeäkään siitä."

Ensimmäisellä takasuoralla takapareista kuolemanpaikalle reissuttanut BWT Eden pääsi loppukaarteen alussa sisäradalle ja seurasi voittajasta hieman jääneenä yhtä varmasti toiseksi, kun taustalta varhain reissuun lähtenyt ja viimeisellä takasuoralla asemiaan reilusti parantanut Mr Big Money laukkasi ulkopuolelta loppukaarteen alussa.

Toisen kaarteen jälkeen kolmannesta ulkoa kirikaistalle noussut Hogan Star ei pystynyt takasuoralla vastaamaan Mr Big Moneylle, mutta tuli tasaisesti perille ja puristi lopulta jälkijoukon kärkeen kolmanneksi.

Toto5-5: Poisjäännin myötä sisäradan lähtöpaikalle joutunut suosikki Troopers ei pystynyt taistelemaan johtopaikasta, mutta se pääsi kaarteeseen mentäessä sujuvasti toiseen pariin ulos ja sai siinä hyvän juoksun.

Kirin aika koitti viimeisen takasuoran alussa. Troopers kiersi pian kärjen rinnalle, josta jyräsi 12-vauhtisessa lopetuksessa varmaan voittoon ajalla 15,1/2100 metriä.

"Kyllä se vain on voltista, ja ryhmästä vielä hitaampi, mutta päästiin sopivasti ulos ja saatiin vielä hevonen eteen", Jouko Paavolan valmennettavaa ajanut Markku Hietanen herkutteli. "Ruuna odotteli siellä ja lähtee sitten kiriin, kun lähdetään. Se oli hyvä, ja tunsi heti, että kun rupeaa lähestymään, niin se lisää puita pesään."

Sisäradan jonossa toisena ja kolmantena matkannut Inaccessible pääsi lopussa tosi sujuvasti vapaille ja kiri napakasti voittajan tuntumaan.

Viidennestä ulkoa viimeisellä takasuoralla hyökännyt Express Duo kiri ulompia ratoja pitkin vahvasti kolmanneksi.

Neljännestä sisältä viimeisellä takasuoralla toisen radan jonoon siirtynyt Trouble Leader juuttui pian ikäviin asemiin ja menetti pelin, kun vauhti kärjessä kiihtyi samaan aikaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi