Edellisen kerran heinäkuussa kilpaillut Polara (4) palasi radoille voittajana. Topper (2) kiri toiseksi.
Edellisen kerran heinäkuussa kilpaillut Polara (4) palasi radoille voittajana. Topper (2) kiri toiseksi.Kuva: Hanna Laakso

Polara palasi tauolta voitokkaasti

Elitkampen-voittajan kilpailutauko päättyi tiistai-iltana Tampereella. 

Antti Tupamäen valmentama, ohjastama ja osaomistama ruuna täytti siihen kohdistuneet odotukset viimeisessä Toto5-kohteessa. Ensimmäisellä takasuoralla keulapaikan hakeneen Polaran voittoaika oli 26,4a/2100 metriä.

Toiseksi ylsi Ari Moilasen ohjastama Topper, kolmas oli Arto Laaksosen ajama Nopsan Vauhti.

Ensimmäisessä Toto5-kohteessa voittoon lipui 12-vuotias Maxwell Mayday. Yli 450 000 euroa urallaan tienannut St Michel -voittaja (2012) palasi kilparadoille tänä keväänä, edellisen kerran se kilpaili vuonna 2014 Ranskassa.

"Hevonen on tehnyt hyviä suorituksia jo jonkun aikaa. Nyt täyttyi omistajan toive, että ruuna sai vielä yhden voiton, kun kilpaura päättyy tähän vuoteen", Maxwell Maydayn ohjastaja Ari Moilanen sanoi voittajahaastattelussa.

Kasvattajansa Arto Hytösen omistukseen reilut kaksi vuotta sitten palannutta ruunaa valmentaa Hytösen tytär Petra Hytönen.

Illan muut Toto5-lähtöjen ykköset hakivat Virin Vihtori, Lindy Poppins ja Valnes Gary. Tulokset kokonaisuudessaan voit lukea Hippoksen Heppa-järjestelmästä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi