Anne Luttisen valmentama ja Hannu Torvisen ajama Ranch Kelly on voittanut urallaan jo 32 kertaa.
Anne Luttisen valmentama ja Hannu Torvisen ajama Ranch Kelly on voittanut urallaan jo 32 kertaa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Ranch Kelly runnoi kauden avauksessaan väkivahvasti voittoon asti

Vuoden hevoseksi valitun Ranch Kellyn kauden avauskilpailu keräsi suurimman huomion Lahden Jokimaan torstairaveissa. Terästamma ei saanut Toto4-pelin päätöskohteessa takamatkalta mitään ilmaiseksi, mutta jyräsi maalilinjalle silti ensimmäisenä.

Toto4-1: Kohteiden pelatuin hevonen Global Uncommon pääsi 12,5-vauhtisessa avauksessa johtoon ensimmäisen kaarteen lopulla, mutta lähes puolet merkeistä kerännyt suosikki oli päätösvaiheessa aseeton Justine Casea vastaan.

Tapio Perttunen selvisi valmentamansa Justine Casen kanssa toiseen pariin ulos, josta nelivuotias tamma sai kirimerkin vajaat 800 metriä ennen maalia. Justine Case eteni takasuoralla Global Uncommonin kupeelle, painui loppukaarteen puolivälissä ohi ja jatkoi samaa hyvää tahtia selvään voittoon.

"Odottelin, että kun takaa tulee hevosia, niin sitten on pakko lähteä kiriin, mutta se lähti sen verran pontevasti menemään, että ajattelin antaa sen mennä, että päästään ainakin kuolemanpaikalle", Tapio Perttunen kertasi. "Se meni hyvällä vauhdilla vielä tuon kurvin ja pääsi sitten keulaan. Sata ennen maalia se alkoi vähän hiipumaan, mutta voitto oli jo sinetöity. Se yllätti positiivisesti. Totosijaa odotin, mutta tamma oli tänään tavallista terävämpi."

Toiseksi eniten merkitty Justine Case kirjautti kauden toisessa voitossaan mainion tuloksen 16,0a/2140 metriä.

Auton takaa kiivaimmin kiihtynyt ja kärkipaikan suosikille luovuttanut Amour Mirage pääsi lopussa vapaasti ulos ja puristi toiseksi. Global Uncommon kesti kolmanneksi.

Toto4-2: Kylmäveristen alasarjan tasoituksessa tuli paljon laukkoja jo lähtösuoralla, ja neljänkympin pakilta aloittanut pelatuin kaksikko pääsi etenemään sujuvasti kärjen tuntumaan toiselle radalle.

Suosikiksi luotettu Marttius päätyi vetämään toisen radan jonoa, ja Issakan Stigi sai siitä vetävän selän. Henri Bollström käänsi Issakan Stigin kiriin viimeiselle takasuoralle mentäessä, jolloin Marttiuskin kiristi tahtia ja painui parhaat voimansa jo kuluttaneen Renum Helgan ohi johtoon.

Kuolemanpaikalla jatkanut Issakan Stigi hankki 27,5-vauhtisessa lopetuksessa varmasti yliotteen, jonka piti maaliin asti. Viime syksynä Jarno Nykäsen valmennukseen siirtynyt Issakan Stigi jatkaa uudesta tallista kahden kilpailun jälkeen puhtaalla pelillä. Toinen voitto tuli 2180 metrillä ajalla 31,9.

"Saatiin kyllä loistava juoksu", Henri Bollström iloitsi omistajatallin edustajan Lauri Hyvösen haastateltavana. "Hevonen tuntui koko ajan jättihyvältä, mutta ajoin varman päälle, ettei tule mitään jossiteltavaa. Kurvi ajettiin vielä sopuisasti, mutta suoralla vauhti kiihtyi koko ajan maaliin saakka. Kovaa ajettiin loppusuora. Hevonen meni helposti ohi ja jäi sitten vähän kuulostelemaan, mutta piti kyllä helposti pintansa."

Marttius oli Issakan Stigin sisäpuolella hyvä toinen selvästi ennen Antin Helmeä, joka selvisi alun laukan jälkeen neljänteen ulos ja sai tulla siitä sujuvasti. Edellä mennyt Pipareemo laukkasi maalisuoran alkupuolella ilmeisen totosijan.

Toto4-3: Tiukka kiihdytys, jonka päätteeksi suosikki Burnhill's Luck eteni kaarteen puolivälin jälkeen keulaan ja toiseksi eniten pelattu Stonecapes Pro päätyi kaarteen kolmatta rataa kierrettyään kuolemanpaikalle.

Tempo pysyi hyvänä kaiken aikaa, ja viimeisellä takasuoralla kärkipari alkoi tehdä muihin eroa. Christa Packalenin käsissä tauolta palannut Burnhill's Luck teki parhaansa, mutta Stonecapes Pro hankki siitä loppukaarteessa yliotteen ja jatkoi suoralla samaa tahtia selvään voittoon.

Antti Teivainen on ajanut Jarkko Ristimäen valmentamaa Stonecapes Prota nyt kolmesti. Välissä tuli voiton jälkeen huonompi sijoitus, mutta tämänkertainen esitys tuloksella 15,2a/2140 metriä vakuutti valmentajankin.

"Ajattelin kyllä, että näinköhän tuo kestää, mutta oli kyllä hyvä", Jarkko Ristimäki hämmästeli. "Vähän kovennettiin, kun tuntui, ettei se normaali valmennus enää riitä. Tehoja nostettiin, ja tuntuu, että se tarvii siitä. Talvella se on tehnyt yleensä parhaat juoksunsa, niin koitetaan ajaa nyt kilpaa niin pitkään kuin näitä lumikelejä riittää. Seuraavaksi on tarkoitus ilmoittaa Mikkelin 75:een."

Burnhill's Luck kesti selvästi hävinneenä toiseksi. Taustalta päätösvaiheessa vapaille hakeutunut Stoneisle Logan kiri maalisuoran niin vahvasti, että ehti Cupido Birdlandin ohi kolmanneksi.

Toto4-4: Taustalla kuudentena ja viidentenä hevosena toisella radalla seuraillut Ranch Kelly liittyi viimeisen kierroksen käynnistyessä kolmannen radan jonoon, kiersi pian hetken aikaa edelleen selässä neljättä rataa ja iski loppukaarteen alussa omaan kiriin.

Ensimmäisen kaarteen alusta johtanut Arnold Halm kiristi tahtia toisella kierroksella ja tuli vahvasti perille saakka, mutta Ranch Kelly oli tauosta huolimatta iskussa ja runttasi Hannu Torvisen luotsaamana väkisin ykköseksi tuloksella 14,6/2160 metriä.

"Kyllä se oli yllätys", Anne Luttinen painotti. "Tähän starttiin on tultu aika keveesti. Perjantaina ajoin nätin hiitin, mutta loskakelit oli sitten enkä päässyt tekemään ihan sitä, mitä olisin halunnut."

"Tästä haettiin nyt vauhtia. Ensi keskiviikkona on Vermossa tammalähtö, ja jos sen jälkeen on kaikki ok, ajetaan vielä Espoon palkinto. Sen jälkeen on varmaan taas pikkuhuili."

Ranch Kelly on jo 11-vuotias. Anne Luttisen mukaan tamma on tarkoitus astuttaa loppukeväästä.

Arnold Halm oli vain vähän hävinneenä erittäin hyvä toinen ennen Hijack'emia, joka sai suorituksestaan niin ikään kiitettävän arvosanan, sillä se juoksi kaiken aikaa toista rataa ilman vetoapua.

Hieman Ranch Kellyä enemmän pelattu suosikki Edu B.Boko lähti ensimmäisellä takasuoralla parijonosta kolmannelle radalle, muttei edennyt erityisen hyvin ja antoi sitten periksi jo varhain.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi