Tammojen EM-kakkonen tiistaina Solvallassa ja ylivoimainen ykkönen lauantaina Forssan Tammavaltikassa, siinä 10-vuotiaan Ranch Kellyn viikko.

Ruotsin-matkan rasitukset eivät näkyneet Ranch Kellyn otteissa. Hannu Torvinen ajoi sen ensimmäisellä takasuoralla hänniltä toisen radan vetojuhdaksi, eikä alusta asti johtanut Uraia saanut sen jälkeen hetken rauhaa.

Tahti pysyi tasaisesti 1.12:n tuntumassa ja kiihtyi siitä päätöspuolikkaalla kympin lukemiin. Ranch Kelly painui loppukaarteessa kärkeen ja erkani omille teilleen, kun Uraia sortui alakynteen jäätyään laukalle.

“Hevonen oli lämmityksessä heti letkeän tuntuinen. Eihän sitä voinut tietää, ennen kuin ajetaan startti, että miltä se tuntuu siinä matkan aikana, mutta ei ollut kyllä mitään puhetta siitä, että olisi painanut”, Hannu Torvinen arvioi viikolla tapahtuneen reissun vaikutusta.

“Loppu oli nautiskelua. Hevonen sai rullailla ihan rauhassa maaliin, ja oli kyllä ihan yksi hienoimpia loppusuoria, mitä olen ajanut. Se tuli hienosti, ja varaa oli vielä aika paljon. Vire on niin hieno, että tällä pystyy ajamaan melkein mitä lähtöjä vaan.”

Ranch Kelly kuittasi 20 000 euroa tuloksella 12,0a/2140 metriä. Aika jää vain kaksi kymmenystä sen Suur-Hollola-ajossa tekemästä tammojen Suomen ennätyksestä. Voitto oli tälle kaudelle yhdeksäs, ja palkintorahoja on kertynyt pelkästään tämän vuoden aikana lähes neljännesmiljoona euroa.

“Tämän yksi etu on, että se on hyvä matkustaja”, Anne Luttinen kertoi tammastaan. “Se syö ja juo hyvin ja on todella lunki. Menhammarin tilalla sai olla laitumellakin, missä oli vihreätä. Sellaiset kotoisat oltavat oli sielläkin.”

“Uskon, että loppuvuodesta lähdetään vielä rajojen ulkopuolelle, mutta suunnitelmat on vielä auki. Pitää tietenkin seurata hevosta, että pysyy virkeänä ja terveenä. Jos se tämmöisenä pysyy, niin ilman muuta tämä loppuvuosi sen kanssa vielä starttaillaan, mutta mennään askel ja päivä kerrallaan.”

Anne Luttinen jakoi kiitosta kengittäjä Simo Ikoselle, hieroja Miia Hautajärvelle sekä Tuula Pursiaiselle. Tamman hoitajana toimii Luttisen tytär Heidi Konga.

Uraian laukattua kamppailu kakkossijasta oli tasainen. BWT Burnin Alive kiri neljännestä ulkoa lopulta toiseksi ennen kärkiparin takaa loppukaarteeseen mentäessä taipunutta Oh Goodnessia.

 

Lue päivän muista tapahtumista täältä.