Sisäradan Raw Jack piti kuin pitikin voittoon Toto65-avauskohteessa.
Sisäradan Raw Jack piti kuin pitikin voittoon Toto65-avauskohteessa.Kuva: Pekka Salonen

Raw Jack pisti pelin jännäksi

Tomi Wahlstenin suojatti Raw Jack otti kolmannen keulavoittonsa tänä vuonna Vermossa, vaikka lopussa tuli kova haaste takana väijyneeltä.

Toto65-1: Kahden kilpailun jälkeen Raw Jackin kärryille palannut Tomi Wahlsten latasi Raw Jackin heti kiihdytyksessä kärkeen. Kympin avauksen jälkeen vauhti pysyi reippaana, kun Pekka Korven ajama Arctic Agent taivalsi toisen radan veturina virkeänä.

Vielä maalisuoran puolivälissä kolmossuosikki Raw Jack näytti pitävän reippaasta matkavauhdista huolimatta helppoon voittoon, mutta loppumetreillä Ari Moilasen ajokki Dahlia Sisu iski aivan rinnalle, ja voittaja jouduttiin tarkistamaan maalikameran kuvasta.

Kuvan perusteella Raw Jack voitiin julistaa voittajaksi kiistatta.

"Halusin ajaa tasaista, ja hevonen oli rinnalla joka tykkäsi myös pitää vauhtia. Oli ajeltava sen mukaan", Tomi Wahlsten kertoi. "Kaarteessa ajattelin ajaa alta pois, mutta eipä sitten kuitenkaan. Arilla tuli tosi kovaa rinnalle. "

Raw Jack vei lähdön nimiinsä ennätyksellään 13,9a / 2100 metriä.

Kärkiparin jälkeen kolmanneksi ylsi pitkältä tauolta palannut Capehill's Cadeau. Pelisuosikki Olympic Blue Chip oli passiivisen taktiikan jälkeen kuudes. Toiseksi pelatuin Pops' Sunrise jäi sisäradalle pussiin.

Toto65-2: Amatööriohjastajien SM-liigan osalähtö oli erittäin tapahtumarikas koitos. Voittajaksi selvityi lopulta Hannu Korven suojatti Laptop Alley, joka joutui lopussa samankaltaisene jamaan edellisen lähdön Raw Jackin kanssa.

Ville Mikkasen ajama Sun Sayen otti keulapaikan, muttei saanut tehdä siinä omaa juoksuaan ja taipui. Hannu Korpi käänteli valmentamansa Laptop Alleyn toisesta ulkoa kolmannelle kirilenkin alussa ja eteni kärkeen loppukaarteessa.

Hannu Lindströmin kuskaama Sundsvik Godiva rynnisti loppua väkevästi, muttei päässyt senttitaistossa tauolta palanneen Laptop Alleyn ohitse.

"Aika kova luotto oli hevoseen treenien perusteella. Onneksi täytti ne, etteivät ihmiset pidä pölhönä", ennakkoon Laptop Alleyta kehunut Hannu Korpi latasi.

Toto65-3: Kylmäveristen ryhmäajon jälkeen revittiin pelilappuja porukalla, kun megayllättäjä Ponutella kiri Risto Tupamäen ajamana voittoon.

Sauli Tammi latasi Vempun Valtin startista keulaan, mutta puolikas juostuna vetojuhta vaihtui Kleopatraksi. Pian suosikki T.T. Hunsvotti pokkasi keulapaikan tältä.

T.T. Hunsvotti johti aina takasuoran loppuun asti, kunnes otti laukan. Samassa kenttä oli täysin avoin, ja parhaiten loppua pisteli Ponutella, joka on aiheuttanut Risto Tupamäellä muitakin kuin ilon hetkiä.

"Pieni yllätys voitto oli, mutta nelivuotiaana Kriteriumin loppukaarteen laukkaan menetti hyvän sijoituksen ja on näyttänyt lahjansa, mutta pitänyt ne piilossa", Risto Tupamäki selosti.

Kirilenkin alussa laukannut Pyöriän Vilistys paikkasi erheensä väkivahvasti ja nousi vielä toiseksi ennen B. Riitua.

Toto65-4: Ricocone otti vuoden avausvoittonsa väkevällä esityksellä johtavan rinnalta lämminveristen illan ykkössarjassa.

Juha Utala ohitti Kalle Kalaksen kanssa kiihdytyksessä suosikki Holiday Orsin. Holiday Orsilla ei nostettu kyselemään keulapaikkaa, jolloin Esa Holopainen iski sinne Axel Foleyn kanssa.

Axel Foley sai tehdä keulassa oman juoksunsa, kun Tommi Kylliäisellä ja Ricoconella ei ollut matkalla haluja vaatia vauhtia. Loppua tultiin sitten senkin edestä, kun kello osoitti 09,0-lukemia, ja Ricocone runttasi ohi keulahevosen.

"Esa pääsi hyvällä hevosella keulaan, joka mietitytti. Ricocone meni koko ajan hyvän tuntuisesti", vähäsanainen Tommi Kylliäinen sanoi.

Ricocone ehti ennen voittostarttia kisata tällä kaudella 13 kertaa ilman täysosumaa.

Axel Foley piti toiseksi, Kalle Kalas oli kolmas.

Toto65-5: Oulu Expressin karsinnan startti viivästyi, kun Tapio Perttusen ohjastama Leemark's Giselle ja Jarmo Saarelan ohjastama Jolly Roy törmäsivät ennen lähtöä. Leemark's Giselle pääsi irti, mutta saatiin pian kiinni. Edellä mainitut jäivät lähdöstä pois.

"En huomannut Tapsaa, hän tuli kuolleessa kulmassa. Oli väistämätön tilanne", Jarmo Saarela kertoi tilanteesta.

Itse lähtö sujui odotetusti, kun lähes jokaisen lapussa varmana ollut Graceful Swamp hallitsi. Ari Moilasen ajokki piti sisäradalta keulapaikan helposti ja irrotti maalisuoralla kevyesti.

"Rauhallinen oli, ei meinannut mitään meille", Ari Moilanen kertoi lähdön viivästymisestä. "Hevonen lähti tosi liukkaasti ja keulaan päästiin. Sen jälkeen kaikki oli helppoa. Joka voiton jälkeen ollaan askel lähempänä tappiota, mutta ori on ottanut voitot aika vaivatta, eikä ole joutunut kaikkeaan antamaan."

Himoitun paikan johtavan kannasta saanut Count Forte seurasi valjakon mitan voittajan takana toiseksi.  Muut jäivät kauas.

Toto65-6: Ari Moilanen saalisti lähdössä illan neljännen täysosumansa, kun vauhtimylly Jamie Hymenan otti omansa kovalla esityksellä.

Jamie Hyneman rymisteli ensin keulaan, mutta Anssi Nurminen teki Northern Trickin kanssa alussa kaksi iskua ja pääsi toisella 09,0-avauksen päätteeksi keulaan.

Jamie Hyneman onnistui nousemaan 2. sisältä toiselle viimeisellä takasuoralla ja pyyhkäisi maalisuoralla maisemiin.

"Tosi paljon hyvää tässä hevosessa, sillä kun ovat asiat suurinpiirtein hyvin se pystyy hyviin esityksiin", illan ohjastajanimi Ari Moilanen päätti.

Jamie Hyneman hurjasteli lähdössä täydenmatkan voitto- ja ennätysajan 12,7a.

Racehill Victory lopetti toiseksi. Toista rataa vetänyt Spade Ace Frido jaksoi kolmosrahoille.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi