Ari Moilanen kuskasi Real Redin yllätykseen.
Ari Moilanen kuskasi Real Redin yllätykseen.Kuva: Pekka Salonen

Real Red yllätti Tammaderbyn ensimmäisessä karsinnassa

Viisivuotiaat Suomessa syntyneet tammat taistelivat Arvid Åvallin Tammaderbyn finaalipaikoista Vermossa. Ensimmäisen karsintalähdön voitti Real Red, toisen MAS Aristocrat.

Tammaderbyn karsintalähtöjä ajetaan kaksi, joten finaaliin on asiaa kummassakin lähdössä kuudella parhaalla valjakolla.

Ensimmäisessä karsinnassa ei kyttäilty. Iikka Nurmosen ajama Essi Van Press otti tulisessa 08,0-vauhtisessa kiihdytyksessä keulapaikan.  Jukka Torvinen eteni takasuoralla kysymään vetojuhdan paikkaa Golda Parisin kyydissä, mutta sinne ei ollut asiaa. Avauskierros hurjasteltiin kerrassaan 12,5-lukemiin.

Suursuosikki Callela Eliza pääsi namupaikkaan 2. ulos, josta iski takasuoralla. Ari Moilasen ajama Real Red seurasi Callela Elizaa kuin hai laivaa ja pyyhkäisi kevyesti tämän ohitse voittoon.

"Hevonen on tehnyt tauon jälkeen hyviä juoksuja. Totta kai päästiin hyvän hevosen selkään, josta uskoin hyvään sijoitukseen, mutta en sen ohittamiseen. Tuntuu, että tamma on mennyt aimo harppauksin eteenpäin, tauko varmaan tehnyt hyvää sille", Ari Moilanen aprikoi.

Real Red voitti ennätystuloksellaan 13,7a / 2100 metriä.

Olli Koivusen ohjastama Merit pyyhkäisi Real Redin tavoin Callela Elizan ohitse ja oli toinen.Ensi viikon keskiviikkona Vermossa 30 000 euron ykköspalkinnolla ajettavaan finaaliin ensimmäisestä karsintalähdöstä pääsivät myös Sahara Foxylady, Golda Paris ja Mentha.

Toto65-2: Tammaderbyn loput kuusi finaalipaikkaa ratkottiin, ja Tapio Perttunen otti muilta luulot pois heti, kun sisäradalta kiihdyttänyt MAS Aristocrat piti monen yllätykseksi keulapaikan helposti.

Suosikki Free Me jäi taivaltamaan toisen radan veturin paikalle, eikä vaatinut keulahevoselta lisää kyytiä. Etusuoralla Tuomas Korvenoja iski BWT Burnin Aliven kanssa eteenpäin ja pääsi toiselle ilman vetoapua. Siitä, eikä kenestäkään muusta ollut kuitenkaan haastamaan Mas Aristocratia, joka voitti tuloksella 14,3a / 2100 metriä kevyesti.

"Tämä tuntui pruuvissa aika hyvälle ja tosi terävälle. Etukäteen olin ajatellut, että Pekka on ainoa kelle paikan voi luovuttaa, mutta tämä lähti niin hyvin, joten päätin keulasta kokeilla. Toiveet olivat korkealla kun suht´ sopivaa vauhtia sai ajaa. MAS Aristocratilla on vähän rahaa kykyihinsä nähden", Tapio Perttunen kertoi.

Esa Holopaisen kuskaama Minto's Daisy Star kiri toiseksi ennen Juliet Alea ja Ari Moilasta. Loput finaalipaikat veivät Rosemary Yankee, BWT Burnin Alive ja Big Lovely.

Toto65-3: Kylmäveristen tasoitusajossa pidettiin alussa vauhtia, kun kärkipaikan Vilox joutui avaamaan voltista 23,5-vauhtia. Tuoreet voimat jyräsivät lopussa, joista parhaiten pisteli Peter Lindroosin ajama Julmin, joka kehitti kiukkuisen loppuvedon alun kolmannella roikkumisesta huolimatta.

"Alku meni kuin pelkäsin: jäi kolmannelle, vaikka lähti voltista kovempaa kuin aikaisemmin, mutta eipä tätä hevosta haitannut näköjään. Se on tehnyt kamalan vahvat juoksut ja mennyt jokaisesta eteenpäin. Hevonen teki viime vuonna kovia juoksuja, mutta suoritti epätasaisesti. On mielenkiintoista nähdä millainen hevonen tästä kehkeytyykään", Peter Lindroos jutteli.

Suosikki Korven Liideri laukkasi lähtöön pahoin, mutta rynnisti vielä toiseksi ennen Herra Hopoa.

Toto65-4: Enintään kymppitonnin ansainneiden ryhmäajo oli Tommi Kylliäisen suojatin Titurelin näytös. Titurel lähti kovaa liikkeelle, ja Kylliäinen huolehti, ettei ulkopuolelta avannut suosikki Cissi Fastback päässyt edelle.

Titurellin päästyä keulapaikalle ei Kylliäisen tarvinnut lopussa kuin pitää pakka kasassa ja päästää takana ravannut Hataar The Brave toiseksi.

"Vaikka Titurelin kaikki juoksut ovat olleet meiltä hyviä, nyt se oli ylivoimaisesti asiallisin", Tommi Kylliäinen kehui valmennettavaansa.

Rafa Parera otti viimeisen mitalisijan. Cissi Fastback ravasi 3. sisällä, pääsi toiselle, mutta ei koskaan kirimään vapaasti.

Toto65-5: Keskipitkällä matkalla Jugadorin loppurynnistys oli muille liikaa, vaikka kärrynpyöräkin hajosi.

Santtu Raitalan ajama Puce Tanic E. otti kiihdytyksessä keulapaikan ja Olli Koivunen juuttui Xavier K.A.:n kanssa toisen radan vetäjän paikalle. Kierros juostuna Tuomas Korvenoja kierrätti tauolta palanneen Laura Vixin johtavan rinnalle.

Laura Vixi hankki keulahevosesta otteen maalisuoralla, mutta Harri Koivusen ajama Jugador sanoi viimeisen painavan sanan leiskauttamalla kärkeen.

"Loppusuoralla kuului vain kova pamahdus ja rengas meni puhki. Onneksi on hyvät vanteet, että kesti", Harri Koivunen virnuili.

Toto65-6: Viimeinen kohde toi ensimmäisen suosikkivoittajan, kun Dreambow veti alusta loppuun.

Antti Teivaisen ajama Dreambow piti sisäradalta keulapaikan tiukassa alkurynnistyksessä. Sen jälkeen Nyyti-Maria Timosen valmennettava sai ottaa vauhdin pois ja hallitsi tiukassa 10,5-lopetuksessa helposti perille.

"Olen niin onnellinen hevosen puolesta, että se vihdoin pääsee näyttämään mitä on. Ehkä oikeat avaimet ovat löytyneet hevoseen ja se pääsee sille tasolle missä on ollut", Nyyti-Maria Timonen sanoi.

Johtavan rinnalla matkannut Celebrity Lane kesti toiseksi. Blackened ylsi kolmanneksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi