Ville Pohjolalla oli Rovaniemelläkin syytä tyytyväisyyteen.
Ville Pohjolalla oli Rovaniemelläkin syytä tyytyväisyyteen.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Redberry osoitti venymiskykyään – Ville Pohjolalle uran 500. voitto

Ensimmäistä kertaa Nordic Cupissa kisannut Redberry nappasi Rovaniemen maanantaiajoissa täydet 20 pistettä. Sitä ohjastanut Ville Pohjola ajoi myöhemmin raveissa toisenkin voiton, joka oli heppa-järjestelmän kertomana kaustislaisen ohjastajauran 500.

Redberry lähti Ville Pohjolan käsistä napakasti liikkeelle, eikä keulapaikan ottajasta ollut epäselvyyttä. Kasiradalta matkaan ampaissut kaksikko Rose Run Voyage Jarmo Saarela iski herhiläisenä kimppuun, mutta kaksikon hiillostus ei tuonut kuin juoksupaikan Redberryn takana.

Erkki Salmelan valmentama Redberry sai vetää hetken henkeä, kunnes kirilenkin alussa suosikki Hypnotique kiersi rinnalle tahtia lyömään. Samassa mentiin jo kolmirinnan, kun Harri Vimpari suuntasi Roughenough Vicen kanssa kolmannelle.

Kirilenkin alussa kärkihevosta haastanut kaksikko taipui, ja uutta uhkaa Redberrylle maalisuoralla loivat Rose Run Voyage ja Castle In The Sky, mutta kärkivaljakko piti varmasti pintansa ja voitti 2100 metrin kisan ennätystuloksellaan 17,6a.

”Mulla oli sellainen mielikuva – vaikken aikaisemmin sillä ole ajanut, mutta mitä olen lähtöjä nähnyt – että se on riski ja rehti menemään. Se oli aika lailla sellainen, kuten ajattelinkin. Laiska se vähän oli keulassa menemään, mutta vastaili tarpeen mukaan”, Ville Pohjola kertoi Redberrystä.

Sanna Loukusan treenistä seitsemännen kerran kisannut Pärttyl jatkoi pohjoisessa tappioitta. Jukka-Pekka Niskasen ajokki vyöryi taustalta oikein helppoon ykköstilaan. Suursuosikkina leiviskänsä kunnialla hoitivat myös kärkipaikalla ravanneet Zola Soft ja Armani Press. Kari Alapekkala ajoi kumpaakin voittajaa.

Jarmo Saarelan ajama Kultaseppä oli 1. kaarteessa vaikeuksissa ja laukkasikin, mutta piti kärkipaikan ja voitti varmasti.

Illan päälähtöjen jälkeen oli vuorossa enintään 45 000 euroa tienanneiden lämminveristen lyhyt ryhmäajo. Ville Pohjola kannusti Party Hardin keulapaikalle, josta Sanna Palosaaren valmennettava voitti kevyesti.

”Party Hard on uskomattoman hienoon kuntoon noussut nytten. Aikaisemmin se oli ailahtelevainen hevonen, joka ei aina tehnyt totta starteissa. Nyt tuntuu, että se menee jotenkin niin kevyellä tyylillä ja terveystilanne on hyvä. Ihan pintakaasulla se meni kolmeatoista tänään. Loppusuoran alussa kun vähän imaisi, se löi melkein sutia, että uskomattoman muodon muutoksen on kokenut”, Ville Pohjola kehui Party Hardia.

Ville Pohjolalle Party Hardin voitto tiesi 500 ykköstilan rajapyykin puhkaisemista.

”Mukavalle se totta kai tuntuu. Ei niitä tilastoja tule itsellä älyttömän paljoa seurattua, mutta onhan se, aina kun sataset paukkuu, jonkinlainen merkkipaalu.”

Ville Pohjola ajoi ensimmäiset starttinsa vuonna 2004 ja ensimmäisen voiton aika oli seuraavalla kaudella. Niihin aikoihin sijoittuvat Pohjolan toistaiseksi parhaiten mieleen painuneet onnistumiset, vaikka miehen viime vuodet ovat tuoneetkin määrällisesti eniten menestystä.

”Varmaan ihan ensimmäiset voitot jotka on ajanut, ovat parhaiten mieleen jääneet, vaikkeivat ne mitään älyttömän isoja voittoja olleet. Ne ovat kuitenkin olleet sellaisia, että ovat jollain tapaa ruokkineet mielenkiintoa tähän hommaan. Sitä myöten on tullut enemmän polte ajaa kilpaa. Alun perin kun aloin ajamaan kilpaa, ei ollut niin hirveää hinkua siihen hommaan, mutta ensimmäisten voittojen myötä alkoi kipinää tulla hommaan.”

Ville Pohjolan tilastoja pääset katsomaan tästä.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi