Santtu Raitalalla kulkee niin kesällä kuin talvellakin. Replay Pelliniä hän ajoi ensimmäistä kertaa.
Santtu Raitalalla kulkee niin kesällä kuin talvellakin. Replay Pelliniä hän ajoi ensimmäistä kertaa.Arkistokuva: Jarno Unkuri

Replay Pellini palasi tauolta voittovireessä

Kolmen kuukauden tauolta palannut Replay Pellini hallitsi Oulun sunnuntairavien avauskohdetta startista maaliin.

Toto4-1: Marko Hakkarainen epäili, että Replay Pellinillä on kesällä allergiasta johtuvia ongelmia, kun se ei mennyt oikein mihinkään. Tauon aikana tilanne oli muuttunut, ja 7-vuotias ruuna palasi radoille positiivisin odotuksin. Myös ensimmäistä kertaa ohjat ottanut Santtu Raitala kehaisi sitä jo lämmityksen jälkeen.

Itse startissa Replay Pellini kiihdytti nelospaikalta johtoon, sai vetää sopivasti ja hallitsi varmoin ottein maaliin asti. Toiseksi eniten pelatun ruunan ajaksi 2120 metrillä tuli 17,1a.

"Se oli loppukurviin vielä tosi hyvän tuntuinen, mutta vimppa satasella tauko sen verran näkyi, että kaverit pääsi suht lähelle", illan toisen voiton ajanut Santtu Raitala kertasi. "Hyvä potentiaali tässä hevosessa on, ja talven mittaan tästä tulee pärjäävä hevonen."

Alkumatkasta pienen porukan perälle pakitellut Diablo Sisu nousi viimeisen kierroksen alkupuolella edellä menneen suosikki King Casperin perässä kolmannelle radalle, mutta kun kaksikon edeltä kiriin lähtenyt Daddy De Touchyvon ei pystynyt parantamaan, kirivaihe käynnistyi todellisuudessa vasta takasuoran avautuessa.

King Casper eteni vauhdikkaasti kuolemanpaikalle, ja Diablo Sisu seurasi toiseen ulos, josta käänsi maalisuoralle tultaessa vapaalle radalle. Diablo Sisu kiri napakasti toiseksi, ja voittajan takaa hieman jäänyt Spitfire Effe oli kolmas.

King Casperilta lensi maalisuoralle tultaessa toinen etukenkä, ja siitä seurasi välittömästi laukka. Ville Pohjola kertoi, että korvat olivat vielä kiinni ja King Casper olisi ainakin haastanut Replay Pellinin.

Toto4-2: Lähtö viivästyi, kun Loving You Deeplyltä lähti kenkä juuri ennen starttihetkeä. Kengityksessä seisomisesta ei ollut Marika Parviaisen valmentamalle 7-vuotiaalle tammalle haittaa, sillä se kiri voittoon viidenneksi eniten pelattuna pikkuyllättäjänä.

"Huono paikka ulkona, ja mehän oltiin vähän huonossa sarjassakin mukana, niin passailtiin se alku. Onneksi se vauhdinjako oli meille suotuisa", ohjastaja Jukka-Pekka Niskanen huomautti.

Neljännestä ulkoa viimeisen takasuoran alussa edellä menneen Falcon Hålerydin perässä kolmannelle radalle lähtenyt Loving You Deeply kiri maalisuoran vahvasti ja ehti juuri ennen linjaa kärkeen.

Sisältä lujaa lähtenyt suosikki Gambino Degato torjui Willy Wingstonin ohitusyrityksen, mutta tämä vedätti pitkälle takasuoraa. Puolikas mentiin kympin kyytiä ja täysi kierroskin aikaan 13,5.

Gambino Degato oli rajusta avauksesta huolimatta kiinni voitossa aivan kalkkiviivoille asti. Falcon Håleryd punnersi myös hyvin perille eikä hävinnyt paljon. Toisen kaarteen jälkeen neljännestä sisältä toiseen ulos päässyt Rhapsody Ås pyrki myös rintamaan, mutta jäi neljänneksi.

Loppukaarteessa sisälle pudottanut Willy Wingston oli pitkältä tauolta sinnikäs viides. Broadway Appolo taipui kärjen takaa sen sijaan jo ennen maalisuoraa.

Toto4-3: Tuomas Pakkasesta tuli illan toinen tuplavoittaja, kun Hissun Turbo oli paras Muhos-ajossa. Mikko Väisäsen 6-vuotias ruuna nappasi 2000 euron ykköspalkinnon tuloksella 30,8/2620 metriä. Se voitti myös lauantaina Seinäjoella.

Hissun Turbo nousi ensimmäisen kierroksen jälkeen johtohevosen takaa toiseen ulos, iski viimeisellä takasuoralla keulaan ja tuli päätösvaiheen tähtivauhtia.

"Tuon pään kurvi oli joka kerta vähän vaikea, niin piti vaan ajaa se ravia läpi, mutta siitä kun päästiin, niin sitten ei ollut mitään. Kun pystyi korvat aukaisemaan, tiesi kyllä, että se pystyy vielä rytmiä vaihtamaan. Voimia jäikin vielä. Hevonen on kyllä hyvässä kunnossa", Tuomas Pakkanen kehui.

Hitaasti käynnistynyt suosikki Pankeri sai kunnon tuntuman pääryhmään vasta puolimatkan jälkeen. Se käänteli viimeiselle kierrokselle lähdettäessä kirikaistalle, mutta kun eteen nousi hevosia, takasuoralla kutsui jo viides rata.

Pankeri leiskautti takasuoran aikana kärkihevosten tuntumaan kolmannelle radalle, otti suoran lopussa lyhyen laukankin ja jatkoi sitten tasaisen vahvasti toiseksi.

Alussa laukannut Alvar Hem käänsi toiseksi viimeisessä kaarteessa takaa sisäradalle, pääsi tulemaan sen jälkeen tosi sujuvasti ja työntyi viime hetkillä kolmanneksi täpärästi ennen toisen radan jonosta enempiä kiertelemättä tullutta Aika Sisua.

I.P. Vapari laukkasi taustalla kaksi kierrosta ennen maalia.

Toto4-4: Takarivin uloimmalta paikalta lyhyen matkan ryhmäajoon lähtenyt Moonwhisper selvisi viidenteen pariin ulos, josta se mahtui takasuoran puolivälin jälkeen nousemaan kolmanneksi hevoseksi kolmannelle radalle.

Moonwhisper hakeutui maalisuoralle tultaessa vapaalle viidennelle radalle, kiri suoran tulisesti ja ehti vielä selvästi ykköseksi, vaikka johtanut Curakao sai vetää rauhassa.

Päätöspuolikas tultiin 14,5:n lukemiin, ja Moonwhisperin ajaksi kirjattiin 16,6a. Kauden seitsemässä aiemmassa startissa neljä kakkossijaa saavuttaneen 7-vuotiaan tamman kauden avausosuma tuli viidenneksi pelatuimpana.

"Lähtöpaikoista on ollut pientä riesaa koko ajan, mutta tällä kertaa onnistui kuitenkin", Juha Tuomikosken valmennettavaa ajanut Ville Pohjola huokaisi. "Suoritustaso on ollut koko ajan hyvä, mutta kertaakaan ei ole taidettu olla siiven takana. Aina on ollut tuolla kaukana hännillä ja joutunut tekemään pitkiä kirejä, ja kyllä se kuitenkin aika paljon ratkaisee näissä lähdöissä. Uskon, että tämä pystyy pärjätä jatkossakin. Tuntuu, että nämä hokkikelit on mieluummin etu kuin haitta, ja vire on ihan huipussaan."

Curakao oli toinen ennen Ypäjä Lamborghinia, joka pudotti ensimmäisen kaarteen lopussa toisesta ulkoa kolmanteen sisälle ja pääsi kirimään sieltä päätöksessä sopivasti.

Lähdön suosikki Jeppas Roulett juuttui kiihdytyksessä parijonon ulkopuolelle ja pakitteli kauas hännille, josta tehtävä oli täysin toivoton.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi