Seppo Markkula ajoi tällä kertaa Rikastuvaa, joka himmeämpien mitaleiden jälkeen pääsi kultakantaan.
Seppo Markkula ajoi tällä kertaa Rikastuvaa, joka himmeämpien mitaleiden jälkeen pääsi kultakantaan.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Rikastuva runttasi kärjen rinnalta ansaittuun voittoon

Vuosi alkoi ravien osalta Tampereen Teivon radalla ylimääräisellä Toto65-kierroksella, jonka avauskohteessa suosikiksi luotettu Rikastuva lunasti odotukset.

Toto65-1: Viime vuonna voitotta jäänyt Rikastuva aloitti uuden kauden täydellisesti, vaikka joutui juoksemaan lähes kaiken aikaa toista rataa ilman vetoapua.

"Muuta paikkaa ei oikein ollut", Rosali Kivitien 10-vuotiasta ruunaa ajanut Seppo Markkula totesi. "Kaikki meni sisälle, niin pakko oli ajaa siihen, mutta hyvin hevonen siinä meni eikä ollut mitään ongelmia. Se on tehnyt hyviä juoksuja, ja tänään tuli voitto."

Lumipintaisella talviradalla syntyi 2100 metrillä tulos 30,6.

Matkalla neljännestä sisältä neljänteen ulos vaihtanut Herra Hopo hyökkäsi viimeisen takasuoran alussa. Se sai huilata loppukaarteessa vielä Rikastuvan takana toisessa ulkona ja tarjosi suoralla hyvän vastuksen, mutta ohi ei ollut asiaa.

Keulasta hieman taipuneen Vinhatuurin takaa melko myöhään tilaa saanut Taikapassi spurttasi napakasti kaksikon tuntumaan kolmanneksi.

Toto65-2: Suosikin jälkeen riviin tuli iso yllätys, kun Jarmo Saarela luotsasi Heidi Lindemanin 5-vuotiaan Fashion Cloudin tämän uran avausvoittoon 20. startissa ajalla 18,4a/2100 metriä.

Kolmannessa parissa ulkona matkannut Fashion Cloud nousi viimeisen takasuoran puolivälin jälkeen selässä kolmannelle radalle, pääsi loppukaarteessa edestä kärkeen iskeneen Brilliant Comeryn tuntumaan ja ratkaisi suoralla oikein varmasti. Fashion Cloud oli vasta yhdeksänneksi pelatuin, mutta Jarmo Saarelalle voitto ei ollut yhtä iso shokki.

"Tämä on ollut nyt ihan hyvä näissä starteissa ja tullut riskisti maaliin asti, jos vaan on ravia päästy", Jarmo Saarela huomautti. "Päästiin tiputtamaan vielä sisemmäs tuossa viimeisessä kurvissa, kun se on aika kiero sisäänpäin. Koitettiin se mennä varman päälle, sillä uskoin, että kun päästään suoralle, niin se menee ohi."

Brilliant Comery ei jaksanut kiriä ihan yhtä vahvasti, ja keulasta taipuneen May Day Hooperin takaa irti päässyt Feeling Classy ehti viime tipassa sen ohi toiseksi.

Lujaa lähtenyt Cousin Princess laukkasi kaarteeseen mentäessä ja suosikki Downtown Match taaempana kaarteessa.

Toto65-3: Lujaa lähtenyt Memphis Minnie valtasi hetkessä johtopaikan. Se sai vetää täysin rauhassa, nykäisi loppusuoran alussa ja piti kohtalaisen varmasti, vaikka selästä tilaa saanut suosikki Overfun Match spurttasi loppuhetket terävästi ja tuli kupeelle.

"Memphis Minnie lähtee tosi kovaa, niin ajattelin, että jos päästäisiin alussa vähän yllättämään", Eini Markkasen tammaa ajanut Ville Tonttila kertasi alun ratkaisuvaihetta. "Viimeksi joutui ajamaan matkalla kovaa, niin nyt oli tarkoituskin, että jos saisi ajaa hiljaa, niin voitaisiin olla aika lähellä. Lopussa oli pakko ajaa alta pois. Siitä tuli tilat, niin tuli kyllä hyvin (Overfun Match)."

Muut putosivat maalisuoralla kaksikon kyydistä, kun vauhti kiihtyi äkillisesti. Toiseksi viimeisessä kaarteessa viidennestä parista selässä kolmannelle radalle lähtenyt ja loppukaarteen alkupuolella omaan kiriin neljännelle radalle noussut Cattleya ponnisti jälkijoukon kärkeen kolmanneksi.

Toisessa kaarteessa viidennestä parista kuolemanpaikalle kiertänyt Expanse's Tornado ei jaksanut puristaa loppua täysillä.

Toto65-4: Hannu Korpi toimi kapellimestarina, kun tallista oli lähdössä kolme pelihevosta. Valmentajan itsensä ajama suosikki Gashaw Boko oli lopulta vaisu, mutta Laptop Alley ja Leon toivat talliin kaksoisvoiton.

Sisältä lähtenyt Leon torjui kiihdytyksessä Pocket Mattin. Toisessa ulkona aloittanut Gashaw Boko nousi kaarteessa kolmannelle radalle ja haki takasuoralla johtopaikan, jonka se luovutti toisen kaarteen puolivälissä toista rataa vapaasti edenneelle Laptop Alleylle.

"Läksin varovasti, kun Hannu sanoi, että tämä voi laukata lähtöön", Laptop Alleya ajanut Esa Holopainen kertoi. "Vähän katselin, että paikat vaihtui siinä. En tiennyt, ajaako Hannu keulasta, mutta hän vinkkasi, että pääsen keulaan, ja sitten ei ollut mitään ongelmia. Ajoin tuon viimeiset 800 metriä aika reipasta, että saa takana tulevat tilaa."

Toiseksi eniten pelattu Laptop Alley alkoi tehdä eroa jo loppukaarteessa. Varma voitto tuli 2100 metrillä ajalla 17,5a.

Hannu Korpi käänsi Gashaw Bokon kaarteen lopulla toiselle radalle, jolloin Leon sai kiriä vapaata sisärataa toiseksi.

Kolmannesta ulkoa viimeisellä takasuoralla toiseen ulos edennyt Oilsheik käänsi lopussa sisälle ja työntyi sieltä kolmanneksi.

Toto65-5: Ensimmäisen kaarteen lopulla kolmannelta radalta kuolemanpaikalle edennyt suosikki Voima-Simo kiristi lopussa sen verran, että piti niukkaan voittoon tuloksella 32,5a/2100 metriä.

"Hyvin se lisäsi, kun pikkuisen yllytti, ja kaikki oli hallinnassa", Henri Tapalan valmentamaa ruunaa ajanut Hannu Lähteenmäki vakuutti.

Toiseksi viimeisessä kaarteessa viidennestä ulkoa kolmannen radan letkaan liittynyt Vilokkinen käänteli maalisuoralle tultaessa vapaalle viidennelle radalle, kiri hyvin ja hävisi vain vähän.

Johtopaikalla juossut Villi-Riikka sijoittui kolmanneksi, kun kaikki eivät päässeet yrittämään vapaasti.

Neljännestä ulkoa päätösvaiheessa vapaille löytänyt Pilskeri laukkasi maalisuoralla Vilokkisen ulkopuolelta. Se oli hyvässä kirissä ja olisi ravilla saattanut vaikka voittaa.

Toto65-6: Kohteiden pelatuin hevonen Pops' Sunrise jäi paikkojen selvittyä toiselle radalle ilman vetoapua. Se painui päätöspuolikkaalle lähdettäessä keulaan, teki eroa ja piti varmaan voittoon tuloksella 15,7a/2100 metriä.

"Meidän ei tarvinnut alussa käyttää voimia oikein lainkaan ja saatiin ajaa ihan omaa ajoa siitä johtavan rinnalta", Olli Koivunen kertasi. "Pahat vastustajat oli selässä, ja huomasin siinä 500 jäljellä, että meillä on mahdollisuus päästä keulahevosesta ohi ja sisäradalle viimeiseen kaarteeseen. Sen jälkeen aloin katsoa, pystyykö mun perässä olleet hevoset seuraamaan, mutta kun huomasin, ettei ne pysy ihan mukana, tehtiin hieman eroa. Tamma oli kyllä tosi hyvä tänään, eikä ollut mitään ongelmaa."

Viime vuoden lopulla neljästi voittanut Harri Koivusen valmennettava avasi kauden tuloksella 15,7a/2100 metriä. Pops' Sunrise jatkaa lauantaina Vermossa.

Johtopaikalta taipuneen Staro Jersey Siden takaa loppukaarteessa sujuvasti vapaille päässeet Pesco Velvet ja Millcape's Devil kirivät suoran napakasti ja kamppailivat tasaisesti kakkossijasta, jonka edellä ollut Pesco Velvet piti niukasti.

Black Maya sai nappireissun suursuosikin takana, mutta tuli päätösvaiheen vain tasaisesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi