Santtu Raitala, Jukka Torvinen, Jake Litmanen ja Hannu Torvinen tipsasivat Riksun raveihin.
Santtu Raitala, Jukka Torvinen, Jake Litmanen ja Hannu Torvinen tipsasivat Riksun raveihin.

Riksussa katsomo räjähtää

Riihimäki Grand Prix’n virallisilla etkoilla haettiin fiilistä kauden päätapahtumaan.

Tänään ajettavan Riihimäki Grand Prix’n virallisilla ”etkoilla” kuultiin viime vinkit nuorilta huippuohjastajilta. Bar Bulldogissa järjestetyssä ennakkotilaisuudessa tuli myös hyvin esille se, että kesäraveissa kiertäminen tuo erityispiristystä raviohjastajan tiiviiseen arkeen.

Jukka ja Hannu Torvinen sekä Santtu Raitala ovat kaviouralla kilpakumppaneita, mutta siviilissä hyviä kavereita. Kolmikko yöpyi Kymi Grand Prix’n jälkeen Kouvolassa, ja hotelliyön jälkeen matka jatkui Riihimäen kauden huipputapahtumaan.

Ajajaliigan kolmonen Hannu Torvinen on ollut viime kesästä asti Riksun ravien fani.

”Kävin viime vuonna ensimmäistä kertaa Riksussa ajamassa, ja tuli heti sellainen olo, että tämä kuuluu tästä eteenpäin minun ravikalenteriini. Jos Riksussa sattuu voittamaan, katsomo räjähtää. Siinä on sellaista isompien ravien tuntua”, Hannu kuvaili.

"Toivottavasti alkaisi tulla paremmat kelit. Ei tarvitsisi niin paljoa sadevaatteita ja voisi bongailla kesäisiä asioita katsomosta”, Santtu jatkoi fiilistelyä.

Takaakin ehtii

Päälähdössä Riihimäki Grand Prix’ssä Jukka Torvisen ajama Moonlight Cloud ja Santtu Raitalan Zoltan eivät kuulu kuumimpiin pelihevosiin. Kaksikko sysäsi suosikin paineet muualle.

”Toivon vain, että kärki pitäisi vauhtia ja takajoukoista saisi näin mahdollisuuden”, Jukka kommentoi.

Vihjetilaisuudessa spekuloitiin myös Riihimäen kallistamattomien kaarteiden vaikutusta hevosiin. Hannun mukaan tiukempiakin kaarteita on olemassa, eikä takajoukoistakaan tehtävä ole aina tuhoon tuomittu.

”Riksussa takajoukoistakin ehtii. Kaarteisiin on yllättävän helppoa ajaa kovaa, vaikka kallistuksia ei ole. Kurvit ovat laajat ja moni hevonen pystyy suorittamaan ne hyvinkin”, Hannu analysoi.

Vinkkihevosia kysyttäessä nousi esille kaksi illan ensimmäisessä lähdössä juoksevaa hevosta: Santun ajama 1 El Booster ja Hannun ohjastama 9 Fly Rite Flip. Ne ovat jääneet ennakkovihjeissä vähälle huomiolle, mutta ohjastajilta löytyi enemmän luottoa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi