Runoneito vastaili sitkeästi Tapsan Toivolle perille asti.
Runoneito vastaili sitkeästi Tapsan Toivolle perille asti.Kuva: Pekka Salonen

Runoneidon ensimmäinen voitto Vermossa tuli yllättävällä matkalla – Don Williams SE-vauhdissa

Mia Liipolan kasvattama, omistama ja valmentama Runoneito innostui Vermon Stayer-illassa ehkäpä elämänsä juoksuun, kun tamma vastaili pitkän matkan kisassa voittoon kovalla kilometriajalla. Liipola oli ykkössijaa Vermosta jo odotellut, mutta tällä kertaa hän ei siihen etukäteen lujasti uskonut.

Iikka Nurmonen hyppäsi Runoneidon kyytiin ensimmäistä kertaa. Kaksikko eteni ensin toiseen ulos, josta jäi myöhemmin toiselle ilman selkää Varoituksen painuttua keulaan.

”Lähdettiin varmanpäälle liikkeelle, kun valmentaja varoitteli, että tammalla on ollut epävarmuutta kiihdytysvaiheessa. Jäätiin kolmannelle ja ajettiin eteenpäin”, Iikka Nurmonen kertoi alkumatkasta.

Nurmonen ei toisen radan vetäjänä kauaa viihtynyt. Hän pyysi Runoneidolta lisää vauhtia, ja kun kirilenkille lähdettiin, painui kaksikko vetotöihin.

”Varoituksella vauhti hiljeni, ja tämä taisi luulla, että juostiin kahta tonnia, kun tuli ohjiin hyvä paine. Heti näytti, että voidaan keulaan päästä.”

Kirivaiheessa selkeä pelipohja Tapsan Toivo vyöryi Runoneidon rinnalle, mutta Runoneito vastasi ja vastasi, eikä haastaja saanut otetta.

”Tiesin, että vahva hevonen on rinnalla, joka tulee päätyyn asti. Tämäkin vastaili hyvin ja oli kyllä juoksijan tuntuinen hevonen”, Iikka Nurmonen kehui.

Runoneito teki kovan voittotuloksen 27,2/3140 metriä, joka jää vain kolme kymmenystä Vieskerin Virvan nimissä olevasta tammojen pitkän matkan volttilähetyksen SE-tuloksesta.

Runoneito on voittanut urallaan 11 kertaa, mutta Vermossa sen ykköstila oli ensimmäinen laatuaan. Se maistui Mia Liipolalle hunajaiselle.

”Olihan se mielettömän upeaa! Vähän hampaankolossa oli, että miten meillä ei sellaista onnistumista vielä ollut kuin Vermon valloitus, mutten sitä tältä pitkältä matkalta odottanut. Olin hyvin häkeltynyt, että voitto tuli Sisusarjasta. Mahtava juttu”, Mia Liipola iloitsi.

Mia Liipola kehui vuolaasti Iikka Nurmosen tekemistä tammansa rattailla.

”Iikka sopi hienosti istumaan Runoneiden rattaille. Laitoin tuossa hänelle vielä kiitosviestin puhelimella. Hienosti oli häneltä ajettu. Höpöttelin ennen lähtöä hänelle, ja ilmeisesti Iikka oli kuunnellutkin ja kaikki mennyt ymmärrykseen. Heti hän käsitti, että millaisesta hevosta on kyse. Iikalle sanoin, että tammalla kunto kyllä kestää ja se on muiden kuskien kertomana sellainen, että se muiden takana vaikuttaa sille, että takki olisi tyhjä, muttei se ole totta. Runoneito rakastaa juosta vapaalla radalla jonkun rinnalla.”

Kymmenvuotias Runoneito jatkaa kilpauraansa jo ensi viikolla Vermossa. Seinäjoen kuningatarkisakin on hiipinyt Mia Liipolan mieleen – väkiselläkin.

”Seinäjoki ei voi olla olematta mielessä, kun kaikki tutut sitä kyselee. Nyt varsinkin on tullut viestejä, että jokos te menette kunkkareihin, mutta eihän sinne noin vaan mennä. Kyllähän se sellainen kilpailu on, että jos sinne jonkinlainen menolippu tulisi, eihän sitä käyttämättä jätettäisi. Ne on niitä ”once in a lifetime” –juttuja, ettei sitä voisi jättää väliin, jos kutsu tulisi.”

Don Williams hurjana

Ravit päätti viiden osallistujan voimin käyty avoin Isokenkä. Pitkällä matkalla mitellyssä kisassa Ari Moilasen ajama Don Williams painui heti keulapaikalle, jossa sooloili ylivoimaykkösen. Murskavoiton sivutuotteena se korjaili nimissään ollutta pitkän matkan autolähdön SE-tulosta neljä kymmenystä lukemiin 13,7api.

Don Williams nappasi 4000 euron ykkösrahan lisäksi Vermolta tonnin bonuksen SE-tuloksesta.

Derby-sarjassa suuryllätys

Kahdentoista nelivuotiaan voimin mitelty Derby-sarja päättyi For A Reasonin kirivoittoon. Olli Koivusen ajokki ohitti viimeisenä keulassa ravanneen Speedy Scionin.

Salla Koskion valmentaman, osakasvattaman ja osaomistaman For A Reasonin voittotulos oli 15,6/2640 metriä. Nelivuotiaiden 2500 metrin ja yli SE 15,3 on Clud Nord Elitin nimissä. Se teki SE-tuloksen Porissa vuoden 2018 lokakuussa.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi