Ryti-Tytön ohjaksista löytyvä Jonny Länsimäki on kuningatarkilpailun ohjastajakuopus.
Ryti-Tytön ohjaksista löytyvä Jonny Länsimäki on kuningatarkilpailun ohjastajakuopus.Kuva: Kirsi Kantokoski

Ryti-Tyttö ja muut ensikertalaiset haastavat kuningatarkilpailun konkarit

Henna Mikkosen ja Olli-Matti Porolan valmentama tamma on jo oman tallinsa kuningatar. 

8-vuotiaasta tammasta puolet omistava Olli-Matti Porola kertoo, että Ryti-Tyttö on oma persoonansa.

"Nyt se on kuningatarkisassa mukana, mutta täällä se on ollut kuningatar siitä asti, kun se tuli meille. Aika paljon se vaatii huomiota, mutta on nyt sitten alkanut myös palkita meitä", Porola kertoo.

Ryti-Tytön vastuuvalmentaja Mikkonen yhtyy puolisonsa mielipiteeseen.

"Se on tamma, sillä on hyviä ja huonoja päiviä", Mikkonen sanoo.

Oman valmennettavan osallistuminen kuningatarkilpailuun on pariskunnan mukaan ihan uskomaton juttu.

"En olisi koskaan uskonut mahdollisuuden osuvan kohdalle. Kunkkareissa on vuosia ja vuosia käyty ja katseltu siellä juoksevia hienoja hevosia ja mahtavia taustajoukkoja. Ei sitä vaan voi ymmärtää, että siellä me olemme hevosen kanssa", Porola sanoo.

Kuningatarkilpailun ensikertalaisen tavoitteista puhuttaessa sekä Mikkonen että Porola toteavat tulevansa Turusta tyytyväisin mielin kotiin minkä tahansa sijoituksen kanssa, mikäli hevonen vaan tekee ehjiä suorituksia läpi viikonlopun.

"Jos tamma on vielä viimeisellä matkalla hyvä, niin pitää olla tyytyväinen", Porola sanoo.

"Kaiken osuessa kohdilleen uskon, että sillä voisi olla mahdollisuudet sijoittua kokonaiskilpailussa puolivälin kieppeille", Mikkonen toteaa.

Lue lisää Ryti-Tytön ja taustajoukkojen tunnelmista ennen tamman uran ensimmäistä kuningatarkilpailua Hevosurheilusta perjantaina 29. heinäkuuta. 

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi