Särkän Kalle vei Sisusarjan ylivoimaisesti. Kuva: Pekka Salonen.
Särkän Kalle vei Sisusarjan ylivoimaisesti. Kuva: Pekka Salonen.

Särkän Kalle oli kaikista sisukkain Vermossa

Toisena Toto65-kohteena ravattu Sisusarja päättyi suosikin juhlaan. Muissa Toto65-kohteissa yllättäjät ovat sen sijaan vieneet lähdöt nimiinsä.

Esa Holopainen otti kuusivuotiaan oriin kanssa alun varman päälle. Lopulta hevonen taittoi matkaa kolmannessa ulkona, josta se jyräsi 650 metrin kirillä vakuuttavaan voittoon. Hevosen kyvyt eivät toki yllättäneet ketään.

"Ori palasi nyt sille tasolle, jolla sen kuuluu kilpailla", hevosen valmentaja Ari Lappalainen kommentoi.

"Se on laukkaillut muutamiin viime startteihinsa. Tammat ovat olleet yksi suurin syy laukkoihin, sillä se ei ole kertakaikkisesti vain keskittynyt olennaiseen."

Hevosen luonnetta Lappalainen ylistää ja se saattaa olla hänen mielestä yksi suuri syy siihen, miksi ori menestyy.

"Tämä on varsinainen herrasmies. Se tekee kaiken, mitä isäntä siltä pyytää."

Tavoitteet ovat asetettu huippuhevosen kanssa korkealle kuten kuuluukin.

"Kuninkuuskilpailu on tähtäimessä tämän kanssa, vaikka ei tietysti vielä tänä vuonna. Suur-Hollola ajetaan tänä vuonna, mutta muuten on tarkoitus kehittää oria hiljalleen tulevaisuutta ajatellen."

Avauskohteessa nähtiin suurta draamaa jo ennen starttia, kun päivän Toto65-pankki El Dirtyman laukkasi pahoin ennen lähtölinjaa ja se keskeytti lopulta. Neljännessä sisällä juossut Callela Kailash sai tilat loppukaarteessa ja kiri yllätysvoittoon. Hannu Torvinen ohjasti Harri Åkerlundin valmentamaa tammaa.

Kolmas kohde jatkui samalla kaavalla, kun neljännessä sisällä juossut Frank The Tank tykitti loppusuoralla voittoon. Hannu Kamppuri ohjasti voittajaa. Toto65-pelissä prosentit olivat 2,43%.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi