Harri Koivusen valmentama 9-vuotias Shadow Of Brisbane on voittanut urallaan 44 kertaa.
Harri Koivusen valmentama 9-vuotias Shadow Of Brisbane on voittanut urallaan 44 kertaa.Arkistokuva: Pekka Salonen

Shadow Of Brisbane sai hyvän valmistautumisen Suur-Hollolaan

Harri Koivusen talli kahmi parhaat palat kotiradan maanantairavien avauskohteesta, vaikka Joyride Luxi jäi pois. Takamatkan kaksikko Shadow Of Brisbane - Trot Kronos erkani pienessä lähdössä päätöspuolikkaalla vastustajien ulottuvilta.

Toto5-1: Olli Koivusen ajama Shadow Of Brisbane lähti etenemään heti toista rataa, mutta kärkeen ei ollut asiaa vielä avauslenkillä, kun Sivori Effe nousi ensimmäisessä kaarteessa jonon kolmannelta sijalta toiselle radalle ja eteni vaateliaasti johtavan Strongholdin rinnalle.

Keulapaikasta syntyi kinastelua, ja Sivori Effe pääsi sinne vasta kierroksen täyttyessä. Shadow Of Brisbane jatkoi tämän jälkeen tasaisesti eteenpäin, painui takasuoralla johtoon ja piti suojajuoksun saaneen tallikaverin takana - lopulta tosin vain päänmitan erolla.

"Saatiin rauhassa lähteä liikenteeseen, ja kärki piti tosi kovaa vauhtia, mikä sopi meille hyvin", Olli Koivunen naatiskeli. "Saatiin sitten ajella tuo viimeinen tuhat vähän reippaampaa, ja kaikki oli helppoa."

Suur-Hollola-ajon välieriin paikkansa varmistanut Shadow Of Brisbane oli kohteiden pankki. Yhdeksänvuotiaan ruunan uran 44. voitto tuli ajalla 14,9/2120 metriä. Täysosuma oli Koivusen valmennettaville toinen, sillä isännän itsensä ajama 4-vuotias Stardust Comery aloitti uransa voitokkaasti ennen pääpelin kohteita.

Sisäradan jonossa seuraillut Staro Interstate pinnisti loppuhetkillä kaukana kärkiparin takana Sivori Effen edelle kolmanneksi.

Toto5-2: Melko tasaisesti pelatun montén SM-karsinnan suosikki Pope oli lopulta selityksittä selvästi paras. Nelly-Janiika Korpikoski luotsasi Mikko Rasin 8-vuotiasta ruunaa, jonka ensimmäinen kokeilu raviratsastuksessa tuotti toukokuussa kakkossijan kovalla täyden matkan ajalla m13,6a.

Yhdeksän hevosen ryhmäajossa isoimmalla numerolla uloimmalta paikalta lähtenyt Pope juuttui avauspuolikkaalla kolmannelle radalle ja pakitti perälle neljänteen ulos, josta lähti toisen kaarteen jälkeen uudestaan reissuun.

Pope pääsi etenemään toiseen ulos, kiersi loppukaarteessa jälleen kolmatta rataa ja jyräsi siitä huolimatta suoralla omille teilleen. Ajaksi kirjattiin m15,0a/2100 metriä.

"Jouduin tuossa matkalla tekemään sellaisia taktisia suunnitelman muutoksia, mutta hevonen kesti sen hienosti ja ymmärsi, mitä tarkoitin. Se voitti sitten vielä aika varmasti", Nelly-Janiika Korpikoski kiitteli.

Taustalla sisärataa seuraillut D.D.'s Hitman lähti kiriinsä viimeisellä takasuoralla, tuli tasaisen hyvin perille ja puristi toiseksi niukasti ennen One Memphistä, joka juoksi alusta asti kärkihevosten tuntumassa pääosin toista rataa.

Johtopaikkaa puolustanut Social Network antoi maalisuoralla selvästi periksi. Sitä varsinkin alkuvaiheessa hiostanut Gisela Luxi antautui jo reilusti aiemmin.

Toto5-3: Juoksuradalta johtoon avannut I Keep My Word veti 2600 metrin tasoitusajoa maaliin asti. Se tiivisti tahtia maltillisen avauskierroksen jälkeen ja piti 1.16-vauhtisessa lopetuksessa kohtalaisen varmasti.

Viime vuonna lietolaisen Jukka Lintulan omistukseen siirtynyt I Keep My Word aloitti uransa syksyllä, mutta ennen tätä 6-vuotiaan tamman paras sijoitus yhdessätoista startissa oli kolmas. Ennätyskin parani kerralla puolitoista sekuntia aikaan 17,7. I Keep My Word oli tusinan osallistujajoukosta toiseksi vähiten pelattu.

"Se olisi pärjännyt varmaan joskus aikaisemminkin, mutta kuski on ollut sen verran epävarma, että on ehkä kämmännyt muutaman juoksun", Jukka Lintula huomautti. "Tämä koronatauko ja pitkä matka vähän epäilyttivät, mutta hyvinhän tamma sen selvitti. Se määräsi tahdin kyllä ihan totaalisesti. Askelmerkit osui kohdalleen, ja se lähti lujaa. Siitä se oli selvä peli."

Lintula on itse voittanut edellisen kerran seitsemän vuotta sitten Mylverin Ekolla. Hän kertoi olevansa yhden hevosen mies ja harrastavansa lajia Koivusen tallilla.

Pääasiassa toisessa parissa ulkona juossut First Gonna Fly käänsi viimeisellä takasuoralla kolmanteen sisälle, sai maalisuoralla tilaa ja kiri sisällä kolmantena ja toisena matkanneen Shot On Goalin ohi toiseksi.

Viimeisen kierroksen alussa edellä menneen Burnoutin perässä kolmannelle radalle lähtenyt Bello Ragazzo iski loppukaarteessa vapaalle radalle ja kiri napakasti edellisten tuntumaan neljänneksi. Suosikiksi pelattu Burnout ei saanut missään vaiheessa kunnon tuntumaa kärkeen ja jäi viidenneksi.

Toto5-4: Rinnalla rummuttanut H.V. Tureks tarjosi vahvan vastuksen, mutta alusta asti johtanut suosikki Miran Siru piti pintansa 2600 metrin kisassa ja selvitti sen ennätyksensä tuntumaan aikaan 29,5a.

Seppo Markkula ajoi Laura Palon 6-vuotiasta Miran Sirua, joka on ravannut 17 startissa peräti kahdeksan voittoa.

"Hevonen lähti hyvin ja oli aika lailla ohjillakin koko ajan, mutta kyllä se jaksoi sitten loppuun asti ja voitti sillai puolivarmasti", Seppo Markkula kuvaili. "Se alkaa tauon jälkeen taas kuntoutua. Se on vielä nuori hevonen, ja kehityskäyrä on ylöspäin koko ajan."

H.V. Tureks oli puolittain voittajan kupeella erittäin hyvä toinen varmasti ennen muita.

Kolmannesta sisältä kiriin päässyt Ohran Karpalo työntyi kolmanneksi ennen pitkän ja tasaisen kirin tehnyttä Villin Viksua.

Kärkiparia toisessa ulkona seurannut Vietävän Viesker pilasi laukkaan maalisuoran alkupuolella. Se pyrki sitä ennen vapaalle radalle, muttei ehkä olisi pystynyt ottelemaan ihan voitosta.

Toto5-5: Rivi päättyi Juniorikypärät 2020 -kilpailun ensimmäiseen osalähtöön, johon löytyi hevonen kahdeksalle kuskille. Arsi Skytän ennakkoluuloton asenne palkittiin, sillä hänen valmennettavansa nappasivat kaksoisvoiton.

Anna Hiltusen ajama suosikki Sanni Sky vei tuhannen euron voittorahat ajalla 19,0a/2100 metriä. Se juoksi hidastempoisessa lähdössä pienen porukan perällä, mutta nousi 1.13-vauhtisessa lopetuksessa silti vaivatta voittoon, joka oli ohjastajalle ensimmäinen kärrylähdöissä. Reino Palomäen hevosia hoitava Hiltunen on voitti tämän kuun alkupuolella An-Andreella montéssa.

Viime keskiviikkona Mikkelin Toto65-kierroksella keulasta voittanut Sanni Sky sai sekä matkalla että kirissä vetoapua tallikaveri Fundover Matchilta, joka kiri Eveliina Sarismalan kannustamana toiseksi.

"Sain Eveliinasta aika hyvää vetoapua oikeastaan koko ajan, ja juoksunkulku oli ihan mulle sopiva", Anna Hiltunen iloitsi.

Toisesta ulkoa kiriin päässyt Caspian Sisu pinnisti kolmanneksi ennen BWT Duracelliä, joka kolmannessa sisällä pitkään kiinni oltuaan spurttasi viimeiset metrit tulisesti.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi