Santtu Raitalalta kysyttiin mielipidettä Shotproofista kauppoja hierottaessa, sillä Raitala on ajanut ruunalla kilpaa 19 kertaa.
Santtu Raitalalta kysyttiin mielipidettä Shotproofista kauppoja hierottaessa, sillä Raitala on ajanut ruunalla kilpaa 19 kertaa.Arkistokuva: Anu Leppänen

Shotproofille täysi pistepotti Oulusta – ”Aloittanut yli odotusten”

Kotimainen raviviikko polkaistiin käyntiin Oulun Äimärautiolla. Alkuvuonna pohjoiseen muuttanut Shotproof otti Montén SM-karsinnassa toisen voittonsa Mauri Jaaran treenilistoilta.

Kiihdytyksessä Dreaming Bluesin torjunut Gambling Face johti Martta Smuran ratsastamana lähtöä melkein koko 2120 metrin ajan, mutta taustalla lähdön tapahtumia tarkkaillut Shotproof runttasi rinnalta viimemetreillä ohi voittoon Maria Kurttilan kannustamana.

Maria Kurttila kertoi radan voittajahaastattelussa, ettei kaksikolla ollut kaikki pelissä, vaikka voittomarginaali oli pieni.

Shoproof sai karsintavoitostaan 20 pistettä ja 1500 euron lisäyksen voittosummaansa. Sen myötä aikaisemmin Suomessa Tapio Mäki-Tulokkaalla valmentautuneen 8-vuotiaan uran kokonaisansiot kohosivat jo yli 150 000 euron. Norjalaisruuna kilpailee tätä nykyä Tommi Jaaran ja Jukka Mämmelän omistuksessa.

”Shotproofissa oli kaikki positiivista tänään”, Jukka Mämmelä iloitsi paluumatkallaan kohti Ruukkia. ”Ennen starttia se oli rauhallinen kaikin puolin, ja kuskikin sanoi, että oli aivan ihana hevonen ratsastaa, kun ei pullannut eikä puskenut mihinkään.”

Jukka Mämmelä ja Tommi Jaara eivät aikailleet, kun saivat tiedon Shotproofin aikaisemmin omistaneen Team Higueron Westin myyntiaikeista.

Raunion Tapsa soitti Tommille, että nyt olisi tällainen tarjolla. Soittelin Maurin kanssa, ja hän soitti vielä Santulle (Raitala), kun Santtu oli hevosta aikaisemmin paljon ajanut. Varttitunnissa kaupat tehtiin jo, kun kuulosti, että hevosella olisi ollut ottajia tuonne ylemmäskin. Ajateltiin, että tämä on sellainen kortti, joka voidaan kääntää. Eihän näistä ennakkoon aina tiedä, se on tämä hevoshomma yhdenlaista lottoa.”

Shotproofille maanantain voitto oli toinen viiteen kisaan Mauri Jaaralta käsin.

”Shoproof on aloittanut yli odotusten, ettei ihan näin paljoa voitu odottaa. Vähän osattiin odottaa, että hyvä hevonen se on, ja on se toiveita lunastanut”, Jukka Mämmelä näki.

Shotproof pisteli Oulussa täyden matkan selästä kovempaa (m14,6ake) kuin kukaan aikaisemmin. Ruuna nähdään jatkossakin saman lajin parissa.

”Monté palvelee hyvin tuollaisen vanhemman hevosen päätä, kun se on erilaista. Monté on nostanut päätään muuten Suomessa, että se on arvostettua ja palkinnot ovat ihan kohtalaisia. ”

MAS Champ valmis kovempiin tehtäviin

Viime syksyn St. Leger –sankari MAS Champ otti kauden avausvoittonsa kovimmassa lämminverisarjassa leikitellen.

MAS Champ lähti yksin matkaan 20 metrin takamatkalta, ja Santtu Raitala tarkkaili ajokkinsa kanssa hännillä reipasvauhtisen avauslenkin ajan. Viime vuoden komeettahevonen kun sai kirikäskyn viimeisellä takasuoralla, liikkui se heti selvästi parasta kyytiä ja pisteli ylivoimaykköseen hienolla ajalla 13,9/2140 metriä.

Matti Nisosen treenistä debytoinut Radetzky otti rutiininomaisen ykköstilan juostuaan lopulta pääosin toisella ilman selkää. Matti Nisosen valmennettaville napsahti toinenkin ykköstila, kun Midleton oli lyhyellä matkalla kärkipaikalta ylivoimaykkönen.

Kylmäveristen tasoitusajossa kahdestakymppiä matkaan lähtenyt Hissun Turbo pääsi maukkaaseen juoksupaikkaan 2. ulkona, josta vyöryi vastustamattomasti kauden viidenteen voittoonsa.

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi