Nuoren suomenhevosen kanssa kuvassa olevalla Harri Puutiolla on Special Presentissä ikäluokkakisoihin yltävä menijä.
Nuoren suomenhevosen kanssa kuvassa olevalla Harri Puutiolla on Special Presentissä ikäluokkakisoihin yltävä menijä.Arkistokuva: Elina Paavola

Special Present on tehnyt kaiken oikein

Maanantain pankiksi Oulun Äimärautiolla luotettu Special Present on paljon keskimääräistä lupaavampi aloittelija.

Toto5-1: Takamatkalta Nuorten sarjaan lähtenyt Special Present juoksi lähes koko 2120 metrin matkan toista rataa ilman vetoapua, mutta piti vauhtinsa ratkaisuhetkillä selvästi muita paremmin ja voitti myös neljännen kilpailunsa.

Niko Jokela ajoi Harri Puution 3-vuotiasta oria, joka paransi Kaustisella toissa perjantaina syntynyttä tasoitusennätystään neljällä kymmenyksellä aikaan 15,3.

"Tämän piti olla vähän helpompi lähtö kuin viimeksi, mutta ei se sitä kyllä ollut", Niko Jokela totesi.

Voltista hyvin lähtenyt Beddinge's Pride piti tempon tasaisen kovana eikä päästänyt suursuosikkia matkan varrella helpolla. Se pisteli kolmannen puolikkaan huimasti 13,5:n lukemiin, ja kun Special Present kampesi samaan aikaan vielä vähän ulospäin, ero kasvoi silmissä.

"Special Presentillä ajatus vähän karkasi jo tallialueelle", Niko Jokela kuittasi tilanteen. "Tämä on tosi lunki varsa ja sitä joutuu välillä muistutella, että ollaan töissä, mutta mä vaan tykkään tuosta piirteestä. Se ei ole ainakaan liian totinen. En ollut huolestunut, kun vauhti oli niin kovaa. Viimeiseen kurviin jo tunsi, että kyllä me tämä hoidellaan."

Kärkihevosta seurannut Nemea Geisir hakeutui maalisuoralle tultaessa Special Presentin perään ja punnersi siitä jääneenä toiseksi, kun Beddinge's Priden vauhti hieman laantui. Beddinge's Pride kesti kuitenkin varmasti kolmanneksi. Cordinal Capriccio laukkasi lähtösuoralla.

Toto5-2: Takasuoran alussa kolmannesta parista selässä kolmannelle radalle noussut Vinhatuuri jatkoi pian ilman vetoapua, kun edeltä kiriin lähtenyt Feetteri pääsi johtohevosen rinnalle.

Vinhatuuri tuli vahvasti perille ja työntyi valiovauhtisessa päätöksessä neljänneksi pelatuimpana voittoon ennätyksellään 25,9a.

"Olen tosi tyytyväinen", Antti Ala-Rantala iloitsi. "Tämä oli Kajaaniin (3.6.) tosi huono, räkää täynnä. Se oli sitä ennen Härmässä jo ehkä orastavasti sairas. Omistajat antoivat rauhassa hoitaa kuntoon, ja tässä on tulos."

Vinhatuuria kaiken aikaa seurannut Niemen Eemil käänsi maalisuoralle tultaessa vapaalle radalle ja kiri rytmiin päästyään loppuhetket napakasti, muttei ihan päässyt ohitse.

Feetteri piti kolmanneksi ennen suosikki Erehystä, joka johtohevosen takana juostuaan ei päässyt lopussa yrittämään kärkirintaman takaa. Vetotöistä huolehtinut Vasker taipui voittotaistosta.

Toto5-3: Reilu kierros ennen maalia kolmannesta sisältä toiselle radalle noussut Armani Press joutui juoksemaan loppumatkan ilman vetoapua, mutta puristi rehdisti maaliin asti ja voitti niukasti ennen perästään päätöspuolikkaan käynnistyessä kiriin kääntänyttä She Is Ceciliaa, joka oli suosikki.

Sisältä johtopaikan pitänyt ja vauhdilla vetänyt Oh My God S oli kiinni voitossa, kunnes vajaa sata metriä ennen maalia kompuroi laukalle.

"Keulahevosellakin varmaan alkoi askel jo painaa, ja sillä rytmi vaan sekosi. Se oli meidän onni", illan toisen voittonsa ajanut Ville Pohjola myönsi.

Osaomistaja Erkki Paason valmentama Armani Press kirjautti ajan 13,3a, jolla 5-vuotiaan ennätys parani täyden sekunnin. Se oli neljänneksi pelatuin.

"Alkuvuodesta lähti hyvin menemään, mutta sitten oli varmaan pölyallergioita tai sellaista, kun henki loppui parissa startissa", Erkki Paaso kertoi. "Kotihoidoilla mentiin, ja tänään ajattelin, että 14 se voi mennä. Tämä oli mahtavaa."

Muut putosivat kärkihevosten kyydistä. Kolmannesta ulkoa kiertelemättä tullut Alfas Finans pinnisti jälkijoukon parhaana kolmanneksi.

Toto5-4: Avoimen lähdön kiihdytys keskeytettiin kahdesti vain hetkeä ennen lähtölinjaa autossa ilmenneiden käyttöhäiriöiden vuoksi.

Sisältä lähtenyt niukka suosikki Callela Leonard ei pysynyt alussa nopeimpien mukana, mutta mahtui jatkossa nousemaan sujuvasti kolmanteen ulos, josta sen kirivaihe alkoi takasuoran alkupuolella.

"Hevonen pysyi rauhallisena koko ajan, mutta ihmeellisesti tuossa sata linjalle siiveke karkasi alta ja meni kiinni", Petteri Joki kuvaili uusintoja. "Hevonenkin jo tottui siihen, kun kaksi kertaa käytiin harjoittelemassa. Sitä joutui patistaa jo auton takana, ja jäätiin ihan jalkoihin, mutta päästiin nätisti toiselle radalle ja sitten ajettiin vaan tasaisesti porukkaa kiinni. Takasuoralla lähdettiin vetämään jonoa, ja koko ajan oli homma hallussa."

Callela Leonard kirjautti 1600 metrillä ennätystään sivuavan ajan 12,3a. Number Onessa sama tulos ei riittänyt rahasijoille, mutta muuten tili on karttunut tasaiseen tahtiin. Viime joulukuusta Joella kilpaillut Callela Leonard on voittanut kolmesti ja kerännyt palkintoja noin 15 000 euroa.

"Tänne Lappiin ostettiin ykkössarjalaiseksi, ja nuori hevonen varmaan kehittyykin vielä tästä. Mukava hevonen ollut kyllä", Petteri Joki kehaisi.

Rajussa kiihdytyksessä uloimmalta paikalta johtoon ampaissut Remote Control kesti 1.09-avauksen ja 1.11-vauhtisen tuhannen jälkeen toiseksi ennen Maffioso Facea, joka nousi ensimmäisen kaarteen jälkeen Remote Controlin takaa toiselle radalle ilman vetoapua.

Toto5-5: Erkki Paason illasta tuli täydellinen, kun Armani Pressin ohella oma kasvatti Zell Memento voitti lähtönsä. Ennätyksensä 13,8a tehnyt Zell Memento oli vasta kahdeksanneksi eniten merkitty yllättäjä, kun edellinen voitto oli lähes kahden vuoden takaa eikä tältä kaudelta ollut vielä yhtään kaksarisijoitusta.

Tapio Kalajan ajama 7-vuotias Zell Memento juoksi ensimmäistä kertaa ilman kenkiä.

"Sitä on pitkään mietitty, kun sillä on vähän heikot nuo kaviot, vaan nyt ajattelin, että kokeillaan", Erkki Paaso taustoitti. "Sillä oli hiittipäävehkeet, oli laput ja sekki pois, vähän niin kuin riisuttu malli. Se tuntuu hiitillä, että menee ihan tuhatta ja sataa, mutta panee starttiin, niin toppaa. Kaverit justiin tuossa vinkkasi, että onneksi mulla oli heinänteko ja pation rakentaminen, niin meni aikaa, ettei joutanut treenaamaan, niin sai levähtää hevoset."

Zell Memento seurasi Caraway Runneria kolmanteen ulos ja takasuoralla kiriin kolmannelle radalle. Se käänsi viimeisen kaarteen lopulla vapaalle radalle, tuli suoran hyvin ja tavoitti ensimmäisen kaarteen jälkeen johtoon edenneen Owen Brolinen ajoissa. Caraway Runner pinnisti kaksikosta jääneenä täpärästi kolmanneksi.

Lähdön suuri suosikki Diablo Sisu laukkasi pahoin lähtöön. Se ajoi porukkaan, lähti takasuoralla muiden mukana kirikaistoille ja kipusi vielä aivan toton tuntumaan.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi