Viime vuoden kakkossija kirkastui voitoksi.
Viime vuoden kakkossija kirkastui voitoksi.Kuva: Anu Leppänen

St Michelissä loistanut Next Direction pudotti ennätyksen lukemiin 08,9a

Suomalaisten riemulla ei ollut rajaa, kun Iikka Nurmonen lasketteli Next Directionilla suoraviivaisen voiton ja siirsi rata- sekä Suomen ennätyksen uusille luvuille.

Tulinen maili, jota varten hevosten taustavoimat tekivät kaiken mahdollisen, jotta vire olisi huipussaan. Käyttöön otettiin aiemmin kokeilemattomia keinoja silläkin uhalla, että asiat voivat mennä täysin metsään.

Next Directionin osalta viritykset osuivat kohdilleen. Kaustisella raskaammassa balanssissa kilpaillut 7-vuotias ruuna juoksi tutuksi käyneessä kevyemmässä kengityksessä, mutta perään laitettiin ensimmäistä kertaa jenkkikärryt eikä sekkiä käytetty lainkaan.

"Timo ehdotti kärryt, mutta kaiken muun minä", Iikka Nurmonen selvitti. "Sekin halusin ottaa pois, ja maskin sekä laput ostin eilen. Sanoin viikolla Timolle, että semmoiset laitetaan. Timo oli ostanut itsekin, mutta halusin laittaa vähän erilaiset vielä. Kaikki viritykset oltiin tehty ja toivottiin, että hevonen olisi oikein hyvä, ja niissä kaikissa onnistuttiin."

Next Direction ampaisi auton takaa kyselemättä johtoon, veti kierroksen hieman alle kympin lukemiin ja kiihdytti siitä tahtia vielä niin, että muut putosivat tuntumasta jo viimeisessä kaarteessa.

Voittoaika oli 08,9a, eli nyt onnistuttiin siinä, mistä Jori Turja haaveili Varennen kanssa 20 vuotta sitten - 1.09-rajan alittamisesta. Varennen pitkään kestänyt rataennätys parani neljällä ja Brad De Veluwen, Ranch Kellyn ja Sobel Conwayn nimissä ollut absoluuttinen Suomen ennätys kahdeksalla kymmenyksellä.

"Vähän pompottaa", Timo Hulkkonen kuvaili tuntemuksiaan sydänalaansa pidellen.

Keväällä 70 vuotta täyttänyt leppävirtalainen on kasvattanut Next Directionin Jalohepo Oy:n nimissä, omistaa sen yhdessä Pekka J. Korhosen sekä Antero Ovaskaisen kanssa ja toimii myös virallisena valmentajana, mutta valmennuspuolella hän siirtää kunnian käytännön tasolla asiasta vastaavalle Annaleena Peipolle.

"Hevonen oli hyvin ohjilla ja kuunteli kuskia samalla tavalla, mitä se teki viime vuonna. Se on ollut semmoinen laiskottelija tämän kesän, mutta nyt se tuntui hyvältä ja lähti itse kiihdyttämään viimeiseen kurviin", Iikka Nurmonen kertasi juoksua. "Aika hienolta tuntuu. Samalla lailla niillä monesti ajetaan täyttä, mutta kun ajaa tämän verran paremmalla hevosella, se menee sitten kovempaa."

Suosikiksi pelattu italialainen Vernissage Grif menetti takasuoran alussa kolmannesta ulkoa kiriin lähtiessään vähän rytmiään, mutta jyräsi sitten väkivahvasti perille ja nousi vielä toiseksi.

Vuoden takainen voittaja Makethemark iski takasuoralla toisesta ulkoa toiseksi, pääsi sisäradalle ja piti kolmanneksi. Petri Salmela oli suojattiinsa tyytyväinen, kun se alitti ensimmäistä kertaa kymppirajan ja näytti aiempaa paremmalta.

Moni Viking kiri neljännestä ulkoa neljänneksi ennen voittajan takaa hieman taipunutta Sobel Conwayta.

Missle Hill laukkasi jo ennen lähtölinjaa. Taustalle pudottanut Hotshot Luca meni kolmanteen sisälle, josta laukkasi loppukaarteen alussa. Pekka Korven mukaan kengittä juossut ori tuntui muuten hyvältä. Antonio Tabac taipui kuolemanpaikalta.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi