Esa Holopainen ajoi jälleen Mika Ahlströmin valmentamaa Sun Capitanoa.
Esa Holopainen ajoi jälleen Mika Ahlströmin valmentamaa Sun Capitanoa.Arkistokuva: Roosa Lindholm

Sun Capitano kiersi hänniltä kaikkien ohi

Jyväskylän torstairavien Toto4-avauksen suosikki Sun Capitano voitti, vaikkei juoksu suosinut.

Toto4-1: Kasipaikalta rauhallisesti lähtenyt Sun Capitano jäi parijonon hännille kuudenteen ulos, josta se lähti viimeisen kierroksen käynnistyessä edellä menneen Gresille Bokon perässä kolmannelle radalle. Hell Broke Luce nousi takasuoran alkupuolella vielä kaksikon eteen vetämään kirikaistan jonoa.

Sun Capitano iski loppukaarteen alussa vapaalle neljännelle radalle, ja alusta asti johtanut Johnny English lähti samaan aikaan repimään eroa muihin.

Päätöspuolikas kellotettiin maltillisen matkavauhdin jälkeen 1.14-vauhtiseksi, mutta Sun Capitano kiri niin lujaa, että tavoitti kärkihevosen ajoissa.

"Aika raskaat olosuhteet on tänään, niin ajattelin, että koitetaan tuolta hänniltä", Esa Holopainen kertoi. "Tämä teki kyllä tosi hyvän juoksun jo Vermossa pitkältä tauolta, että vähän odotin, että tämä voisi pärjätä. Tuntui, että Johnny English on tosi kaukana, mutta onneksi täällä on pitkä loppusuora, niin vielä ehdittiin."

Mika Ahlströmin valmentama 8-vuotias Sun Capitano kirjautti 2140 metrillä ajan 15,8a. Johnny English oli hyvä toinen selvästi ennen jälkijoukkoa, josta viidennessä sisällä matkannut Bonhomme kiri lopulta kolmanneksi.

Toto4-2: Takarivistä lähtenyt suosikki Wille's Ametist pääsi etenemään toista rataa toiseen pariin, josta se nousi kirikaistalle toiseksi viimeisessä kaarteessa. Se tuli tasaisen vahvasti perille asti ja pudotti ensimmäisen takasuoran alusta johtaneen Sign Of Secretin toiseksi. Ajaksi tuli 15,7a/2140 metriä.

"Auton taakse mentäessä oli vähän vaikeuksia, kun ruuna meinasi olla vähän turhankin paineissaan, mutta loppu hyvin, kaikki hyvin", illan toisen voittonsa valmentajana sekä ohjastajana saavuttanut Teemu Okkolin iloitsi. "Tosi voitto tuli. Korvat ja laput jäi vetelemättä, että ruuna on noussut kyllä tosi hyvään kuntoon."

Neljännestä sisältä viimeiselle takasuoralle mentäessä toiseen ulos päässyt Pt's Revit käänsi loppusuoralla sisäkentän ohituskaistalle ja kiri kolmanneksi ennen Destination Onea, joka juoksi pääosin toista rataa ilman vetoapua.

Toto4-3: Hannu Torvisesta tuli illan toinen tuplavoittaja, kun heikommilla sijoituksilla Suomessa aloittanut Cantona America tykitti kympin lopetuksessa ykköseksi.

Takarivistä lähtenyt Cantona America pääsi paikkojen selvittyä loistoasemiin suosikki Don Corleone Trotin taakse toiseen ulos. Siitä ei tarvinnut kääntää kiriin ennen kuin maalisuoralle kaarruttaessa.

"Tänään se oli vähän sellainen, kuin sitä on odotettukin", äitiyslomalla olevan valmentaja Christa Packalenin puoliso Niki Finnström riemuitsi. "Toki se sai nyt oikein namureissun, mutta tuollaisen reissun jälkeen se pystyy tuollaiseen tuliseen lopetukseen."

"Se oli Ruotsissa Johan Untersteinerin valmennuksessa. Se oli kai pari vuotta Kari Lähdekorven omistuksessa. Hän tympääntyi vähän siihen, ja se tuli myyntiin TalkKari-sivuille. Sieltä me se bongattiin ja kerättiin siihen mukava kimppa ympärille. Kiva, että nyt onnistuttiin."

Kuudenneksi eniten pelattu Cantona America teki 2140 metrillä ajan 14,3a.

Ensimmäisessä kaarteessa kolmannelta radalta toiselle ilman vetoapua päässyt Golden Eleven jatkoi takasuoralla vastuksetta Tessa's Devilin ohi johtopaikalle, josta se piti toiseksi ennen Don Corleone Trotia. Tessa's Devil tyytyi seurailemaan.

Toto4-4: Suomen Cupin karsinnassa starttasi kohteiden pelatuin hevonen Raggari, joka sai varovaisen alun jälkeen asemat toisesta parista ulkoa.

Raggari kiersi viimeisen takasuoran lopussa johtaneen T.T. Hunsvotin rinnalle ja ratkaisi siitä 25,5-vauhtisessa päätöksessä oikein varmasti. Koko 2140 metrin matka taittui aikaan 27,2.

"Voltti on tuollaiselle isolle hevoselle aina vähän haaste, mutta Raggari ei ole kyllä ihan herkimmästä päästä laukkaamaan", ohjissa olleen valmentaja Antti Ojanperän puoliso Jutta Ihalainen huomautti. "Raggari ravasi hyvännäköisesti, ja tuossa mitä Antti sanoikin, niin oli ehdottomasti miellyttävin startti, mitä on ajanut. Se on vähän liian kilpailuhenkinen ollut ja antanut vähän liikaakin itsestään."

Kärjen takaa maalisuoralle tultaessa toiseen ulos siirtynyt Vihellys kiri myös selvästi T.T. Hunsvotin ohi ja nappasi toisen tarjolla olleen paikan Lahdessa toukokuun 11. päivä ajettavaan finaaliin.

Karsintoja järjestetään kaikkiaan kuusi, ja tämä oli niistä toinen. Kaustiselta menivät jatkoon viikko sitten Vappuäijä ja Fiiling. Keulasta voittoon pitänyt Vappuäijä on Raggarin tallikaveri.

"Se oli erittäin miellyttävä esitys Vappuäijältä", Jutta Ihalainen kehaisi. "Nyt on kyllä kaksi mielenkiintoista hevosta, jos kaikki vaan hyvin menee. Ne on äärimmäisen erilaisia hevosia. Toinen on laiska ja toinen kilpailuhenkinen, mutta kumpikin voi pärjätä."

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi