Sunnuntaipäivänä Toto4-ravien lisäksi Jämsä tarjoaa myös ajanvietettä lapsille, esimerkiksi poniratsastuksen merkeissä.
Sunnuntaipäivänä Toto4-ravien lisäksi Jämsä tarjoaa myös ajanvietettä lapsille, esimerkiksi poniratsastuksen merkeissä.Kuva: Antti Savolainen

Sunnuntaina ratkeavat vuoden 2016 Jämsän Äijät

Jämsän Kilpakorvessa ravataan lauantaina ja sunnuntaina klo 13 alkaen tasokkaat Toto4-ravit.

Lauantaina urheilullisesti mielenkiintoisimpia koitoksia ovat nousevien suomenhevosten Fast Cup-karsinta lämminveristen ryhmä, joissa suosikkeina starttaavat Jori Pollea sekä Rock On Roof.

Sunnuntaina ykköspalkinnot ovat kaikissa lähdöissä vähintään 1 000 euroa, vaikka päivän palkintotuki onkin minimitasolla, eli 3 500 euroa. Palkintotaso näkyy tasokkaina ja mielenkiintoisina pelikohteina, helminä Jämsän Äijän ajot. Lämminverisissä kohtaavat Outlaw Merci, Global Option ja Buck Boko. Suomenhevosissa on erittäin tasainen lähtö, jossa Hurja-Ero, Ilon Ari, Pihlajan Aaroni ja kumppanit saavat vastaansa viisi kuninkuus- tai kuningatarkilpailuun ilmoitettua hevosta.

Jämsässä nähdään ajamassa myös entinen ratavalmentaja Martti Keskinen. Yhtyneiden Paperitehtaiden yksityisvalmentajana toiminut ja mm. Kamrat-Veikolla mainetekoja saavuttanut Martti Keskinen aloitti vuonna 1968 valmentajana Jämsän ratatallilla. Siihen aikaan ratatalleja oli vielä vähän. Vuonna 1976 Keskisen tie vei Teivoon valmentajalegendaksi, tuhannen voiton klubin ohjastajaksi ja menestyneeksi kasvattajaksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi