Suonenjoen rataprofiili suosii ravivarmoja hevosia.
Suonenjoen rataprofiili suosii ravivarmoja hevosia.Kuva: Merja Levy

Suonenjoen mansikkapitäjä aloittaa ravikautensa

Kesäkuun ensimmäiset kesäravit ravataan 3.6. Suonenjoen maisemissa. Tarjolla on 10 hyvätasoista Toto4-lähtöä, joista suurin osa ravataan täydellä hevosmäärällä.

Puheenjohtaja Aulis Heikkinen on mielissään suuresta osanottajamäärästä. Vähimmillään hevosia starttaa yhdessä lähdössä 12 kappaletta, kun kymmenestä lähdöstä kuusi juostaan täydellä 16 hevosella. Päivän kaikki lähdöt ajetaan tasoitusajoina.

"Hyvin tasaisia lähtöjä saatiin. Moneen vuoteen ei ole ollut näin hyvä tilanne, että joudutaan jopa karsimaan halukkaita", Heikkinen kertoo. "Laitettiin muutama satanen lisää ykkössarjan palkintoon ja se kannatti. Saatiin takamatkalle mukaan myös T65-raveissa pärjänneitä hevosia."

Kyseessä on kylmäveristen tasoitusajo 2100 metrin matkalla. Siinä matkaan lähtee yhden poisjäännin myötä tällä tietoa 12 hevosta. Paalulta kautensa aloittaa Harri Kotilaisen ohjastama Sähköposti ja sen ulkopuolelta matkaan lähtee kuukausi sitten Kuopiossa autoennätystään parannellut Ristikko rattaillaan Kimmo Taipale. Neljänkympin pakilta matkaan starttaa muutaman kuukauden tauolta tuleva Setelisottiisi/Tapio Kukkonen.

Suonenjoen kaarteet suosivat varmaravisia hevosia ja Heikkinen odottaa tämän näkyvän peleissä.

"Suonenjoella on ohjastajan hyvä tuntea nämä kaarteet. Uskon, että peleissä nousevat esille ravivarmat hevoset", Heikkinen sanoo.

Heinäkuussa juostavat Mansikkaravit ovat perinteisesti Suonenjoen raviradan kesän kohokohta. Ajankohta on tänä vuonna hieman Mansikkakarnevaalien jälkeen.

"Aikoinaan Mansikkaravit olivat kovinkin isot ajot ja katsojia saatiin yhtenä vuonna peräti 7000. Niitä aikoja ei takaisin saada, mutta perinteestä pidetään edelleen kiinni", Heikkinen valottaa.

Maanantaina ravataan Loviisan aktiivisen kesäradan ensimmäiset ravit ja tulossa on vielä neljät. Loviisassa on runsaasti myös muuta ohjelmatarjontaa, eli ravit on hyvä liittää vaikka osaksi kesälomapäivää.

Lämminveristen päälähdössä starttaa Pia Huusarin Ideal du Point, joka palailee tauolta ja suoritti koelähdön helmikuussa aikaan 18,6. Ruunan edelliset startit ovat sortuneet laukoilla ja päivän kunto on arvoitus. Huusarin tallista starttaavat myös Mr Point lähdössä 5 ja Laramie Point lähdössä 10.

Suomenhevosten pääsarjassa starttaa Juha Utalan Kaakon Jouni, joka laittoi ennätyksensä uuteen uskoon muutama viikko sitten. Se lähtee matkaan 40 metrin takamatkalta ja etuvoltista lähtee hyviä aikoja juosseita hevosia, joiden kiinni saaminen vaatinee onnistuneen juoksun. Päivän 9. lähdössä kautensa aloittaa Snappy, jota ohjastaa omistaja-valmentaja Kari Savolainen.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi