Numerolla seitsemän startannut Vaellus voitti karsintansa tyylikkäästi.
Numerolla seitsemän startannut Vaellus voitti karsintansa tyylikkäästi.Kuva: Hanna Laakso

Suosikit jyräsivät suomenhevosten Derbyn karsinnoissa

Killerin Derby-karsintojen voittajiksi juoksivat Vaellus, Säihkeen Säpinä ja Vitter. 

Kolmesta suomenhevosten Derbyn karsinnasta finaaliin pääsi kaikista lähdön neljä parasta. Ensimmäisestä lähdöstä finaalipaikan kävivät nappaamassa Vaellus, Särkän Kalle, Mökin Tähti ja Issakan Pouta.

Vaelluksen valmentaja Timo Vääränen sanoi lähdön jälkeen, että viimeistään nyt hänen on nostettava hevonen myös omassa mielessään viisivuotisikäluokan kärkiryhmään.

Hevonen ei omassa karsinnassaan jättänyt jossiteltavaa. Hannu Hietasen ohjastama voittoaika oli 24,8.

Kriterium-voittaja ja Suur-Hollola-ajossa toiseksi sijoittunut Säihkeen Säpinä suoritti myös tyylikkäästi, vaikka ohjastaja Antti Teivainen kertoikin oriin tuntuneen alussa epävarmalta.

"Kyllä minä luotin siihen, kun hevonen on vaan niin hyvä. Alussa oli kyllä epävarmuutta, kun se oli yli-innokas, meinasi laukata siinä. Sitten kun päästiin keulaan, se rauhoittui siihen, ja saimme ajaa ihan oman ajon. Vauhti kiihtyi loppua kohden. Mutta ei siinä sen ihmeellisempää, tuntui vaan, että alku piti ottaa rauhassa", Teivainen kommentoi.

Toisesta karsintalähdöstä finaaliin juoksivat myös Tulinko, Pauhis ja Kihisee.

Tawaststjernan muistoajon voittaja Vitter hallitsi omassa karsinnassaan. Maltillisten väliaikojen jälkeen viimeisen puolikkaan lukemat kirjattiin 19,0.

"Tässä on ajettu Joensuun jälkeen tosi hiljaa, niin ajattelin, että jos tulee paikka, niin annetaan loppusuoralla vähän mennä. Se on mennyt 40-vauhtisia hiittejä. Kun on niin juoksijahevonen, ei sen tarvitsekaan muuta mennä", Vitterin ohjastaja Mika Forss kertoi voittajahaastattelussa.

Ilta Killerillä osoitti jälleen, että kyseessä on ehkä jopa kaikkien aikojen ikäluokka.

"Laajuudeltaan ilman muuta", Forss kommentoi.

Ennen maalia laukkasivat siihen asti hyvää juoksua tehneet Pehveri ja Taruntuuli, joten jatkoon kolmannesta erästä Vitterin lisäksi suoriutuivat lopulta Savon Kuukuiskaaja, Pertturi ja Typyn Toisto.

Suomenhevosten Derbyn finaali juostaan Jyväskylän Killerillä ensi viikon lauantaina, 29. elokuuta. Voittaja saa 30 000 euron pääpalkinnon.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi